Juutalaisvastaisuus Suomessa

Suomen valtion virallinen politiikka ei ole koskaan sisältänyt suoranaista juutalaisvastaisuutta. Toki hallituksen sisällä ja muussa poliittisessa yhteydessä on ilmennyt henkilökohtaisia antipatioita ja pyrkimyksiä jopa toimia juutalaisten vahingoksi.

Useimmiten juutalaisvastaisuuden ilmentymisiin yleisestikin Suomessa on ollut vaikuttamassa ulkolaiset, muissa maissa esiintyneet antisemitistiset piirteet. Jossakin määrin politiikan ääriryhmät historiassamme ovat olleet osallisia juutalaisiin kohdistuneisiin kirjoituksiin ja muihin hyökkäyksiin.

Tänä päivänä ilmenee selkeästi maahanmuuttaneiden palestiinalaisten ja muiden heidän hengenheimolaistensa sekä jopa Suomessa sukupolvia asuneiden palestiinalaispropagandan läpitunkemien nykypolven edustajien toimesta juutalaisiin kohdistuvaa, antisemitistisiä piirteitä saavaa toimintaa. On Israelin vastaista mielenosoituksia ympäri Suomen, sotketaan Israelin suurlähetystön seiniä ja ovia, puolustetaan Hamasia, jonka perustamisasiakirjan julkilausuttuna poliittisena tavoitteena on juutalaisten kansanmurha ja Israelin valtion hävittäminen, jne. 

Olemme laittaneet mukaan muutaman tutkimuksen/väitöskirjan, joissa voi tutustua menneen ja tämän päivän tilanteeseen Suomessa antisemitismin osalta. Katso alasivuilta.


Avaa tästä alasivulla oleva kertomus, joka avaa Suomen vaikeaa roolia suhtautumisessaan juutalaisiin saksalaisten paineessa sodan aikana.