Arkeologia Israelissa - Ihme ja sodankäynti
Jotkut kutsuvat näitä löytöjä Jumalan sormenjäljiksi. Minä näen ne jumalallisena ripotteluna, joka vahvistaa, että Israel on Hänen.
Stan Goodenough | 8. tammikuuta 2023
Uutiset tärkeistä arkeologisista löydöistä Israelissa ovat kaikkea muuta kuin harvinaisia. Tämä maa, joka yhdistää Euroopan ja Aasian pohjoisessa ja Afrikan etelässä, on varhaisimman sivilisaation kehto. Suhteellisen pieni alue on kyllästetty ihmiskunnan historian kerroksilla.
Jo kaukaisesta ajasta lähtien, jolloin se tunnettiin Kanaanin maana, ihmiset ovat kulkeneet sen kautta, ja monet ovat asettuneet tänne asumaan ja jättäneet jälkiä läsnäolostaan, kun niitä ei enää ollut. Kuten kaikki urakoitsijat tietävät, heti kun puskutraktorit aloittavat uuden rakennushankkeen, esiin kaivetaan jotain ikivanhaa ja usein korvaamatonta - vesijohto, ihmisjäännöksiä, raunioituneita muureja, aarteita. (Työt on sitten keskeytettävä, kunnes Israelin muinaismuistoviranomainen arvioi löydön ja antaa luvan jatkaa rakentamista - tai sitten ei.)
Danista Beersebaan on siis viimeisten noin 150 vuoden aikana paljastettu vaivalloisesti menneisyyden jäännöksiä, ensin Conrad Schickin (1822-1901), Charles Warrenin (1840-1927) ja William Albrightin (1891-1971) kaltaisten kristittyjen raamattuarkeologien toimesta, ja sen jälkeen yhä kiihkeämmin ja yhä useammin juutalaisten tieteenharjoittajien toimesta, jotka "iloitsevat hänen kivistään ja osoittavat suosiota hänen tomulleen". (Psalmi 102:14)
Jotkut kutsuvat monia näistä löydöistä Jumalan sormenjäljiksi, toiset taas Hänen jalanjäljikseen. Minä näen ne ikään kuin todisteiden ja vihjeiden jumalallisena ripotteluna ja hautaamisena; Jumalan suvereenin suunnitelman jättämänä vahvistuksena: muistutuksina, rohkaisuina ja julistuksina niille, jotka haluavat nähdä, että Hän on ja että Israel on Hänen. Ne tarjoavat myös kiistattoman todisteen siitä, että juutalaiset, eivätkä arabit, ovat tämän maan alkuperäiskansa - tai ensimmäinen kansa.
Kuuluisten löytöjen luettelon kärjessä ovat Kuolleenmeren kääröt, joista ensimmäinen sisälsi koko Jesajan kirjan, jonka viimeisessä luvussa ennustetaan kansakunnan syntyvän päivässä. Tämä käärö löydettiin "sattumalta" vuonna 1947, samana vuonna kuin Yhdistyneiden Kansakuntien äänestys Palestiinan jakamisesta sai juutalaiset tanssimaan Jerusalemin ja Tel Avivin kaduilla odottaessaan kansallisen kotinsa uudelleensyntymistä.
Viime kuukausina on julkistettu joitakin jännittäviä uusia löytöjä. Esimerkiksi viime elokuussa raportoitiin todisteista, joiden mukaan Jerusalemissa tapahtui voimakas maanjäristys noin vuonna 800 eKr., mikä vastaa heprealaisen Raamatun Sakarjan ja Aamoksen kertomuksia kaupunkia koetelleesta voimakkaasta järistyksestä.
(Lisää asiasta tästä. Avautuu vain jäsenille!)
Marraskuun 23. päivänä 2021 muinaismuistoviranomainen ilmoitti, että 11-vuotias oli löytänyt harvinaisen hopeakolikon, joka oli peräisin 1. vuosisadalta jKr. Jerusalem Postin mukaan kolikon "oli todennäköisesti lyönyt pappi, joka liittyi juutalaisten kapinallisiin roomalaisia vastaan, mikä tekisi siitä yhden harvoista suoraan [toisesta] temppelistä peräisin olevista jäännöksistä".
Se seulottiin pyhiinvaellustien - hiljattain löydetyn pääväylän, jonka uskotaan olleen Pontius Pilatuksen aikana rakennettu - raivauksessa kaivetuista roskista, joita palvojat Juutalaiset käyttivät noustakseen temppeliin kastettuaan itsensä rituaalisesti Siloamin altaaseen. Siloamin altaasta nousi muutama viikko sitten kohu, kun uutisoitiin - mutta sitten se kumottiin - että Jerusalemin Hiskian tunnelista otettu ja 1890-luvulla Istanbulin museoon varastoitu "Siloamin kirjoitus" aiottiin palauttaa Israeliin.
Aiemmin, huhtikuussa 2021, Smithsonian-lehti kertoi kaivaneensa esiin osan kannusta, johon oli kaiverrettu nimi "Jerubbaal". Raamatun Tuomarien kirjassa nimeä Jerubbaal käytetään eräänlaisena lempinimenä tuomari Gideonille, ja keramiikkalöydön uskotaan olleen ensimmäinen kerta, kun nimi löydettiin tekstin ulkopuolelle kirjattuna.
Ja nimistä puheen ollen. Joidenkin mielestä oli suorastaan uskomatonta, kun tämän vuoden maaliskuussa uutisissa kerrottiin, että Israelin maasta on löydetty kaksi vanhinta koskaan löydettyä Jumalan nimiä sisältävää kirjoitusta - toinen "juutalainen" ja toinen "kristitty".
Ensimmäinen uutinen kertoi "kiroustaulun" löytymisestä Eebal-vuorelta, kirousvuorelta (5. Moos. 11:29). Pian julkaistavassa vertaisarvioinnissa tutkijat sanovat, että taulu on kaiverrettu varhaisella raamatullisella hepreankielellä, ja siinä on Jumalan nimi, joka tunnetaan nimellä Tetragrammaton: יהוה tai, kuten me kirjoitamme sen, YHWH. (Tämä nimi lausutaan joskus Jahvena, joskus Jehovana, ja englanninkielisissä Raamatun versioissa se kirjoitetaan isoilla kirjaimilla LORD).
"Kirottu, kirottu, kirottu, kirottu - kirottu Jumala YHW. Te kuolette kirottuna. Kirottuna te kuolette varmasti. YWH:n kiroama - kirottu, kirottu, kirottu", lukee kirjoituksessa. Voisimme löytää joitakin mielenkiintoisia sovelluksia tuosta tekstistä nykypäivän pyrkimyksiin varastaa Eebal (ja muu Samaria ja Juudea) juutalaisilta, mutta tila rajoittaa meitä tässä.
Toinen raportti kertoi päätöksestä siirtää kokonainen vankila Jisreelin laaksossa - lähellä Megiddon paikkaa - jotta kävijät pääsisivät tutustumaan vanhimpaan Israelista koskaan löydettyyn kaiverrukseen, jossa viitataan Jeesukseen Jumalana.
Vuonna 2004 kaivauksissa paljastuneissa mosaiikkikirjaimissa lukee: "Herran Jeesuksen Kristuksen muistolle". Jerusalem Postin mukaan kyseessä on ensimmäinen Israelissa tehty maininta Jeesuksesta Jumalana. Arkeologit väittävät, että mosaiikki on osa "maailman vanhimman kristillisen rukoushuoneen" lattiaa.
Mikä johdattaa meidät konfliktiin
Aivan kuin Lähi-idässä ei olisi tarpeeksi sodan muotoja - sotilaallisesta väkivallasta arkkitehtonisten "tosiasioiden" rakentamiseen ja boikottien ja pakotteiden avulla tapahtuviin taloudellisiin hyökkäyksiin - myös arkeologian alalla käydään jatkuvaa taistelua.
Itse asiassa kahdella taistelukentällä. Toinen on eräänlainen uskonnollinen taistelu Raamatusta; onko sen sisältö tosiasioihin ja historiaan perustuva vai harhaanjohtavan mytologinen. Arkeologien itsensä välillä näemme nämä kaksi koulukuntaa tai virtausta tieteenalalla: Toisella puolella ovat ne, jotka pyrkivät löytöillään todistamaan Raamatun todenperäisyyden, ja toisella puolella ne, jotka pyrkivät löytöjensä avulla kumoamaan ja häpäisemään kirjan. Monet näistä tutkijoista epäilemättä vastustaisivat tällaista erottelua, joka viittaa siihen, että heidän motiivinsa eivät ole kovin ammattimaisia ja objektiivisia. Silti lähes poikkeuksetta, kun luen uutisraportteja, joissa kerrotaan Israelin maasta tehdyistä uusista löydöistä, on arkeologeja, jotka ylistävät niitä "todisteina Raamatusta", ja arkeologeja, jotka torjuvat ne, koska ne eivät ole mitään sellaista.
Toinen taistelukenttä on se, joka koskee itse maan oikeutettua kansallista omistusta; millä kansoilla on pitkäaikainen historia maassa ja millä ei? Karkeasti sanottuna:
Kenen maa tämä on - juutalaisten vai arabien?
Kun juutalaiset esittävät perustelunsa maan omistamisesta, he voivat missä tahansa foorumissa kaataa lattialle vuoren verran vuosituhansia vanhoja kirjallisia ja arkeologisia todisteita väitteensä tueksi.
Kun Palestiinan arabit ja heidän puolustajansa esittävät, että he omistavat "Palestiinan", joka heidän mukaansa on ollut heidän "ikimuistoisista ajoista lähtien", lattia pysyy puhtaana. Heidän kansallisen vaatimuksensa tueksi ei ole yhtään fyysistä todistetta ennen 1960-lukua.
Tätä tuskin sanotaan ensimmäistä kertaa, mutta on yksinkertainen, kiistaton historiallinen tosiasia, että Palestiina-nimistä kansallisvaltiota ei ole koskaan ollut eikä Palestiina-nimistä kansaa ole koskaan ollutkaan. Arabit, jotka nykyään kutsuvat itseään tällä nimellä, pyrkivät rakentamaan itselleen kansallisvaltion alueelle, joka on tunnettu kymmenien vuosisatojen ajan (jälleen kerran kiistatta) Samarian ja Juudean alueena ja jota juutalaiset kaikkialla maailmassa ovat vuosituhansien ajan pitäneet kotimaanaan. Näin ollen kansainvälisen yhteisön "kahden valtion ratkaisu" on pelkkää röyhkeää maavarkautta.