Juutalaisten asuinalueet Venäjällä
Venäjän juutalaiset
Venäjänjuutalaisia on arvioiden mukaan nykyisin (2005) enää alle
300 000 (luku lienee aliarvioitu), kun heitä 1800-luvulla oli vielä noin 5 miljoonaa.
Katariina II:n aikana 1700-luvulla Venäjä otti hallintaansa suuren osan Puolan alueista, joilla asui runsaasti juutalaisia. Katariina perusti juutalaisia varten laajan Venäjän juutalaisten asuinalueen Itämereltä Mustallemerelle, jonka sisäpuolella valtakunnan juutalaisten määrättiin asumaan. Alue käsitti muun muassa Valko-Venäjän ja laajoja osia nykyisen Ukrainan alueesta. Juutalaisten keskittäminen tälle alueelle helpotti heihin kohdistettujen hallinnollisten määräysten toimeenpanoa. 1800-luvulla Venäjästä muodostui juutalaismäärältään ylivoimaisesti maailman suurin valtio. Valko-Venäjän, Itä-Puolan, Liettuan ja Ukrainan kaupungit olivatkin 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun puolellakin huomattavin osin juutalaisten asuttamia.
Vuoden 1897 väestönlaskennan mukaan Venäjällä oli 5,2 miljoonaa juutalaista, eli noin puolet maailman kaikista juutalaisista. Venäjän tsaari Nikolai I pyrki venäläistämään maan juutalaisia, mutta epäonnistui tavoitteessaan. Sen sijaan hänen seuraajansa Aleksanteri II suhtautui juutalaisuuteen jälleen suvaitsevammin.
Juutalaisten kannalta huonontuneen ilmapiirin, mm. järjestettyjen pogromien, vuoksi 1800-luvun lopulta lähtien juutalaisia alkoi muuttaa sankoin joukoin pois Venäjältä, muun muassa Yhdysvaltoihin ja myöhemmin Israeliin.
Neuvostoliiton aikana vuonna 1934 Venäjän kaukoitään perustettiin juutalaisia varten Venäjän federatiivisen neuvostotasavallan alainen hallintoalue, Juutalaisten autonominen alue. Alue ei kuitenkaan saanut kovin suurta suosiota Venäjän juutalaisten keskuudessa, jotka olivat usein kaupunkien käsityöläisiä ja ammatinharjoittajia. Vuonna 2002 alueen noin 200 000 asukkaasta oli enää alle 2 % juutalaisia.
Venäjän juutalaisten asuinalue 1791-1917
Lähde: Wikipedia
Venäjän juutalaisten asuinalue oli Venäjän keisarikunnan länsiosissa vuosien 1791–1917 välillä sijainnut suuri alue, jolla keisarikunnan juutalaiset alamaiset saivat asua. Alueen rajasi keisarinna Katariina Suuri Puola-Liettualle kuuluneiden alueiden siirryttyä Puolan jaoissa Venäjälle vuonna 1772. Laajimmillaan alue sijaitsi nykyisten Liettuan, Latvian, Valko-Venäjän, Ukrainan, Moldovan, Länsi-Venäjän ja Itä-Puolan alueilla, ja siihen kuuluivat sen ajan suurista juutalaiskaupungeista muun muassa Vilna, Minsk ja Odessa. Kiova, Jalta ja muutama muu alueen suurista kaupungeista olivat kuitenkin juutalaisilta yhä suljettuja. Alue lakkautettiin virallisesti vuonna 1917 Lokakuun vallankumouksen myötä.
Asukasluku
Vuoteen 1891 mennessä 700 000 Venäjän sisäosissa asunutta juutalaista oli pakkosiirretty tälle läntiselle asuinalueelle. Alueella asui lopulta 90 prosenttia kaikista Venäjän juutalaisista. Vuonna 1820 alueella asui 1,6 miljoonaa juutalaista, ja vuonna 1910 jo 5,6 miljoonaa siitä huolimatta, että kaksi miljoonaa alueen juutalaista oli sinä aikana muuttanut ulkomaille, lähinnä Yhdysvaltoihin.
Asumisoikeudet
Alue muodostettiin, koska Venäjä ei halunnut Puolalta sen haltuun siirtyneen juutalaisväestön taloudellisen vaikutuksen leviävän maan keskiosiin. Juutalaiset saivat asua alueen ulkopuolella vain erityisluvalla. Tällaisia etuoikeutettuja olivat tiettyjen kauppiaskiltojen pitkäaikaiset jäsenet, korkeakoulutetut henkilöt kuten lääkärit ja kätilöt, asepalveluksen suorittaneet perheineen, sekä tiettyjen alojen käsityöläiset. Nämä säännöt höllentyivät vuonna 1865, mutta niitä kiristettiin uudelleen vuonna 1891 Aleksanteri III:n aikana.
Noiden vuosikymmenien aikana voimistui myös Suomen juutalaisyhteisö, kun Venäjän armeijasta vapautuneita juutalaisia jäi Suomeen asumaan.
