Sodan taustoja

Palestiinan vapautusjärjestö

Vuonna 1963 Arabiliitto päätti ottaa käyttöön uuden aseen sodassaan Israelia vastaan - Palestiinan vapautusjärjestön (PLO). PLO perustettiin virallisesti ensimmäisen Palestiinan kongressin kokouksessa vuonna 1964. Pian sen jälkeen ryhmä alkoi hajota eri ryhmittymiin. Lopulta suurin ryhmittymä, Fatah, tuli hallitsemaan järjestöä, ja sen johtajasta Jasser Arafatista tuli PLO:n puheenjohtaja ja näkyvin symboli. Kaikki ryhmät noudattivat Palestiinan kansallisessa peruskirjassa esitettyjä periaatteita, joissa vaadittiin Israelin tuhoamista.

PLO:n sotaisaa retoriikkaa seurasivat teot. Ryhmän tekemät terrori-iskut yleistyivät. Vuonna 1965 Israeliin tehtiin 35 iskua. Vuonna 1966 määrä nousi 41:ään. Vuoden 1967 neljän ensimmäisen kuukauden aikana tehtiin 37 iskua. Kohteina olivat aina siviilit.

Useimpiin iskuihin osallistui palestiinalaississejä, jotka soluttautuivat Israeliin Jordaniasta, Gazan alueelta ja Libanonista. Käskyt ja logistinen tuki iskuille tulivat kuitenkin Kairosta ja Damaskoksesta. Egyptin presidentin Nasserin päätavoite oli ahdistella israelilaisia, mutta toissijainen tavoite oli horjuttaa kuningas Husseinin hallintoa Jordaniassa.

Kuningas Hussein piti PLO:ta sekä suorana että epäsuorana uhkana valtaansa kohtaan. Hussein pelkäsi, että PLO saattaisi yrittää syrjäyttää hänet Nasserin avulla tai että PLO:n hyökkäykset Israelia vastaan aiheuttaisivat Israelin joukkojen kostoiskuja, jotka voisivat heikentää hänen valtaansa. Vuoden 1967 alkuun mennessä Hussein oli sulkenut PLO:n toimistot Jerusalemissa, pidättänyt monia ryhmän jäseniä ja peruuttanut järjestön tunnustamisen. Nasser ja hänen ystävänsä alueella esittivät Husseinia kohtaan kritiikkiä arabien asian pettämisestä. Husseinilla olisi pian tilaisuus hyvittää tekonsa.

Arabien sotasuunnitelmat paljastuvat

Syyskuussa 1965 arabijohtajat ja heidän sotilas- ja tiedustelupäällikkönsä tapasivat salaa Casablanca-hotellissa Marokossa keskustellakseen siitä, olivatko he valmiita ryhtymään sotaan Israelia vastaan ja, jos olivat, pitäisikö heidän perustaa yhteinen arabikomento. Kokouksen isäntä, kuningas Hassan II, ei luottanut Arabiliiton vieraisiinsa ja suunnitteli alun perin antavansa Shin Betin ja Mossadin yhteisen yksikön, joka tunnettiin nimellä "The Birds", vakoilla kokousta. Päivää ennen konferenssin alkamista kuningas kuitenkin käski heitä poistumaan peläten, että arabivieraat huomaisivat heidät. Hassan nauhoitti kokouksen salaa ja antoi sen israelilaisille, jotka saivat tietää, että arabit valmistautuivat sotaan, mutta olivat jakautuneita ja valmistautumattomia.

"Nämä nauhoitukset, jotka olivat todella poikkeuksellinen tiedustelusaavutus, osoittivat meille lisäksi, että toisaalta arabivaltiot olivat menossa kohti konfliktia, johon meidän on valmistauduttava. Toisaalta heidän höpötyksensä arabien yhtenäisyydestä ja yhtenäisestä rintamasta Israelia vastaan eivät heijastaneet todellista yksimielisyyttä heidän keskuudessaan", sanoi kenraalimajuri Shlomo Gazit, joka johti Israelin sotilastiedustelun tutkimusosastoa. 

Kauhua kukkuloilta

Neuvostoliiton hajoaminen ja siitä seurannut poliittinen epävakaus vain lisäsivät Syyrian vihamielisyyttä Israelia kohtaan. Toinen merkittävä konfliktin aiheuttaja oli Syyrian vastarinta, kun Israel perusti kansallisen vedenjakeluverkoston, jonka tarkoituksena oli ottaa vettä Jordan-joesta maan vedensaannin turvaamiseksi. Syyrian armeija käytti Golanin kukkuloita, jotka kohoavat 900 metriä Galilean yläpuolelle, pommittaakseen israelilaisia maatiloja ja kyliä. Syyrian hyökkäykset yleistyivät vuosina 1965 ja 1966, ja ne pakottivat Hulehin laaksossa sijaitsevissa kibbutsimeissa asuvat lapset nukkumaan pommisuojissa. Israel protestoi toistuvasti Syyrian pommituksia YK:n aselepokomissiolle, jonka tehtävänä oli valvoa tulitaukoa, mutta YK ei tehnyt mitään Syyrian hyökkäysten lopettamiseksi - Neuvostoliitto käytti veto-oikeuttaan jopa lievään turvallisuusneuvoston päätöslauselmaan, jossa ilmaistiin "pahoittelua" tällaisten välikohtausten johdosta. Samaan aikaan Yhdistyneet Kansakunnat tuomitsi Israelin, kun se ryhtyi vastatoimiin.

Samalla kun Syyrian sotilaalliset pommitukset ja terrori-iskut kiihtyivät, Nasserin retoriikka muuttui yhä sotaisammaksi. Vuonna 1965 hän julisti: "Emme tule Palestiinaan, jonka maaperä on hiekan peitossa, vaan tulemme sinne, jonka maaperä on veren kyllästämä."

Jälleen muutamaa kuukautta myöhemmin Nasser ilmaisi arabien pyrkimyksen: "[...] Palestiinan kansan oikeuksien täyttä palauttamista. Toisin sanoen tähtäämme Israelin valtion tuhoamiseen. Välitön tavoite: arabien sotilaallisen voiman täydellistäminen. Kansallinen tavoite: Israelin hävittäminen."

Syyrian hyökkäykset israelilaisia kibbutsimeja vastaan Golanin kukkuloilta provosoivat lopulta kostoiskun 7. huhtikuuta 1967. Hyökkäyksen aikana israelilaiskoneet ampuivat alas kuusi syyrialaista hävittäjäkonetta - Neuvostoliiton toimittamia MiG-koneita. Pian tämän jälkeen Neuvostoliitto - joka oli antanut sotilaallista ja taloudellista apua sekä Syyrialle että Egyptille - antoi Damaskokselle vääriä tietoja, joiden mukaan Israel oli väittänyt, että se oli koonnut massiivisesti sotilaallisia voimavaroja hyökkäystä varten. Israelin kiistämisestä huolimatta Syyria päätti vedota Egyptin kanssa tekemäänsä puolustussopimukseen ja pyysi Nasseria tulemaan avukseen.


Lähtölaskenta sotaan

Toukokuun alussa Neuvostoliitto antoi Egyptille väärää tietoa siitä, että Israel oli koonnut joukkojaan pohjoisrajalle valmistellakseen hyökkäystä Syyriaan. Vastauksena egyptiläiset joukot alkoivat siirtyä Siinain alueelle ja kerääntyä Israelin rajan läheisyyteen 15. toukokuuta, Israelin itsenäisyyspäivänä. Toukokuun 18. päivään mennessä syyrialaiset joukot olivat valmistautuneet taisteluun Golanin kukkuloilla.

Nasser määräsi 16. toukokuuta YK:n UNEF-joukot (UN Emergency Force), jotka olivat olleet Siinailla vuodesta 1956 lähtien Israelin ja Egyptin joukkojen välisenä puskurina Israelin vetäydyttyä Siinain kampanjan jälkeen, vetäytymään. Pääsihteeri U Thant noudatti vaatimusta saattamatta asiaa yleiskokouksen tietoon (kuten hänen edeltäjänsä oli luvannut). UNEF:n vetäytymisen jälkeen Arabien ääni -radioasema julisti 18. toukokuuta 1967:

  • "Tästä päivästä lähtien ei ole enää olemassa kansainvälisiä hätäjoukkoja Israelin suojelemiseksi. Me emme enää harjoittele kärsivällisyyttä. Emme enää valita YK:lle Israelista. Ainoa keino, jota käytämme Israelia vastaan, on totaalinen sota, joka johtaa sionistien olemassaolon tuhoutumiseen."

Syyrian puolustusministeriltä Hafez Assadilta kuultiin 20. toukokuuta innostunut kaiku:

  • "Joukkomme ovat nyt täysin valmiita paitsi torjumaan hyökkäyksen, myös aloittamaan itse vapautuksen ja räjäyttämään sionistisen läsnäolon arabien kotimaassa. Syyrian armeija, sormi liipaisimella, on yhdistynyt....Sotilaana uskon, että on tullut aika ryhtyä tuhoamissotaan."