Sionismi

Sionismi on 1800-luvulla syntynyt juutalaisten kansallinen liike, jonka tärkeimpänä tavoitteena oli luoda juutalaisille oma valtio. Israelin valtio perustettiin vuonna 1948, ja nykyisin sionismi tarkoittaa käytännössä Israelin taloudellista ja poliittista tukemista.

Sionistisen liikkeen perusti Theodor Herzl, joka vuonna 1896 esitti sionismin perusperiaatteet kirjassaan Juutalaisvaltio ja järjesti maailman ensimmäinen sionistisen kongressin Sveitsissä vuonna 1897. Juutalaisten kotimaaksi suunniteltiin Palestiinan ohella myös Argentiinaa ja Ugandaa, mutta vuoden 1906 sionistikongressi määritteli juutalaisten kotimaaksi Palestiinan.

Ideologian nimi tulee Siionista, joka on Jerusalemin raamatullinen nimi. Sanaa käytti ensimmäisenä wieniläinen kirjailija ja varhainen sionisti Nathan Birnbaum vuonna 1892 Wienissä pidetyssä julkisessa keskustelutilaisuudessa.

Siion on heprealaisessa Raamatussa käytetty sana, jolla viitataan usein Israelin maahan sekä sen pääkaupunkiin. Sana esiintyi jo kolmetuhatta vuotta vanhoissa teksteissä. Siionin mukaan on saanut nimensä myös sionismi, alun perin maalliseksi tarkoitettu poliittinen liike, jossa juutalaiset pyrkivät saamaan itselleen oman valtion. 

Juutalaisten diaspora sionismin taustana

Vanhan testamentin mukaan juutalaisten yhteys Israeliin sai alkunsa juutalaisen historian alusta, kun Jumala neuvoi ensi sanoikseen Abrahamille tien maahan, jonne tämän tuli asettua. Sen jälkeen Israelin maalla on aina ollut juutalaisille erityinen asema, mikä on näkynyt muun muassa kertomuksissa Jaakobista, Mooseksesta ja Babylonin vankeudesta.

Karkotuksista huolimatta juutalaiset asuttivat Israelia aina 100-luvulle asti, jolloin suurin osa heistä joutui diasporaan roomalaisille hävityn toisen juutalaissodan myötä. Myöhemmin muslimien valtakaudella juutalaisten asema alueella vaihteli syrjitystä sorrettuun, ja ristiretkien seurauksena juutalaisasutus pyhässä kaupungissa Jerusalemissa hävisi välillä kokonaan. Roomalaisten Palestiinaksi nimeämä alue oli köyhää maata, ja pieni juutalaisasutus tuli toimeen pitkälti lahjoitusten turvin. Kukaan muukaan ei kuitenkaan pitänyt maata kotimaanaan, vaan arabit tunsivat Israelin Etelä-Syyriana ja Palestiinan arabiasukkaat tunnettiin syyrialaisina.

Juutalaiset eivät kuitenkaan koskaan unohtaneet elävänsä diasporassa, vaan ajatus Israelista kotimaana säilyi oleellisena osana juutalaisten kansallista identiteettiä. Juutalaisten tärkein rituaali Seder päättyy sanoihin ”Ensi vuonna Jerusalemissa”. Tämän yhteyden vahvuus ja pysyvyys selittää sionismin nopean kasvun 1800-luvun pienestä poliittisesta liikkeestä useimpia juutalaisia yhdistäväksi voimaksi, joka synnytti Israelin valtion vuonna 1948.

Ideologinen tausta

Sionismi pyrki tarjoamaan vastauksen sekä juutalaisten identiteettiongelmaan että antisemitismin aiheuttamaan uhkaan. Useista kilpailevista ideologioista poiketen sionismi halusi korostaa juutalaisten omaa erityislaatua ja perustaa oman valtion. Sen sijaan reformijuutalaiset kehottivat juutalaisia sulautumaan valtaväestöön, ja ortodoksijuutalaiset halusivat jatkaa eristäytynyttä ja perinteisiin tukeutuvaa elämää eurooppalaisten valtioiden sisällä. Myös ei-sionistinen juutalainen sosialismi houkutteli monia juutalaisia 1800-luvun lopulla, eikä siihen kuulunut käsitystä yhdestä yhtenäisestä juutalaisesta kansasta.

Syntyessään sionismi oli ensisijaisesti sekulaarinen liike, jonka kannattajat olivat etupäässä maallistuneita juutalaisia. Uskonnollisten juutalaisten enemmistö torjui sionismin harhaoppina, sillä se torjui Messiaan odotuksen. Sionistit loivat uuden, kansallisen juutalaisen identiteetin uskonnollisen ja kulttuurisen identiteetin rinnalle. He ankkuroivat sionismin johdonmukaiseksi jatkeeksi juutalaisten historialle, joka oli ollut jatkuvaa taistelua antisemitismiä vastaan ja pyrkimystä palata Israelin maahan, Pyhälle maalle. Muista kansallisista liikkeistä poiketen juutalaisilta puuttui kuitenkin valmis maa-alue ja kaikille yhteinen kieli, jolle kansallinen identiteetti ensisijaisesti rakentui. Sen johdosta sionismista kehittyi siirtolaisliike.

Sionismin nousu Venäjällä

1800-luvun lopulla Venäjällä asui maailman suurin juutalaisyhteisö. Juutalaisten asema maassa kuitenkin heikkeni jatkuvasti pogromien pahenemisen myötä, ja juutalaiset alkoivat paeta. Osa lähti länteen ja Yhdysvaltoihin, mutta osa haaveili muutosta Palestiinaan. Vuonna 1882 alkaneen ensimmäisen alijan aikana 25 000–35 000 juutalaista muutti Osmanien valtakunnan hallitsemaan Palestiinaan, vaikka alue oli hedelmätöntä ja tulijat ulkopuolisen avun varassa. Vuonna 1882 Venäjällä perustettiin myös BILU-järjestö, joka pyrki asuttamaan Palestiinan pysyvästi juutalaisilla ja kehittämään alueen maataloutta. Järjestön pyrkimykset kuitenkin epäonnistuivat maan karuuden ja arabien hyökkäilyjen vuoksi. Nykyisin BILUa pidetään kuitenkin myöhemmän sionistisen liikkeen ja kibbutziliikkeen tärkeänä edeltäjänä.

Sionismin esitaistelijat

Sionismin tärkeimpiä esitaistelijoita ennen varsinaisen sionistisen liikkeen syntyä olivat rabbit Yehuda Alkalai (1798–1878) ja Zvi Hirsch Kalischer (1795–1874) sekä saksalainen sosialisti Moses Hess (1812–1875). Rabbien ajattelu nousi juutalaisesta uskonnollisesta perinteestä.

Heidän mukaansa juutalaisten paluu Pyhälle maalle nopeuttaisi Messiaan tuloa ja juutalaisten lopullista pelastusta.

Hessin mukaan etninen antisemitismi tekisi juutalaisten assimiloitumisen länsimaiseen yhteiskuntaan mahdottomaksi, ja hän unelmoi sosialistisesta mallivaltiosta Palestiinassa. Leo Pinskerin (1821–1898) pamfletissa Autoemanzipation (1882) ovat jo mukana sionistisen teorian keskeiset elementit. Hänen mukaansa juutalaiset vapauttaisi jatkuvasta nöyryytyksestä ainoastaan emigraatio Euroopasta ja oman valtion perustaminen.

Theodore Herzl, sionistisen liikkeen isä

Vuonna 1894 nuori keskieurooppalainen journalisti Theodor Herzl (1860–1904) havahtui juutalaisten ahdinkoon ranskalaisen kapteenin Alfred Dreyfusin oikeudenkäynnin aikana, kun vapaamielisinä luultujen ranskalaisten antisemitismi oli nostanut päätään. Herzl päätteli, että juutalaiset vapautuisivat vainoista ja syytöksistä vain omassa maassaan. Hän aloitti kampanjan juutalaisen valtion perustamisen puolesta ja kirjoitti 63-sivuisen pamfletin Juutalaisvaltio (1896).

Theodore Herzl oli suunnitellut ensimmäistä sionistikongressia järjestettäväksi Saksassa. Sikäläiset juutalaisjohtajat eivät halunneet kuitenkaan olla tekemisissä separatistisen sionismin kanssa, joten kongressi järjestettiinkin Sveitsin Baselissa 1897. Ensimmäiseen kongressiin osallistui 204 edustajaa 19 maasta, ja Herzl sanoi jälkeenpäin perustaneensa juutalaisvaltion juuri tässä ensimmäisessä kokouksessa.

Suuntauksia

Sionismi itsessään on jakautunut useampiin suuntauksiin. 1930-luvulla sionistiliikkeen vasemmisto hylkäsi Herzlin perustaman ja Chaim Weizmannin ajaman ”poliittisen sionismin”, joka perustui siihen, että juutalaisvaltio piti perustaa vetoamalla kansainväliseen yhteisöön tai suurvaltoihin.

Työväensionismi

Niin sanottu sosialistinen tai työväensionismi syntyi juutalaisessa työväenliikkeessä. Sen kannattajat olivat pääasiassa marxilaisia ateisteja. Se perustui siihen, että valtio voitaisiin perustaa juutalaisten asettuessa Palestiinaan ja valtion rakentamisella kibbutsiliikkeellä ja kaupunkien proletariaatin luokkataistelulla. Työväensionistisia järjestöjä olivat ammattiyhdistysliike Histadrut ja puolisotilaallinen Hagana. Liikkeen johtavia hahmoja oli David Ben-Gurion.

Uskonnollinen sionismi

Uskonnollisen sionismin perustaja oli rabbi Abraham Isaac Kook, joka puolusti sionismia Tooralla ja kehotti juutalaisia asuttamaan Jumalan juutalaisille lupaama maa. Juutalaisten kotimaan uudelleenperustaminen toisi maailmaan sovun ja johtaisi messiaan palaamiseen. Uskonnollinen sionismi yhdistetään nykyisin moderniin ortodoksijuutalaisuuteen.