Palestiinalaisvaltion perustaminen olisi ennennäkemätön palkinto terrorille
Varpu Haavisto | YAPS ry 18.09.2026
Länsirannasta puhutaan tavallisesti miehityksen, siirtokuntien ja niin sanotun siirtokuntalaisväkivallan kautta. Tämä näkökulma on niin hallitseva, että koko maantieteellinen ja historiallinen konteksti unohtuvat, tehdyt kansainväliset sopimukset ja Israelin turvallisuusympäristö ohitetaan ja Länsirannan palestiinalaisten terrorismi ja Hamasin kannatus jätetään täysin näkymättömäksi. Tuloksena ei ole tasapainoinen kokonaiskuva vaan ennalta määrätty kertomus.
Juudea ja Samaria ovat muutakin kuin rajakiista
Länsiranta ei ole Israelille kaukainen reuna-alue. Historialliset Juudea ja Samaria muodostavat sekä juutalaisen historian ytimen että nykyisen Israelin strategisen ylängön. Hebronissa sijaitsee patriarkkojen hauta, Shilossa oli israelilaisten pyhäkkö ennen Jerusalemin temppeliä ja muinaisen Samarian rauniot kertovat pohjoisen Israelin kuningaskunnasta. Sikem, nykyinen Nablus, esiintyy toistuvasti Raamatun kertomuksissa. Sen yläpuolella kohoavalla Garissiminvuorella elää edelleen pieni samarialaisyhteisö, joka joutui pakenemaan Nablusista palestiinalaishallinnon perustamisen jälkeen heihin kohdistetun vainon tähden Israelin hallinnoimalle C-alueelle.
Maantiede selittää, miksi alueen tulevaisuus koetaan Israelissa turvallisuuskysymykseksi. Juudean ja Samarian vuorijono hallitsee Israelin kapeaa rannikkotasankoa, jolla sijaitsevat maan suurimmat väestökeskukset, Ben Gurionin lentoasema ja suuri osa elintärkeästä infrastruktuurista. Alueen korkeilta kohdilta näkee paljain silmin pohjois-eteläsuunnassa koko Israelin rannikon Gazan rajalta Haifaan ja itä-länsisuunnassa Välimereltä Jordanian vuorille. Vihreän linjan ja Välimeren välinen Israel on kapeimmillaan vain 13 kilometriä leveä.

Myös Jerusalemin todellisuus on kartalla monimutkaisempi kuin poliittisissa iskulauseissa. Vuoden 1949 aselepolinja kulkee Vanhan kaupungin edestä siten, että muurien suuntaisesti kulkevan raitiolinjan toisella puolella pitäisi jo sijaita kahden valtion mallissa tavoiteltu palestiinalaisvaltio. Kun vaaditaan Israelia vetäytymään kaikilta Vihreän linjan itäpuolisilta alueilta, mukaan luetaan myös Jerusalemin Vanha kaupunki ja siellä sijaitsevat juutalaisuuden tärkeimmät pyhät paikat sekä monet Jerusalemin kaupunginosat, joissa asuu satojatuhansia israelilaisia.
Kansainvälisessä tuomioistuimessa esitettiin alueen kansainvälisestä asemasta kaksi vastakkaista tulkintaa
ICJ antoi heinäkuussa 2024 tuomariäänin 11–4 neuvoa-antavan lausunnon, jonka mukaan Israelin jatkuva läsnäolo miehitetyksi katsotulla palestiinalaisalueella on laitonta ja että se on lopetettava mahdollisimman nopeasti. Neljä tuomaria – Julia Sebutinde, Peter Tomka, Ronny Abraham ja Bogdan Aurescu – äänesti tätä päätelmää vastaan. Tuomioistuimen varapresidentti Julia Sebutinde esitti päätökseen laajan eriävän mielipiteen, jossa hän tulkitsi alueen kansainvälisen aseman täysin toisesta näkökulmasta.
Enemmistökantaa perusteltiin muun muassa läsnäolon pysyvyydellä, liittämistoimilla ja väitetyillä palestiinalaisten itsemääräämisoikeuden loukkaamisilla. Siinä esitettiin, että Israelin olisi lopetettava uudet asutustoimet ja evakuoitava siirtokuntalaiset alueelta. YK:n yleiskokous laati tämän neuvoa-antavan mielipiteen pohjalta syyskuussa 2024 päätöslauselman, jossa vaadittiin Israelia lopettamaan ”laiton läsnäolo” alueella ja evakuoimaan juutalaiset asukkaat alueelta 12 kuukauden sisällä. Suomi äänesti päätöslauselman puolesta.
ICJ:n vuoden 2024 lausunto oli kansainvälisen miehitysoikeuden kannalta poikkeuksellinen. Tuomioistuin laajensi sekä miehityksen että sen laittomuuden käsitettä huomattavasti siitä, kuinka käsitteet on aiemmin määritelty, ja sovelsi käsitteitä eri tavalla kuin aiemmin minkään muun sotilaallisen miehityksen kohdalla. Lausunnossa käytettiin termiä ”laiton läsnäolo”, joka ei ole kansainvälisoikeudellisesti määritelty käsite, ja osana Israelin ”laittoman läsnäolon” lopettamista vaadittiin kaikkien juutalaisten asukkaiden poistamista alueelta.
Enemmistömielipiteessä käytettiin ”evakuointi”-sanaa tarkoittamaan juutalaisväestön pysyvää pakkosiirtoa pois alueelta. Samassa lausunnossa kuitenkin aiemmin (kohta 146) viitataan Geneven sopimuksiin ja todetaan palestiinalaisten evakuoinneista: ”Evakuoinnit on tarkoitettu väliaikaisiksi toimenpiteiksi. Pysyvät tai määräämättömäksi ajaksi toteutetut evakuoinnit rikkovat pakkosiirron kieltoa”. Samassa lausunnossa kuitenkin vaaditaan juutalaisten ”evakuointia” ja tarkoitetaan todellisuudessa satojentuhansien juutalaisten pysyvää pakkosiirtoa Juudeasta, Samariasta, itä-Jerusalemista ja sen Vanhastakaupungista välittämättä heidän yksilöllisistä ihmisoikeuksistaan.
Tuomioistuimen varapuheenjohtajan vastakkainen näkemys
ICJ:n varapuheenjohtaja Julia Sebutinde nostaa esiin vastakkaisessa mielipiteessään alueiden historiallisen merkityksen juutalaiselle kansalle, heidän historialliset juurensa alueella, Israelin kansainvälisoikeudellisesti perustellut kilpailevat suvereniteettivaatimukset, Israelin todelliset turvallisuushuolet ja osapuolten yhdessä sopiman neuvottelukehyksen. Hänen kyseenalaistaa palestiinalaisten automaattisen suvereniteettioikeuden Vihreän linjan itäpuolisiin alueisiin ja toteaa, että linja on vuoden 1949 aselepolinja, ei kansainvälisesti sovittu valtioraja. Se, että Jordania miehitti laittomasti osan mandaattialuetta, ei luonut sille eikä alueen arabiväestölle tunnustettua suvereniteettia alueeseen.
Sebutinde muistuttaa, että palestiinalaishallinto perustettiin Oslon sopimuksilla, jotka ovat osapuolia sitovia. Niissä sovittiin, että Jerusalemista, rajoista, pakolaisten ja juutalaisasutusten asemasta neuvotellaan osana pysyvää rauhaa koskevaa ratkaisua. Näitä neuvotteluja piti edeltää sopimusten mukaan rauhanprosessi, jossa palestiinalaiset sitoutuvat luopumaan terrorista ja tekemään rauhanomaista ja rakentavaa yhteistyötä Israelin kanssa. Sopimusten mukaan prosessiin lähteminen ei ennakoinut loppuvaiheen neuvottelujen lopputulosta eikä merkinnyt sitä, että kumpikaan osapuoli olisi luopunut vaatimuksistaan tai oikeuksistaan. Tämä tekee todella ongelmalliseksi väitteen, jonka mukaan Vihreän linjan itäpuolisen alueen lopullinen asema olisi jo oikeudellisesti yksiselitteinen.
Palestiinalaisvaltio – ennennäkemätön palkinto terrorille
Hamasin 7. lokakuuta 2023 tekemä verilöyly muutti israelilaisten suhtautumista palestiinalaisvaltioon. Helmikuussa 2024 Knesset tuki äänin 99-9 hallituksen kantaa, jonka mukaan Palestiinan valtion yksipuolinen kansainvälinen tunnustaminen verilöylyn jälkeen olisi ennennäkemätön palkinto terrorismille ja tulkittaisiin Lähi-idässä Hamasin voitoksi. Tämä olisi valtava kannustin terrorille jatkossa.
Heinäkuussa 2024 parlamentti hyväksyi äänin 68-9 päätöslauselman, joka vastusti Palestiinan valtion perustamista Jordanjoen länsipuolelle. Perusteluna oli, että olisi vain ajan kysymys, milloin Hamas ja muut ääri-islamilaiset liikkeet ottaisivat sen valtaansa ja tekisivät siitä Israelille paljon Gazaakin vaarallisemman uhkan. Heinäkuussa 2025 enemmistö puolestaan kehotti hallitusta ulottamaan Israelin suvereniteetin Juudean, Samarian ja Jordanlaakson juutalaisasutuksiin. Nämä olivat poliittisia julistuksia, eivät itsessään suvereniteettia muuttavia lakeja.
Kannanmuutoksen voi ymmärtää ottaen huomioon Israelin kokemukset alueluovutusten seurauksista. Palestiinalaishallinnon perustamista ja Israelin alueluovutuksia sille vuonna 1994 seurasi heti samana vuonna alkanut itsemurhaterrorin aalto. Vuonna 2005 Israel vetäytyi yksipuolisesti Gazasta ja poisti sieltä myös juutalaisyhteisöt. Seuraavana vuonna Hamas voitti palestiinalaisvaalit, otti Gazan väkivalloin hallintaansa ja rakensi alueesta raketti-, tunneli- ja hyökkäystukikohdan. Samaan aikaan vuonna 2005 Israel pakkosiirsi myös 5 pohjoisen Samarian (pohjois-Länsirannan) juutalaista asutusta. Nyt pohjoisesta Länsirannasta on tullut vaarallinen terrorijärjestöjen tukialue, missä juutalaiset siviilit ovat hengenvaarassa.
Israelin turvallisuushuolet perustuvat realismiin
Israelissa kysytään, miksi strategisesti vielä vaarallisempien Juudean ja Samarian ylänköjen luovuttaminen palestiinalaisille johtaisi toisenlaiseen lopputulokseen. Huolta vahvistaa Hamasin ja sen väkivaltaisen ideologian kannatus Länsirannalla. Hamasin 7/10 hyökkäystä juhlittiin ympäri Länsirantaa, ja Fatahin ylläpitämissä kouluissa lapsia kannustettiin esittämään sitä ihannoivia runoja. Hamasin kannatus lisääntyi Länsirannalla valtavasti heti 7/10 hyökkäyksen jälkeen, ja se on sodan alkamisen jälkeen ollut useissa mielipidemittauksissa suosituin puolue alueella.
Israelin kokemaa turvallisuusuhkaa ei voida kuitata israelilaisena propagandana. Palestiinalaisvaltio, joka olisi keskellä Jerusalemia ja josta voisi strategisesti uhata Israelin rannikkoa ja kansainvälistä lentokentää, ei ole Israelille abstrakti diplomaattinen hanke vaan ratkaisu, jonka epäonnistumisella olisi peruuttamattomat seuraukset. Myös Suomen valtiojohdon pitäisi harkita vakavasti uudelleen osallistumistaan kansainväliseen painostukseen palestiinalaisvaltion luomiseksi.
Varpu Haavisto toimi kansainvälisen Take a Pen -järjestön koordinaattorina vuosina 2002-2012 ja ICEJ:n erityisavustajana vuosina 2014-2017. Hän on yksi YAPS-ohjelman perustajista ja YAPS - Young Adults for Peace, Justice and Solidarity in the Middle East -järjestön perustajajäsen ja puheenjohtaja. Keväällä 2026 hänet valittiin Suomi-Israel Yhdistysten Liiton varapuheenjohtajaksi.
