Palestiinalaiset tunnustavat taloudellisen riippuvuutensa Israelista
Palestiinalaisia uhkaa suuri talouskriisi, ja he tietävät, ettei Israel ole syypää siihen
Michael Selutin | 20. huhtikuuta 2020 Israel Today
Koronavirustapausten määrä palestiinalaisten hallitsemilla alueilla näyttää olevan alhainen, mutta virallinen luku ei todennäköisesti vastaa todellisuutta.
Huhtikuun puolivälissä palestiinalaishallinto ilmoitti 260 koronaviruspotilasta alueillaan, mutta tarkkailijat arvioivat, että heitä on yli 6 000. Israelin hallitus tietää nyt, että palestiinalaisten virallisiin tietoihin on syytä suhtautua varauksella. Niinpä Israel kieltäytyy päästämästä palestiinalaisia alueilta, joilla on todettu koronavirusta. Yksi tällaisista alueista on Betlehem ja sen ympäristö, jonka asukkaat ovat nyt ymmärtäneet, että eristäminen Israelista haittaa suuresti heidän taloudellista hyvinvointiaan. Rakennus- ja tehdastyöläiset sekä terveydenhuollon ammattilaiset kärsivät eniten.
Normaaliaikoina noin 130 000 palestiinalaisella on lupa työskennellä Israelissa, ja tuhannet muut tulevat laittomasti maahan etsimään työtä. Ne, jotka vielä työskentelevät Israelissa, ovat huolissaan siitä, että heiltä evätään maahantulo, jos heidän kotikaupungissaan puhkeaa koronaepidemia.
Ei ole yllättävää, että korruption runtelemalla palestiinalaishallinnolla ei ole mitään mekanismia, jolla se voisi elättää omaa väkeään tällaisina aikoina. Tilanteen helpottamiseksi pyydetyillä 20 miljoonalla dollarilla ei tässä vaiheessa saada juuri mitään aikaan. Tämän vuoksi monet palestiinalaiset työläiset hakevat apua Israelista, joka ei ole vielä vastannut heidän pyyntöihinsä.
Palestiinalaisille on kuitenkin muitakin keinoja taloudellisen avun saamiseksi. Ne, jotka ovat virallisesti töissä Israelissa, maksavat 18,5 prosenttia tuloistaan eläkerahastoon. On mahdollista, että hallitus on jo vapauttamassa osan näistä rahoista. Israelilaiset työntekijät maksavat kuukausittain myös palestiinalaisille työntekijöille tarkoitettuun sairausrahastoon, jota voitaisiin myös hyödyntää. Tämän rahaston tämänhetkinen arvo on arviolta 500 miljoonaa sekeliä.
Palestiinalaisten edustajat odottavat, että heidän kansansa joutuu suureen talouskriisiin, joka voi lopulta johtaa vastustuksen ja mahdollisesti väkivallan aaltoon heidän omia johtajiaan vastaan.