1917 Jaffan karkotus

Tel Avivin ja Jaffan karkotukset olivat ottomaanien valtakunnan viranomaisten toimesta suoritettuja pakkokarkotuksia, 6. huhtikuuta 1917 koko Jaffan siviiliväestö, mukaan lukien Tel Aviv pakkosiirrettiin Palestiinassa. Se seurasi kuukautta sen jälkeen, kun kaikki samankokoisen arabilaisen Gazan kaupungin asukkaat oli karkotettu. Tämä osui saman aikaisesti ottomaanien valtakunnan laajemman ja järjestelmällisen vähemmistöihin kohdistetun sorron kanssa ensimmäisen maailmansodan aikana.

Karkotuksen kohteeksi joutuneet juutalaiset eivät voineet palata koteihinsa ennen Britannian valloitusta kesällä 1918. 14 % juutalaisväestöstä lähti alueelta Egyptiin ja 18 % kuoli sen seurauksena.

Ensimmäinen maailmansota

Ottomaanien valtakunnan Palestiinan ministeriö antoi ilmoituksen vuonna 1915, jossa vaaditaan juutalaisia hankkimaan ottomaanien kansalaisuuden ennen 15. toukokuuta 1915.

Marraskuussa 1914 Ottomaanien valtakunta astui ensimmäiseen maailmansotaan keskusvaltojen puolella. Palestiinassa asui paljon ihmisiä vastapuolena olevista Liittoutuneiden maista, ja Palestiinan turkkilaiset viranomaiset pitivät heitä uhkana sotilaalliselle turvallisuudelle. Kaksi karkotusaaltoa tapahtui osana turkkilaisten epäonnistumista puolustustaessaan heikkenevää valtakuntaansa.

Joulukuussa 1914 turkkilaiset karkottivat jopa 6 000 Jaffassa asunutta juutalaista. Heidät asetettiin uudelleen Aleksandriaan, Egyptiin. Ottomaanien valtakunta julkaisi sitten juutalaisten pakollisen kutsun armeijaan vaatien juutalaisia ottamaan ottomaanien kansalaisuuden tai joutumaan karkotetuksi alueelta ennen 15. toukokuuta 1915.

Karkotuksen alku

Tammikuuhun 1917 mennessä brittijoukot olivat ylittäneet Siinain aavikon ja olivat hyökkäämässä Palestiinaan, mikä huolestutti Turkin viranomaiset. Ottomaanien valtakunta alkoi suhtautua skeptisesti alueen asukkaisiin, enimmäkseen juutalaisiin, koska ottomaanit halveksivat heitä väitetystä yhteistyöstä brittien kanssa.

Maaliskuun alussa karkotettiin kaikki Gazan, 35 000–40 000 asukasta, enimmäkseen arabiasukkaita. Heillä oli 48 tuntia aikaa lähteä "vaikka polvillaan ryömien". Monet miehistä olivat asevelvollisina ja loput hajallaan ympäri Palestiinaa ja Syyriaa, ensin oli siirryttävä läheisiin kyliin ja sitten kauemmaksi, koska myös nämä kylät evakuoitiin. Heitteillejätön tai nälän aiheuttama kuolema oli yleistä. Gaza sai takaisin sotaa edeltäneen väestönsä vasta 1940-luvulla.

28. maaliskuuta 1917 Djemal Pasha käski evakuoida Jaffan asukkaat. He saivat mennä minne halusivat paitsi Jerusalemiin ja Haifaan. Viljelijät, joilla oli satoa pelloillaan, Rishon Lezionin viinitilan työntekijöitä sekä Mikveh Israel -koulun ja Latrunin kartanon opettajia ja opiskelijoitä karkotus ei koskenut. Djemal Pasha, joka johti suursyyrialaista sotanäyttämäö, joutui antamaan selityksiä.

Yli 40 000 juutalaista oli karkotettu väkisin, monet palasivat vasta Britannian valloituksen jälkeen ja osa kuoli matkallaan, mutta monet arabit palasivat. Kun Uuden-Seelannin joukot saapuivat Jaffaan marraskuussa 1917, paikalla oli vain arviolta 8 000 aiemmasta 40 000 asukkaasta.

Vastaus Yishuvilta

Jaffan ja Tel Avivin juutalaiset järjestivät siirtolaiskomitean, jota johtivat Meir Dizengoff ja rabbi Menachem Itzhak Kelioner. Komitea järjesti juutalaisten karkotettujen kuljetuksen turvaan Galilean juutalaisten avustuksella, jotka saapuivat Tel Aviviin kärryillä. Pakolaiset ajettiin Jerusalemiin, Keski-Palestiinan kaupunkeihin (kuten Petah Tikva ja Kfar Saba) ja Palestiinan pohjoisosaan, missä he olivat hajallaan eri juutalaisten siirtokuntien seassa Ala-Galileassa, Zichron Yaacovissa, Tiberiasissa ja Safedissa. Jopa 16 000 karkotettua evakuoitiin Tel Avivista, johon jäi tuskin asukastakaan.

Jaffan ja Tel Avivin juutalaisten kodit ja omaisuus pidettiin ottomaanien viranomaisten hallussa, ja niitä vartioi kourallinen juutalaisia ​​vartijoita. Djemal Pasha vapautti myös kaksi juutalaista lääkäriä liittymään karkotettujen joukkoon. Siitä huolimatta monet karkotetut menehtyivät ankaran talven 1917–1918 aikana nälkään ja tarttuviin tauteihin ottomaanien viranomaisten laiminlyönnistä johtuen: 224 karkotettua haudattiin Kfar Sabaan, 15 Haifaan, 321 Tiberiaan, 104 Safediin ja 75 in. Damaskos.

Määränpää

Monet juutalaiset karkotetut päätyivät Zichron Yaacoviin, Haderaan, Petah Tikvaan ja Kfar Sabaan, ja harvat päättivät mennä Jerusalemiin, vaikka ottomaanien viranomaiset olivat kieltäneet sen. Tuntien tilanteen johdosta myötätuntoa osa väestöstä päätti tarjota tarvittavaa lääketieteellistä ja taloudellista tukea. Mutta kun talvi 1917–1918 koitti, monien karkotettujen tilanne paheni ja monet kuolivat nälkään ja pahoinpitelyyn, koska useat jishuvit eivät halunneet ottaa heitä vastaan ja luulivat heidän olevan ottomaanien vakoojia. Tilanteen huonontuminen sai monet juutalaiset pakenemaan, ja useat heistä muuttivatEgyptiin tai Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin.