Jeninin taistelu (1948)
Jeninin taistelu (31. toukokuuta - 4. kesäkuuta 1948) oli Israelin ja Irakin sekä arabien puolisotilaallisten joukkojen välinen taistelu vuoden 1948 arabien ja Israelin välisen sodan aikana.
Tausta
Vuoden 1948 arabien ja Israelin välisen sodan aikana Yhdistyneet Kansakunnat solmi tulitauon konfliktin osapuolten välillä 11. kesäkuuta 1948 alkaen. Tämän seurauksena arabien ylin komento etsi keinoa valloittaa useita israelilaisia siirtokuntia ennen kuin tulitauko tulisi voimaan, tavoitteenaan parantaa neuvotteluasemaansa. Se kääntyi Irakin armeijan Shechemissä (Sikem) olevien joukkojen puoleen tämän tehtävän suorittamiseksi, ja irakilaiset komentajat päättivät vallata Netanian, tärkeän taloudellisen keskuksen ja satamakaupungin, jota pidettiin Israelin sotaponnisteluille välttämättömänä. Netanian valtaaminen olisi katkaissut pohjoisen ja eteläisen Israelin joukot toisistaan.
Ennen hyökkäämistään Netaniaan irakilaisten oli raivattava tie, ja he suunnittelivat ensin valloittavansa Kfar Yonan ja etenevän sitten kohti merta. Operaation oli määrä alkaa 4. kesäkuuta. Irakin armeijan 4. prikaatin piti muodostaa suurin osa hyökkäävistä joukkoista, ja 5. prikaatin 2. pataljoona ja 15. prikaatin 1. pataljoona toimisivat tukijoukkoina.
Hyökkäystä jäi toteutumatta johtuen IDF-hyökkäyksestä tälle alueella, nimittäin Jeninin kaupunkia vastaan. Israelin hyökkäykselle on esitetty erilaisia selityksiä: Historioitsija Pesach Malovanyn mukaan israelilaiset olivat alkaneet pelätä Shechemin ja Tulkarmin ympärille keskittyneiden irakilaisten joukkojen suurta määrää ja halusivat vähentää niitä. Pohjoisen komennon johtajan Moshe Carmelin mukaan se oli sen sijaan osa suurempaa operaatiota, jolla arabijoukot katkaistiin toisistaan pohjoinen–etelä-akselia pitkin. Hyökkäystä johtava komentaja Mordechai Maklef väitti, että Jenin-hyökkäyksen oli tarkoitus estää pohjoisen irakilaisia auttamasta Jordanian arabilegioonaa etelässä, kun IDF työntyi tuolloin Jerusalemia kohti. Carmel on kuitenkin hylännyt Maklefin version tapahtumista. Vielä erään perustelun hyökkäykselle on antanut Israelin valtiomies David Ben-Gurion, joka sanoi, että sen oletettiin parantavan Israelin neuvotteluasemaa ennen tulevaa aselepoa. Historioitsija David Tal teki johtopäätöksen, että kaikki nämä selitykset saattavat olla osittain totta, mutta että hyökkäys Jeniniä vastaan näyttää olleen "ensisijaisesti vaistomainen".
IDF määräsi noin 3 000 sotilasta, joista suurin osa oli Carmel-prikaatia (mukaan lukien kaksi motorisoitua pataljoonaa), Golanin prikaatin 13. pataljoonan tuella Jeninin valloittamiseksi. Samaan aikaan useita muita hyökkäyksiä tapahtuisi pohjoisen rintaman yli, aina hyökkäyksistä ja harhautustoimista suuriin hyökkäyksiin tärkeitä strategisia päätavoitteita kohti. Jenin-operaation lisäksi Alexandron-prikaatin oli määrä edetä kohti Tulkarmia, kun taas Irgunin oli määrä valloittaa Ras al-Ein. Koko hyökkäys sai koodinimen Operation Yitzhak. Jeninin hyökkäyksen tarkoituksena oli erityisesti tuhota tai häätää kaikki arabiyksiköt alueelta. IDF:llä oli hyvät mahdollisuudet hyökätä Jeninin kimppuun, sillä Golanin prikaati oli puhdistanut alueen kaupungin koillisosan arabien puolisotilaallisista joukkoista 28. toukokuuta miehittäen Megiddon ja Lajjunin.
Taistelu
IDF aloitti hyökkäyksensä Jeniniä vastaan 31. toukokuuta yllättäen arabijoukot. Kaupungin varuskunta oli suhteellisen pieni, ja se koostui alivoimaisesta irakilaispataljoonasta, panssaroitujen autojen komppaniasta ja 3,7 tuuman tykistöpatterista. Israelilaiset valloittivat läheiset Sandalan, Jalamen ja Muqeiblen kylät taistelun kahden ensimmäisen päivän aikana, kolmen israelilaislentokoneen pommittaessa Jeninia. Irakilaiset tekivät kuitenkin vastahyökkäyksen kaupungin pohjoispuolella sijaitsevalle kukkulalle 152, ja IDF joutui jättämään sotilaskalustoa taakseen vetäytyessään mäeltä.
2. kesäkuuta IDF alkoi motittaa kaupunkia estääkseen varuskuntaa pakenemasta, samalla Israelin ilmavoimat jatkoivat pommi-iskujen suorittamista. Kesäkuun 3. päivän alkuun mennessä israelilaiset olivat valloittaneet useita Jeninin eteläpuolisia kukkuloita sekä linnoitettua irakilaista etuasemaa. Raskaat taistelut käytiin, kun toinen hyökkäys käynnistettiin kukkula 152:ta vastaan. Israelilaiset onnistuivat etenemään Jeniniin ja valloittivat suurimman osan siitä, joskin varuskunta piti vanhan linnoituksen hallussaan. Huolimatta siitä, että tältä osin tilanne heikensi varuskunnan asemaa, se jatkoi sitkeää vastarintaa.
Tilanne kuitenkin muuttui Irakin vahvistusten saapuessa alueelle. Hyökkäystä Netaniaa vastaan valmisteleville yksiköille oli ilmoitettu hyökkäyksestä Jeniniä vastaan ja ne olivat siirtyneet pohjoiseen.
4. prikaatin etenemisjoukot ja 5. prikaatin 2. pataljoona saapuivat jo 1. kesäkuuta ja auttoivat pysäyttämään Israelin etenemisen kaupungin eteläpuolella. Irakin pääjoukot, mukaan lukien raskas tykistö, liittyivät taisteluun 3. kesäkuuta. Avustusjoukot ryhtyivät toimiin iskemällä IDF:ään Qabatiyan risteyksissä ja vastahyökkäyksellä eteläisiä kukkuloita vastaan. Kun alueelle saapui yhä enemmän irakilaisia, israelilaiset joutuivat luovuttamaan useita eteläisiä kukkuloita. Yöllä 3.–4. kesäkuuta Irakin hyökkäys onnistui valloittamaan jäljellä olevat Israelin hallinnassa olevat kukkulat Jeninin ympärillä. Piiritys näin ollen katkesi, vaikka IDF hyökkäsi vastahyökkäykseen noin kello 2.15 aamuyöllä 4. kesäkuuta tavoitteenaan koukata irakilaisten selustaan ottaakseen haltuun tiet Jeninistä Afulaan ja Lajjuniin. Vaikka Israelin hyökkäystä tuettiin vahvistusjoukoilla, se tuli torjutuksi Israelin kärsiessä suuria tappioita.
Seuraukset
Molempien osapuolten tappioiden tarkka määrä taistelun aikana on kiistanalainen. Israelilaiset väittivät menettäneensä 34 kuollutta ja 100 haavoittunutta, samalla kun he aiheuttivat 200 kuollutta irakilaisille ja arabien sissijoukoille. Irakilaiset lähteet esittivät suurempia IDF:n ja pienempiä Irakin tappioita. Israelilainen historioitsija Pesach Malovany on pitänyt IDF:n väitteitä arabien tappioista taistelussa "jossain määrin liioiteltuina".
Joka tapauksessa Jenin oli ainoa merkittävä Irakin voitto sodan aikana, ja sen seurauksena sitä käytettiin hyväksi propagandatarkoituksiin. IDF alkoi myös arvostaa enemmän Irakin armeijaa".