Neuvosto-Venäjä, PLO:n ja palestiinalaisen kansan luoja

"Palestiinalaiskansan" luominen

Kaikki alkoi kuvitteellisen "palestiinalaiskansan" luomisesta, joka väitetysti vaatii poliittista itsemääräämisoikeutta. Neuvostoliiton disinformaatiomestarit loivat tämän kollektiivisen nimityksen vuonna 1964, kun he perustivat Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n. Termi "Palestiinan kansa" Palestiinan arabeja kuvaavana ilmauksena esiintyi ensimmäisen kerran Moskovassa vuonna 1964 laaditun PLO:n peruskirjan johdanto-osassa. Palestiinan kansallisen neuvoston ensimmäiset 422 jäsentä, jotka KGB oli valinnut huolellisesti, vahvistivat peruskirjan johdanto-osassa olevat tosiasiat.

Miksi Moskovassa? 1960- ja 1970-luvuilla Neuvostoliitto perusti "vapautusjärjestöjä": Palestiinaan ja Boliviaan vuonna 1964, Kolumbiaan 1965, 70-luvulla "Armenian vapautuksen salainen armeija", joka pommitti amerikkalaisten lentoyhtiöiden toimistoja Euroopassa, ja "Palestiinan vapautuksen demokraattinen rintama, joka pommitti israelilaisia". Mutta PLO oli sen ylivoimaisesti kestävin menestys.

Kenraalimajuri Ion Mihai Pacepa on korkea-arvoisin neuvostoblokin loikkari kylmän sodan aikana. Hän on kirjoittanut, että PLO on ollut lähes neljän vuosikymmenen ajan maailman suurin, varakkain ja poliittisimmin kytköksissä oleva terroristijärjestö. Suurimman osan tuosta ajasta se oli Jasser Arafatin rautaisen nyrkin tiukassa otteessa. Arafat ei kuitenkaan ollut se kiivas, itsenäinen toimija, jollaisena hän esiintyi, vaan hän oli täysin riippuvainen Neuvostoliiton KGB:stä ja sen korvikkeena toimivista Varsovan liiton tiedustelupalveluista aseiden, koulutuksen, logistisen tuen, varojen ja ohjauksen osalta.

Pacepan mukaan hänen KGB:n yhteyshenkilöihinsä kuuluivat Vasali Samoylenko, Vladimir Buljakov ja Neuvostoliiton "suurlähettiläs" Alexander Soldatov. Arafatin läheisin ystävä ja PLO:n tiedustelupalvelun johtaja Hani Hassan oli itse asiassa KGB:n romanialaisen tytärjärjestön DIE:n agentti. Pacepa oli sen johtaja. Hän ei puhu mielipiteensä vaan henkilökohtaisen tietonsa perusteella.

PLO:n peruskirjan johdanto-osassa heidän oli itse asiassa käytettävä ilmaisua "Palestiinan arabikansa", jotta ne juutalaiset, jotka olivat olleet läsnä Palestiinassa Raamatun ajoista lähtien ja jotka olivat olleet Jerusalemin enemmistöväestö jo vuonna 1845, voitiin sulkea pois. Romanian kommunistidiktaattori Ceausescu sai Neuvostoliiton kehotuksesta Arafatin luopumaan väitteestään, jonka mukaan hän halusi tuhota juutalaiset Israelissa, ja siirtymään "Palestiinan kansan vapauttamiseen" Israelista.

Miksi? Nerokas strategia. Se oli ensimmäinen askel arabien ja juutalaisten välisen konfliktin uudelleenmuotoilussa uskonnollisesta jihadista maalliseen nationalismiin poliittisen itsemääräämisoikeuden tavoittelussa, mikä on asenne, joka ei ole niin loukkaava länsimaille. Keskittymällä pienen arabiryhmän poliittiseen vapautumiseen se jätti huomiotta sen tosiasian, että Israel on pieni valtio, jonka olemassaoloa ympäröivät arabivaltiot uhkaavat. Näissä valtioissa on moninkertainen määrä muslimeja, jotka uskontonsa äärimmäinen muoto käskee tappamaan vääräuskoisia ja ottamaan takaisin muslimien aiemmin hallitseman maan.

Israelin juutalaiset luotiin vielä pienemmän erillisen arabiryhmän sortajiksi

Se luo Israelin juutalaiset, jotka eivät välitä siitä, että he ovat suhteellisen pieni ryhmä heitä ympäröiviin arabeihin verrattuna, vielä pienemmän erillisen arabiryhmän sortajiksi, joka peruskirjassa kuvataan palestiinalaisiksi arabeiksi lukuun ottamatta Jordanian, Juudean, Samarian ja Gazan alueen arabeja. (Vuoden 1967 sodan ja Juudean, Samarian ja Gazan israelilaisen valloituksen jälkeen näiden alueiden arabien poissulkeminen poistettiin peruskirjasta. Osallistuakseen teeskenneltyihin rauhanneuvotteluihin se teeskenteli jättävänsä Palestiinan arabit vihreän linjan sisäpuolelle, mutta ei ole koskaan ryhtynyt toimiin toteuttaakseen lupauksensa PLO:n peruskirjan muuttamiseksi).
Se muuttaa juutalaiset uhreista sortajiksi. Se toimi.

Jihadista tuli "vapautus"

Palestiinan arabit olivat harjoittaneet uskonnollista jihadia ainakin vuodesta 1929 lähtien, jolloin he teurastivat 69 juutalaista Hebronissa ja useampia muualla Muslimiveljeskuntaan kuuluneen Haj Amin al Husseinin yllyttämänä. Hän oli tuonut Palestiinaan Egyptistä veljeskunnan julmat jihadistiset opit. Nyt, mirabile dictu (kykenee hämmästyttämään), jihadista tuli "vapautus". Uskonnollisista syistä johtuvat hyökkäykset juutalaisia vastaan muuttuivat "vastarinnaksi" maallisen nationalismin motivoimaa sortoa vastaan. Tämä selittää teille, miksi aina kun arabit sen jälkeen hyökkäsivät juutalaisia vastaan, he sanoivat "vastustavansa".

Kirjassaan History Upside Down (Historia ylösalaisin) David Meir Levi esittää asian näin:

"Arafat oli erityisen vaikuttunut Ho Chi Minhin menestyksestä vasemmistosympatisoijien mobilisoinnissa Euroopassa ja Yhdysvalloissa, missä amerikkalaisten kampusten aktivistit, jotka seurasivat innokkaasti Pohjois-Vietnamin agenttien [propaganda]linjaa, olivat onnistuneet muuttamaan Vietnamin sodan kommunistien hyökkäyksestä etelää vastaan kansalliseksi vapautustaisteluksi. Hon päästrategi, kenraali Giap, teki Arafatille ja hänen luutnanteilleen selväksi, että menestyäkseen heidänkin oli määriteltävä uudelleen taistelunsa ehdot.

Giapin neuvo oli yksinkertainen mutta syvällinen:
PLO:n oli toimittava tavalla, joka kätki todelliset tavoitteensa, mahdollisti strategisen petoksen ja antoi vaikutelman maltillisuudesta: "Lakatkaa puhumasta Israelin tuhoamisesta ja muuttakaa terrorisotanne sen sijaan taisteluksi ihmisoikeuksien puolesta. Sitten saatte Amerikan kansan syömään kädestänne."

Samaan aikaan, kun hän sai neuvoja kenraali Giapilta, Arafatia opetti Muhammad Yazid, joka oli toiminut tiedotusministerinä kahdessa Algerian sota-aikaisessa hallituksessa (1958-1962): poista väite, jonka mukaan Israel on pieni valtio, jonka olemassaoloa arabivaltiot uhkaavat, tai palestiinalaisten ongelman supistaminen pakolaiskysymykseksi; sen sijaan palestiinalaisten kamppailu on esitettävä vapautustaisteluna kuten muutkin. Pyyhitään pois käsitys siitä, että palestiinalaisten ja sionistien välisessä taistelussa sionistit ovat altavastaajana. Nyt arabi on se, joka on sorrettu ja uhri olemassaolossaan, koska hänellä on vastassaan paitsi sionistit myös maailman imperialismi. Varmistaakseen, että he noudattavat tätä neuvoa, KGB antoi Arafatin ja hänen adjutanttinsa propagandamestarin käsiin: Nicolai Ceausescu, Romanian elinikäinen presidentti.

Seuraavien vuosien ajan Ceausescu isännöi Arafatia usein ja opetti hänelle, miten Giapin, Yazidin ja muiden Neuvostoliiton kiertoradalla olevien neuvoja tulisi soveltaa. Arafatin henkilökohtainen "käsittelijä", Romanian sotilastiedustelun päällikkö Ion Mihai Pacepa joutui tekemään kovasti töitä toisinaan kurittoman suojattinsa kanssa. Pacepa nauhoitti myöhemmin useita istuntoja, joiden aikana Arafat raivosi Ceausescun käskyjä vastaan, joiden mukaan PLO:n olisi esiteltävä itsensä kansan vallankumousarmeijana, joka pyrkii oikaisemaan vääryydet ja vapauttamaan sorretut: hän halusi vain tuhota Israelin. Vähitellen Ceausescun oppitunnit machiavellilaisesta valtiojohtamisesta kuitenkin upposivat. Arafat kehitti Libanonin alkuvuosinaan propagandataktiikan, jonka avulla hän pystyi luomaan kuvan kodittomasta kansasta, jota siirtomaavalta sortaa. Tämä muodonmuutos palvelisi häntä hyvin lännessä tulevina vuosikymmeninä."

Brezhnev vei Pacepan mukaan asian vielä askeleen pidemmälle, kun Carter astui virkaan. Hän ehdotti Pacepalle, että Carter saattaisi langeta Jasser Arafatiin, joka ESITTI luopuvansa väkivallasta ja teeskenteli pyrkivänsä rauhanneuvotteluihin. Hän suostutteli Arafatin tähän kertomalla hänelle, että länsimaat yllyttäisivät häntä kullalla ja kunnialla. Niin kävi. Miljardeja dollareita ja Nobel-palkinto. Ceausescu varoitti Arafatia, että hänen olisi teeskenneltävä yhä uudelleen. Abbas teeskentelee yhä. Entisen CIA:n johtajan James Woolseyn on kerrottu todenneen, että Pacepa on uskottava. Pacepan kertomuksen vahvistaa myös PLO:n johtokunnan jäsen Zahir Muhsein. Hollantilaisen Trouw-sanomalehden haastattelussa vuonna 1977 hän totesi, että "Palestiinan kansaa" ei ole olemassa, että termin käyttö on poliittinen juoni ja että poliittista itsemääräämisoikeutta ei tavoitella - että heti kun juutalaiset on hävitetty, itsemääräämisoikeus luovutetaan Jordanialle.

Hafez Assad on myös todennut, ettei "Palestiinan kansaa" ollut olemassa; ennen vuotta 1964 Palestiinan arabit kutsuivat itseään "Suur-Syyrian kansalaisiksi". Ensimmäisen maailmansodan aikana britit tarjosivat paikallisille arabeille itsemääräämisoikeutta, jos he auttaisivat sodassa ottomaanien valtakuntaa vastaan, mutta paikalliset arabit taistelivat ottomaanien puolella turkkilaisten ikuiseen kiitollisuuteen.

Tämä on Pacepan artikkelista "Russian Footprints" National Review Online -lehdessä

"Kuten KGB:n puheenjohtaja Juri Andropov kertoi minulle [Pacepalle], miljardi vastustajaa voisi aiheuttaa Amerikalle paljon suurempaa vahinkoa kuin muutama miljoona. Meidän oli iskostettava natsityylistä juutalaisvihaa koko islamilaiseen maailmaan ja muutettava tämä tunteiden ase terroristien verilöylyksi Israelia ja sen tärkeintä tukijaa, Yhdysvaltoja, vastaan. Kenenkään amerikkalaisten ja sionistien vaikutuspiirissä ei pitäisi enää tuntea oloaan turvalliseksi. "Andropovin mukaan islamilainen maailma oli odottava petrimalja, jossa voitiin kasvattaa marxilais-leniniläisen ajattelun bakteerista kasvanutta kiihkeää Amerikan-vihaa. Islamilainen antisemitismi oli syvällä. Muslimit pitivät kansallismielisyydestä, kiihkoilusta ja uhriutumisesta. Heidän lukutaidottomat, sorretut joukkonsa voitiin ruoskia liekkeihin."

Jälleen National Review Online -artikkelista Pacepa kirjoittaa: "1970-luvun puolivälissä KGB määräsi [Romanian tiedustelupalveluni] DIE:n - yhdessä muiden itäeurooppalaisten sisarpalvelujen kanssa - haravoimaan maata eri islamilaisiin etnisiin ryhmiin kuuluvien luotettavien puolueaktivistien varalta, kouluttamaan heitä disinformaatio- ja terrorioperaatioihin ja soluttamaan heidät "vaikutuspiirimme" maihin. Heidän tehtävänään oli viedä amerikkalaista sionismia kohtaan raivostuttavaa, hullua vihaa manipuloimalla tuon maailmankolkan ihmisten juutalaisia kohtaan tuntemaa esi-isien kammoa. Ennen kuin lähdin lopullisesti Romaniasta vuonna 1978, DIE oli lähettänyt noin 500 tällaista peiteagenttia islamilaisiin maihin. Moskovasta saadun karkean arvion mukaan koko neuvostoblokin tiedusteluyhteisö oli vuoteen 1978 mennessä lähettänyt noin 4 000 tällaista agenttia islamilaiseen maailmaan.

1970-luvun puolivälissä aloimme myös toimittaa islamilaiseen maailmaan arabiankielisen käännöksen Siionin viisaiden pöytäkirjoista, tsaarin ajan venäläisestä väärennöksestä, jota Hitler oli käyttänyt juutalaisvastaisen filosofiansa perustana. Levitimme myös KGB:n valmistamaa arabiankielistä "dokumenttia", jossa väitettiin, että Israel ja sen pääasiallinen tukija Yhdysvallat olivat sionistisia maita, jotka pyrkivät muuttamaan islamilaisen maailman juutalaiseksi siirtomaaksi.

Me neuvostoblokissa yritimme valloittaa mieliä, koska tiesimme, ettemme voisi voittaa yhtään sotilaallista taistelua. On vaikea sanoa, mitkä ovat tarkalleen ottaen SIG-operaation pysyvät vaikutukset. Mutta kumulatiivinen vaikutus, kun satoja tuhansia pöytäkirjoja levitettiin islamilaisessa maailmassa ja Israel ja Yhdysvallat kuvattiin islamin kuolettavina vihollisina, ei taatusti ollut rakentavaa."

"Palestiinalaisten itsemääräämisoikeus"

Lisää paljastuksia löytyy Pacepan elämäkerrasta Red Horizons ja Front Page -lehden haastattelusta:

Edellä esitetty antaa paljon tietoa Palestiinan arabikansan keksimisestä, mutta vahvimman vihjeen "Palestiinan kansan" keksimisen motiiveista saa lukemalla professori Eugene Rostowin vuonna 1980 julkaistun artikkelin "Palestiinalaisten itsemääräämisoikeus": Possible Futures for the Unallocated Territories -julkaisussa Yale Studies on World Public Order.

"Hitaasti ja vastentahtoisesti Eurooppa ja Yhdysvallat alkavat ymmärtää, että Lähi-idän tapahtumakuvio heijastaa muutakin kuin satunnaista myllerrystä Britannian ja Ranskan imperiumien jälkimainingeissa. Lähes kolmenkymmenen myrskyisän vuoden ajan Neuvostoliitto on pyrkinyt hallitsemaan tätä geopoliittista hermokeskusta saadakseen Länsi-Euroopan piiriinsä. Vaikka Neuvostoliiton pyrkimykset rajoittuisivat Eurooppaan, Neuvostoliiton hegemonia Lähi-idässä muuttaisi perusteellisesti maailman voimatasapainoa. Neuvostoliiton määräysvalta Lähi-idässä johtaisi kuitenkin väistämättä Neuvostoliiton vallan kasvuun, jos Kiina, Japani ja monet pienemmät ja haavoittuvammat maat tulisivat siihen tulokseen, että Yhdysvallat oli menettänyt halunsa tai kykynsä puolustaa elintärkeitä etujaan:
* * * Arabien Balfourin julistusta, Palestiinan mandaattia ja Israelin olemassaoloa kohtaan tunteman vihamielisyyden hyväksikäyttö on ollut merkittävä ase Neuvostoliiton kampanjassa hallita Lähi-itää.
* * * hyökkäys Israelin legitimiteettiä vastaan on ollut Neuvostoliiton Lähi-idän strategian vahvin ja tehokkain väline
* * * Israel-vastainen kortti ei ole ainoa valtti Neuvostoliiton Lähi-idän kädessä, mutta Lähi-idän massojen keskuudessa se on ollut valttikortti.
* * * Vuoden 1973 sodan jälkeen, kun oli olemassa jonkinlainen vaara, että Egypti ja muut maat saattaisivat solmia rauhan Israelin kanssa, Neuvostoliitto kutsui Arafatin Moskovaan, tuki hänen esiintymistään Yhdistyneissä Kansakunnissa marraskuussa 1974 ja lisäsi painostustaan yleiskokouksen päätöslauselmiin, joissa tuettiin Palestiinan arabien itsemääräämisoikeutta koskevia vaatimuksia ja tuomittiin sionismi "rasismiksi" [korostus lisätty].

Professori Rostow käsitteli uudelleen kysymystä arabikansojen ja juutalaiskansojen poliittisista oikeuksista ja niin sanotun "Palestiinan kansan" oikeuksista kirjoituksessaan, jonka hän kirjoitti heti OSLO-sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen marraskuussa 1993 otsikolla "Palestiinan tulevaisuus": "Mandaatti kieltää implisiittisesti arabien vaatimukset kansallisista poliittisista oikeuksista alueella juutalaisten hyväksi; mandaattialue varattiin tosiasiassa juutalaiselle kansalle sen itsemääräämisoikeutta ja poliittista kehitystä varten tunnustuksena juutalaisen kansan historiallisesta yhteydestä maahan. Lordi Curzon, joka oli tuolloin Yhdistyneen kuningaskunnan ulkoministeri, teki tämän mandaatin tulkinnan selväksi. Jäljelle jää vain teoria, jonka mukaan Länsirannan ja Gazan kaistaleen arabiväestöllä on luontainen "luonnonoikeudellinen" oikeus alueeseen. Sen enempää kansainvälisessä tapaoikeudessa kuin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjassakaan ei tunnusteta, että jokaisella kansanryhmällä, joka väittää olevansa kansakunta, olisi oikeus omaan valtioon." [korostus lisätty]

Woodrow Wilson esitti vuonna 1918 pitämässään Neljätoista kohdan puheessa ensimmäisenä itsemääräämisoikeuden, ja hän keskittyi Syyrian, Mesopotamian ja Palestiinan itsemääräämisoikeuteen, vaikka John Locken teos ennakoi sitä. Vuonna 1941 Franklin Roosevelt ja Winston Churchill mainitsivat sen uudelleen Atlantin peruskirjassaan, joka laadittiin vuonna 1941 taistelulaivalla Atlantin valtamerellä. Molemmat mainittiin "luonnonoikeudellisina" asioina, joissa itsemääräämisoikeus on luonnollinen tai Jumalan antama oikeus. Mutta ne kehittyivät hitaasti luonnonoikeudesta kansainväliseksi oikeudeksi. YK hyväksyi itsemääräämisoikeuden ensimmäisen kerran peruskirjassaan vuonna 1945 heti toisen maailmansodan päätyttyä. Itsemääräämisoikeus mainitaan selvästi vuoden 1945 YK:n peruskirjassa (1 artiklan 2 kohta), mutta vain "periaatteena". Valtioiden itsemääräämisoikeus ja alueellinen koskemattomuus on varattu peruskirjan 2 artiklassa 2:

"Järjestö ja sen jäsenet toimivat 1 artiklassa mainittuja tarkoituksia toteuttaessaan seuraavien periaatteiden mukaisesti: Järjestö perustuu kaikkien jäsentensä suvereenin yhdenvertaisuuden periaatteelle."

Pian toisen maailmansodan jälkeen yleiskokouksen päätöslauselmien joukossa oli päätöslauselma 1514, siirtomaavallan purkamista koskeva päätöslauselma, joka hyväksyttiin noin 15 vuotta myöhemmin joulukuussa 1960, ja
sitten 60-luvun puolivälissä tuli kaksi muuta, jotka eivät koskeneet nimenomaisesti siirtomaavallan purkamista:

· kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus ja

· taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus.

Kummassakin niistä määrätään "luonnonoikeuden" lisäksi myös kansainvälisessä oikeudessa, että "kaikilla kansoilla on oikeus itsemääräämiseen. Niissä edellytettiin kuitenkin myös alueellisen koskemattomuuden kunnioittamista vaatimalla, että ne "kunnioittavat tätä oikeutta [itsemääräämisoikeutta] Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan ehtojen mukaisesti". Tästä päivästä lähtien kansainvälinen oikeus tuki itsemääräämisoikeutta siirtomaavallan purkamisissa, joissa ei ollut kyse sellaisesta irtautumisesta, joka loukkaa suvereenin valtion alueellista koskemattomuutta.

Oliko Neuvostoliiton painostus YK:n yleiskokouksessa, jotta se tukisi desinformatiikan edistämiä "palestiinalaisten" itsemääräämisoikeutta koskevia vaatimuksia, auttamassa hyökkäystä Israelin legitimiteettiä vastaan edistämällä arabien asiaa? Nämä päätöslauselmat kahdesta kansainvälisestä yleissopimuksesta hyväksyttiin vuonna 1966, kaksi vuotta sen jälkeen, kun PLO:n ensimmäisen peruskirjan johdanto-osassa keksittiin Palestiinan kansa, joka tuli voimaan vuonna 1976. Merkittävä tekijä 1970-luvun alussa oli öljynvientikiellon aiheuttama jälkijäristys ja islamilaisen konferenssin (nykyisin "yhteistyö") järjestön (OIC), johon kuului arabiblokki ja monia muita maita, kasvava vaikutusvalta. Neuvostoliiton vaikutusvalta kanavoitui pääasiassa NAM:n (Non-Aligned Movement) kautta, johon kuului kolmannen maailman maita ja joka oli nimestään huolimatta melko lailla vasemmiston kanssa "linjassa".

Juutalaiskansojen valtiosta muodostettava valtio

Jos venäläiset halusivat auttaa Palestiinan arabeja tukemalla heille juutalaiskansojen valtiosta muodostettavaa valtiota, heidän oli voitettava kolme estettä.

Ensinnäkin palestiinalaiset olivat Palestiinassa sijaitsevan arabikansan eriytymättömiä jäseniä. He eivät olleet eivätkä koskaan olleetkaan olleet kansakunta tai kansa. He eivät olleet koskaan hallinneet Palestiinaa Palestiinassa sijaitsevasta pääkaupungista käsin.

Toiseksi, he eivät olleet koskaan pyrkineet itsemääräämisoikeuteen

Kolmanneksi, kansainvälisen oikeuden mukainen oikeus oli rajoitettu siirtomaavallan purkamiseen, jossa tällaisen oikeuden ja suvereenien valtioiden oikeuden alueelliseen koskemattomuuteen välillä oli jännite. Ainoastaan siirtomaavallan purkaminen ei vaikuttaisi olemassa olevan suvereenin valtion rajoihin. Irtautumiset tekisivät niin.

Kun Palestiinan arabikansa keksittiin Neuvostoliitossa vuonna 1964 ja sen itsemääräämisoikeutta koskeva pyrkimys otettiin huomioon PLO:n peruskirjan johdanto-osassa (Brand, Was there a Palestinian Arab National Movement at the End of the Ottoman Period), kaksi ensimmäistä estettä voitiin ylittää.

Samat ihmiset saattavat vielä nytkin työskennellä kolmannen esteen voittamiseksi. Itsenäisten valtioiden alueellinen koskemattomuus on ollut maailmanjärjestyksen tukipilari vuoden 1648 Westfalenin rauhasta lähtien. Kansainväliset lakimiehet ovat aina pitäneet alueellista koskemattomuutta ensisijaisena itsemääräämisoikeuteen nähden. On joitakin todisteita siitä, että itsemääräämisoikeutta harkittiin Kansainliiton peruskirjaa varten vuonna 1919, mutta tuolloin laatijat eivät kyenneet ratkaisemaan tapauksia, joissa oli jännitteitä suvereenien valtioiden alueellisen koskemattomuuden kanssa.

Eettisten filosofien ja kansainvälisen oikeuden kommentaattoreiden keskuudessa on tällä hetkellä liikehdintää, jonka mukaan kansainvälisen oikeuden nykyisestä säännöstä, jonka mukaan itsemääräämisoikeus tukee vain siirtomaavallan purkamista eikä irtautumista, jonka seurauksena valtion rajat muuttuisivat, olisi tehtävä poikkeus. He puolustavat sitä viimeisenä keinona silloin, kun valtion valtaväestö sortaa kansaa tai kansanryhmää. Ei tarvitse etsiä kauas kuullakseen PW:n tai psykologisen sodankäynnin luomaa kertomusta palestiinalaisten ikuisesta uhriksi joutumisesta juutalaisten käsissä, joka nyt hyväksytään kaikkialla maailmassa runollisena totuutena; sellaista, jota ei voi horjuttaa faktoilla, logiikalla tai järjellä, vaikka todisteet, jotka osoittavat juutalaisten arabikansalle tuomat paljon suuremmat hyödyt, osoittavat, että heille asetetut taakat ovat suhteellisesti merkityksettömiä. Missä määrin nämä ovat desinformaation aiheuttamia, emme saa tietää ennen kuin joku toinen entisen neuvostoblokin jäsen, joka on läheisessä yhteydessä KGB:n seuraajiin, loikkaa. Kenraalimajuri Ion Pacepan hiljattain julkaistussa kirjassaan Disinformaatio toteaa, että desinformaatio ei ole lopettanut toimintaansa Gorbatšovin jälkeen. Se on edelleen KGB:n seuraajan Venäjän viraston (FSB) suurin osasto.
Nykyinen väkivalta sekä Israelissa että muualla maailmassa on islamilaisen jihadin eli pyhän sodan kolmas aalto, ja neuvostoliittolaiset ovat naamioineet Israelin väkivallan maalliseksi nationalismiksi, jonka tavoitteena on poliittinen itsemääräämisoikeus. Tämän seurauksena Israel on lännen ensimmäinen puolustuslinja.