Islamin troijalainen hevonen

Meidän on kysyttävä muslimimaahanmuuttajilta, aikovatko he kunnioittaa länsimaista elämäntapaa.

Thane Rosenbaum 18.8.2026

Troijan hevonen voi esiintyä monissa muodoissa ja kokoina sekä tulla monista eri suunnista.

Tämä oli väistämätöntä islamin kohdalla, joka on sekä uskonto että poliittinen liike; ”poliittinen” siinä mielessä, että se pyrkii sekä hallitsemaan islamilaisia yhteiskuntia että valloittamaan muita maita islamin vaikutusvallan laajentamiseksi. Kun tarkastellaan rehellisesti Irania, Libanonia, Jemeniä, Gazaa ja Nigeriaa, näyttää selvältä, että Islamilainen vallankumouskaartin, Hizbollahin, houthien, Muslimiveljeskunnan ja Boko Haramin toiminta keskittyy paljon enemmän väkivallan, terrorin ja valloituksen levittämiseen kuin kansojensa hengelliseen hyvinvointiin. On vaikea kieltää, että islamin politiikka, joka on luonteeltaan sotilaallista, varjostaa usein sen uskonnollisia pyrkimyksiä. Islam, etenkin sellaisena kuin sitä harjoittaa Irania hallitseva hallinto, ei voisi olla enempää erilainen kuin Vatikaani.

Sharia-lain levittäminen ympäri maailmaa, etenkin länsimaissa, ei todellakaan ole harmiton teologinen tai hypoteettinen harjoitus. Se ei ole lainkaan samanlaista kuin Talmudin opiskelu tai kristillisten pyhien kirjoitusten uskollinen lukeminen. Koraani ja lukuisat hadithit toteavat selvästi, että Allah on ainoa todellinen Jumala, uskonnollisen auktoriteetin viimeinen sana, ja että profeetta Muhammad on Allahin lähettiläs, mikä tekee hänestä ainoan todellisen profeetan.

Koska elämme 21. vuosisadalla, jolle ovat ominaisia lukuisat uskontojenväliset vaatimukset ja uskonnollisen moniarvoisuuden määräykset, teologit vakuuttavat meille, että islamin ydinkäsitykset eivät ole jäykkiä uskonkappaleita. Ne ovat sen sijaan pelkkää uskonnollista liioittelua, johon yksikään muslimi todellisuudessa ei usko. Loppujen lopuksi hurskaat kristityt eivät välttämättä usko, että Jeesus käveli veden päällä, ja useimmat juutalaiset käyvät synagogissa ilman, että pitävät kiinni Mooseksen Punaisenmeren jakamisen merkeistä ja ihmeistä.

Mutta islam on erilainen. Sen nimen kirjaimellinen käännös on ”alistuminen”. Se, miten islamin uskoa harjoitetaan, ei ole valinnanvaraista; mikään uskonlahko ei tarjoa muslimeille keinoja suhtautua rennommin Allahiin kohdistuvaan omistautumiseensa. Muslimit eivät ole kuin itsensä kristityiksi tunnustavat, jotka eivät käännä toista poskea, tai harjoittavat juutalaiset, jotka suhtautuvat epäröivästi ruokasääntöjen noudattamiseen. Uskonto, jonka nimi on ”alistuminen”, vaatii sitoutumista islamin ehdottomiin uskomuksiin ja oppeihin.

On syytä huomata, että toisin kuin muut maailmanuskonnot, islam on vastustanut kaikkia uudistuspyrkimyksiä. Niin sanotut ”maltilliset” muslimit jakavat samat uskomukset kuin mu’min – kaikkein hurskaimmat. Eikä todellisia ”uudistusmielisiä” muslimeja ole olemassa. ”Alistuminen” tarkoittaa juuri sitä, mitä se sanoo: ei porsaanreikiä, ei muutoksia ruokalistaan. Katolilaiset tarkastelivat kriittisesti Uutta testamenttia ja evankeliumeja Vatikaanin toisessa kirkolliskokouksessa (Vatikaani II), joka kesti yli kolme vuotta 1960-luvun alussa ja johti suhteiden parantumiseen muiden uskontojen kanssa sekä halukkuuteen sopeutua moderniin maailmaan.

Juutalaisuudella on vuosisatojen kokemus Tooran tulkinnan uudelleenarvioinnista. Siinä on myös erilaisia suuntauksia, joista suurin on reformijuutalaisuus. Islamissa ei ole koskaan suoritettu tällaista sisäistä tarkastusta.

Silti useimmat muslimit uskovat, että ”alistumisen” on koskettava myös ”epäuskoisia”, sillä maailman nuorimpana uskontona islam edustaa lopullista sanaa, jonka on syrjäytettävä kaikki muut. Miltään yhteiskunnalta ei voida odottaa, että se hyväksyisi uskonnon niin tinkimättömillä ehdoilla.

Mutta on vielä jotain muuta, joka kertoo kaiken, mitä sinun tarvitsee tietää: Muhammad on profeetta, jolla on sivutoimi. Profeetta voi olla hänen julkinen roolinsa, mutta hänen mieluisin ammatinsa on sotapäällikkö ja islamin armeijoiden ylipäällikkö.

Kuvittele, jos Jeesus Kristus ja Mooses olisivat myös kenraaleja. Mitä se kertoisi kristinuskosta ja juutalaisuudesta sekä koko juutalais-kristillisestä viitekehyksestä? Ovatko ne järjestäytyneet teologisten vaatimusten vai sotilaallisten oppien ympärille?

Oletuksena on ja sen tulisi aina olla, että profeettojen käsissä ei ole koskaan verta. Mutta islamin uskossa se ei pidä paikkaansa.

Muhammad ei nimittänyt ketään muuta johtamaan muslimeja taisteluun islamin vaikutusvallan laajentamiseksi muihin kansoihin. Kun Koraani puhuu kalifaateista ja niiden luomiseen tarvittavasta sodankäynnistä, se ei vitsaile:

• ”Kun pyhät kuukaudet ovat kuluneet, tappakaa monijumalaiset missä tahansa heidät löydättekin.” (Koraani, suura 9:5)

• ”Taistelkaa niitä vastaan, jotka eivät usko Allahiin.” (9:29)

• ”Taistelkaa heitä vastaan, kunnes vainoa ei enää ole ja uskonto on kokonaan omistettu Allahille.” (8:39)

• ”Viimeinen hetki ei koita, elleivät muslimit taistele juutalaisia vastaan, ja muslimit tappaisivat heitä, kunnes juutalaiset piiloutuisivat kiven tai puun taakse. Kivi tai puu sanoisi: ’Oi muslimi, oi Allahin palvelija, takanani on juutalainen; tule ja tapa hänet.’” (Sahih Muslim 2922)

Tällaista kielenkäyttöä ei löydy mistään Vanhan tai Uuden testamentin kohdasta.

Kun useimmat ihmiset ajattelevat islamin sotaa länsimaita vastaan, he ajattelevat Al-Qaidan, ISISin, Hamasin, Hizbollahin ja houthien tekemiä terroritekoja: 9/11, Bostonin maratonin pommi-isku, Lontoon metron ja Madridin junien pommi-iskut, Balin pommi-iskut, Mumbain iskut, ampumiset ja itsemurhapommitukset Bataclanin rockkonsertin aikana Ranskassa sekä Charlie Hebdo -lehden ampumaisku ja Hypercacher-kaupan piiritys, molemmat Pariisissa. On monia muita. Enkä edes mainitse Israelia ja sen ikuisesti surtavaa aamun painajaista 7. lokakuuta.

Mutta kauan ennen terrorismia oli tavanomaisia sotia, jotka alkoivat pääasiassa muslimiarmeijoiden hyökätessä Eurooppaan. Terrorismi on vain islamin nykyaikaisin ilmentymä, jonka tavoitteena on tappaa epäuskoisia ja vallata hegemonia kristillisillä alueilla.

Se ulottuu niin kauas kuin Espanjan valloittamiseen vuonna 711 ja sitten Toursin taisteluun (jota kutsutaan myös Poitiersin taisteluksi) vuonna 732. Näitä seurasivat vuosisatoja myöhemmin ristiretket (1096–1291), Maltan piiritys vuonna 1565, Lepanton taistelu vuonna 1571, Wienin taistelu vuonna 1683 ja Suuri Turkin sota (1683–1699). Venäjän ja Turkin väliset sodat ulottuivat 1700- ja 1800-luvuille, ja niitä seurasivat Balkanin sodat (1912–1913). (On muitakin islamin ja kristinuskon välisiä sotia, jotka olen jättänyt mainitsematta.)

Islam on ollut lähes koko olemassaolonsa ajan kiireinen taistelemassa kristittyjä ja juutalaisia vastaan. Onko tämä se ”rauhanuskonto”?

Yhdessäkään edellä luetelluista taisteluista ei ollut mukana juutalaisia tai Israelia. Israelista tuli itsenäinen valtio vasta vuonna 1948. Kysykää Nigerian, Egyptin, Libanonin ja Betlehemin hävitetyiltä kristityiltä, kuinka suopeita muslimit ovat uskontojenvälisille ja monikulttuurisille suhteille.

Meille kerrotaan toistuvasti, että islamin ongelma lännen kanssa rajoittuu yksinomaan pieneen juutalaisväestöön, joka on ottanut takaisin pienen esi-isiensä kotimaan luodakseen maailman ainoan juutalaisvaltion. Miksi sitten islam oli sodassa kristittyjen kanssa niiden 2 000 vuoden ajan, jolloin juutalaiset elivät maanpaossa?

Islamin ongelma lännen kanssa on aina ollut itse länsimainen sivilisaatio, joka on pääosin kristillinen hanke, johon juutalaiset ovat antaneet pientä apua. Israel ei ole ongelma, vaan tekosyy. Todellinen kohde – islamin todellinen saalis – on kristinusko ja länsi. Ja he todistavat tämän joka päivä, jos joku kiinnittää huomiota siihen, mitä on tapahtunut ympäri Eurooppaa.

Tietenkään tästä ei opeteta mitään yläkouluissa, lukioissa, korkeakouluissa tai yliopistoissa missään lännessä. Pelkästään sellaisten historiallisten merkkipäivien mainitseminen, jolloin islam kävi sotaa lännen kanssa, katsotaan ”islamofobiseksi”. Aivan niin: elämme nyt maailmassa, jossa jopa islamin ja terrorismin välisen suoran yhteyden esiin tuominen on viharikos. Yhdistyneessä kuningaskunnassa minut olisi jo vangittu tuon lauseen kirjoittamisesta.

Muslimit ovat surffanneet monikulttuurisuuden, poliittisen korrektiuden ja ”woke”-aallon harjalla hämmästyttävällä menestyksellä. Islamin kritisoiminen on ”rasismia”, vaikka islam on uskonto eikä rotu. Islamilaisen ääriliikkeen tuominen esiin on ”islamofobiaa”, vaikka terrorismi – jota muslimit harjoittavat suhteettoman paljon – on tarkoituksellisesti kauhistuttavaa ja sen pitäisi herättää pelkoa, joka synnyttää fobian, jota ei uskalleta nimetä.

Kaikki muslimit eivät tietenkään ole uhka länsimaailmalle. Mutta muslimeja on kaksi miljardia. Pew Research Centerin tekemän kyselyn mukaan valtaosa maailman muslimeista uskoo sharia-lain tiukkaan noudattamiseen. (Joissakin maissa osuus on jopa 90 prosenttia.) Tämä tarkoittaa, että tällaiset muslimit hyväksyvät sen, että on sallittua raiskata epäuskoisia naisia, ottaa muslimilapsia vaimoiksi, polttaa homoseksuaaleja, tappaa luopiot sekä silpoa, mestata tai ruoskia vaimoja tai tyttäriä, joiden ainoa rikos on saattanut olla musiikin kuuntelu, lukemisen oppiminen tai hiuskiehkuran näyttäminen julkisesti.

Kaikki tämä palvelee seuraavan kalifaatin perustamisen nopeuttamista.

Länsi ei tarvitse kahta miljardia muslimia saadakseen välittömästi ei-toivotun muodonmuutoksen. Kymmeniä miljoonia riittää. Katsokaa vain satoja sharia-tuomioistuimia ympäri Eurooppaa, ”no-go-alueita”, julkisia rukouskutsuja kaduilla maasta toiseen, islamille myönnettyjä lukuisia poikkeuksia, lainvalvonnan laiminlyöntiä – kaikki joko aidon pelon tai harhaanjohtavan suvaitsevaisuuden vuoksi.

On niitä – entisiä muslimeja ja joitakin poliittisia analyytikoita – jotka rehellisesti pohtivat, onko islam lopulta edes uskonto. Ehkä se on sotilaallinen oppi, joka naamioituu uskonnoksi. Sen todellinen usko ja peittelemättömät aikeet ovat maailmanlaajuisen kalifaatin luominen. Uskonto saattaa olla pelkkä houkutuskeino.

Tämän verran vahinkoa islamistit ovat aiheuttaneet islamille. Sen pääkriitikot pohtivat, onko sillä edes oikeutta esittää olevansa uskonto. Ovatko muslimit Allahin lapsia vai Muhammadin palkkasotilasarmeija?

Islamin poliittisten ja militarististen pyrkimysten täydellinen sivuuttaminen länsimaisen naiiviuden, paternalismin, valkoisen syyllisyyden, monikulttuurisuuden liioittelun ja täytäntöönpanemattomien maahanmuuttolakien vuoksi on hulluutta. Nämä pyrkimykset uhkaavat demokratiaa ja liberaalia kulttuuria, sillä ne torjuvat moskeijan ja valtion erottamisen, sananvapauden, avoimen tiedonhaun, uskonnollisen moniarvoisuuden, naisten vaikutusvallan, homoseksuaalien oikeudet ja maallisen lain vallan.

Terrorismia lukuun ottamatta islamistisia taipumuksia omaavat muslimit toimivat nykyään sekä virkamiehinä että ehdokkaina vaaleissa, usein ”sosialismin” verhon takana, mutta kalifaatit väijyvät salaa taustalla ja odottavat kärsivällisesti eturivissä.

Meillä on erinomainen esimerkki New Yorkista. Zohran Mamdani asettui pormestariehdokkaaksi ”sosialistisella” ohjelmalla. Jos et ollut lukenut hänen aiempia Israelia koskevia viestejään ja videoitaan – ”Globalisoikaa intifada!” –, saatat olla täysin yllättynyt hänen hellittämättömästä keskittymisestään Israeliin. Heti virkaan astuttuaan hän hylkäsi Kansainvälisen holokaustin muistoyhdistyksen (IHRA) nykyisen vakiintuneen antisemitismin määritelmän. Tämä liike mahdollisti väkivaltaiset mielenosoitukset synagogien edustalla ja yllyttämisen, joka on johtanut lukuisiin hyökkäyksiin juutalaisia newyorkilaisia kohtaan.

Tämän näennäinen poliittinen agenda ei kannusta keskusteluihin julkisesta politiikasta. Se muistuttaa islamin vaatimaa alistumista fait accompli -tilanteena: rikkaat valkoiset ovat kaikki rasisteja ja ”islamofobeja”; kiinteistönomistajilta on riistettävä heidän oikeutensa; Israel on laiton valtio; ja kaikki israelilaiset ansaitsevat kuoleman. Koska Mamdani ei tuomitse iskulausetta ”Globalize the intifada!”, hän toivoo varmaankin samaa kohtaloa New Yorkin juutalaisille, omille äänestäjilleen.

Islam ei juurikaan eroa troijalaisesta hevosesta. Hallitukset eivät ole suorittaneet tarvittavaa huolellisuutta ymmärtääkseen kutsumattomien vieraiden piilotettuja aikeita. Miehiä, jotka ovat kääriytyneet putkimaisiin keffiyeh-huiveihin, ja naisia, joiden koko ruumis, kasvot mukaan lukien, on peitetty, on vaikea tulkita.

Tämä on humanitaarisilla eleillä ja harhaanjohtavalla politiikalla muovattu troijalainen hevonen. Tällainen hyväntahtoinen laiminlyönti ja sokeus kaksinaamaisuutta kohtaan voi osoittautua yhtä tappavaksi kuin tykkituli, ballistiset ohjukset tai ydinaseet – jolloin koko maanosa jää yhtä traumatisoituneeksi kuin Nolanin Odysseus Troijan sodan jälkeen.

Länsimaisissa moskeijoissa keskustellaan terrorismista ja sitä tuetaan, vaikka sitä ei itse harjoiteta. Tarkoittaako se, että ne ovat sekä palvontapaikkoja että strategisia tukikohtia? Monet muslimit noudattavat sharia-lakia oman maansa lakien sijaan. He eivät ole kiinnostuneita sopeutumisesta eivätkä toivo isäntämailleen hyvää. Jotkut polttavat mielellään lipun ja marssivat paraateissa, joissa vaaditaan jihadia juutalaisia, Israelia ja Yhdysvaltoja vastaan. Tällaiset ihmiset eivät ole pelkkiä ”Manchurian kandidaatteja”, vaan tikittäviä aikapommeja, joiden tarkoituksena on tuhota länsimaat sisältäpäin.

Yhdysvalloille tämä kaikki saattaa olla suhteellisen uutta, mutta merkit ovat kaikkialla. Kun ensimmäinen Yhdysvaltain lippu poltettiin Dearbornissa, Michiganissa, alle kaksi vuotta sitten – ja sen jälkeen kuultiin islamilainen huuto ”Kuolema Amerikalle!” – islamistit Yhdysvalloissa käytännössä sanoivat: ”Peli alkakoon!” Dearborn on ainoa kaupunki Amerikassa, jossa on muslimienemmistö, muslimipormestari ja kokonaan muslimeista koostuva kaupunginvaltuusto. Ei ole yllätys: Dearborn sijaitsee kongressiedustaja Rashida Tlaibin (D-Mich.) vaalipiirissä, joka tunnetaan Israelin vastaisista mielipiteistään.

Pian sen jälkeen, kun Yhdysvaltain lippu sytytettiin tuleen, Mamdani valittiin New Yorkin pormestariksi. Islamistit saattavat pian vallata useita paikkoja kongressissa ja yhden paikan Yhdysvaltain senaatissa. Ehdokkaat, kuten senaatin paikkaa tavoitteleva Michiganin tohtori Abdul El‑Sayed sekä kongressiedustajaksi pyrkivät Adam Hisham Hamawy New Jerseystä ja Aisha Wahab Kaliforniasta, saattavat liittyä nykyisten edustajien Tlaibin, edustaja Ilhan Omarin (D-Minn.), edustaja André Carsonin (D-Ind.) ja Lateefah Simonin (D-Calif.) joukkoon.

Nämä ehdokkaat ja valitut virkamiehet eivät ole pelkästään muslimeja. He ovat kovia islamisteja, jotka ovat taitavasti käyttäneet demokratiaamme meitä vastaan. He ovat hyödyntäneet avoimia yhteiskuntiamme. He ovat mobilisoineet muslimiväestön silmäniskuilla ja harhauttaneet muita esimerkiksi ”kohtuuhintaisuuden” ja yleisen terveydenhuollon kaltaisilla harhautuksilla. Demokraattisen, liberaalin ja osaamisperusteisen järjestyksen lopullinen tuhoaminen puuttuu kuitenkin heidän vaaliohjelmistaan ilkeämielisesti.

Islam löysi sodan sijaan suoramman ja vähemmän väkivaltaisen tien tunkeutua länsimaailman ytimeen. Eurooppalaiset valtiot ovat olleet hämmästyttävän halukkaita avaamaan ovensa ja levittämään tervetulomattoja, mikä käynnisti seuraavan kalifaatin syntymisen.

Kreikan armeija tajusi, ettei se koskaan pystyisi kiipeämään Troijaa ympäröivää massiivista muuria. Muslimit puolestaan tajusivat, että voittamalla kaikki islamin aloittamat sodat Eurooppa oli onnistunut luomaan vallihaudan, jota islam ei pystyisi ylittämään, ellei sitä kutsuttaisi sisään.

Kuka olisi arvannut, että islam voisi olla näin petollinen ja nerokas?

Eurooppalaiset ovat alkaneet ymmärtää, että heidän maidensa taantuminen johtuu osittain islamistien massiivisesta tulvasta, joiden aikeet ovat aina olleet enemmän kreikkalaisia kuin mannermaisia.

Mitä on tehtävä, jotta perustuslaillisen demokratian korvaaminen sharia-lailla voidaan estää? Tärkeintä on, että olemassa olevia rikos- ja maahanmuuttolakeja on noudatettava pelkäämättä ”islamofobiasyytöstä” tai siitä seuraavaa viharikosta.

Valkoisten naisten raiskaamista, holokaustista selvinneen vanhuksen hakkaamista kuoliaaksi ja heittämistä parvekkeelta sekä toisen holokaustista selvinneen sytyttämistä tuleen ei voida puolustella marihuanan käytöllä tai kirjata ”kulttuurierojen” syyksi.

”Grooming-jengit” ja taipumus väkivaltaan kufin pudotuksen yhteydessä eivät ole hyväksyttävää käyttäytymistä sivistyneissä yhteiskunnissa. Lännen ei pitäisi alentaa sivistyneisyyttään pelkästään muslimiväestönsä lepyttämiseksi.

Se, että julkiset kadut sallitaan muuttua hillittömien pogromien näyttämöiksi tai alueiksi, joilla jopa poliisi pelkää partioida, on täysin ristiriidassa klassisen liberalismin kanssa.

Maan muslimikansalaisten ja turvapaikanhakijoiden kanssa on käytävä rehellinen keskustelu: Oletteko sitoutuneet noudattamaan šaria-lakia tämän maan maallisen, perustuslaillisen lain sijaan? Haluatteko todella olla täällä, oppia kieltä, elää sopusoinnussa naapureidenne kanssa ja osoittaa keskinäistä kunnioitusta, suvaitsevaisuutta ja hyvää kansalaisuutta? Oletteko valmiita omaksumaan uskonnollisen moniarvoisuuden ja, Yhdysvalloissa, tulemaan osaksi amerikkalaista kokeilua?

Jos ette, ette oikeastaan kuulu tänne, ja tiedätte sen. Sydämenne ja uskollisuutenne ovat muualla. Vielä tärkeämpää on, että ette ole halukkaita kunnioittamaan länsimaista elämäntapaa sekä liberaalia kulttuuria, vapauksia ja hallintoa, jotka ovat mahdollistaneet lännen vaurauden valistuksen ajoista lähtien.

Pelkäämme, että islam on jatkuvasti kulkenut väärään suuntaan ja pyrkii pimeän keskiajan uudelleensyntymiseen, jolloin kalifaatit olivat yleisempiä.

Näemme troijalaisen hevosenne sellaisena kuin se on, ja kieltäydymme kunnioittavasti lahjasta.