Holokaustin uhrien muistopäivä

 

Vainojen uhrien muistopäivän nimi muutetaan holokaustin uhrien muistopäiväksi

valtioneuvoston viestintäosasto 
Julkaisuajankohta 25.1.2024  
Tiedote

Valtioneuvoston kanslia on 23. tammikuuta päättänyt, että Suomi siirtyy käyttämään 27. tammikuuta 2024 alkaen vainojen uhrien muistopäivästä kansainvälisen käytännön mukaista nimitystä holokaustin uhrien muistopäivä.

Voit tutustua holokaustiin tarkemmin sivuiltamme tästä.

Holokaustin uhrien muistopäivää vietetään nykyisin useissa maissa. Erityisesti läntisessä sekä keskisessä Euroopassa päivän vietto on näkyvä poliittinen tapahtuma. Euroopan parlamentti antoi vuonna 1995 päätöslauselman yleiseurooppalaisesta käytännöstä, jonka mukaisesti jokaisessa Euroopan unionin jäsenmaassa tulee viettää 27. tammikuuta holokaustin muistopäivää. Myös Euroopan unioni käyttää päivästä nimitystä holokaustin uhrien muistopäivä.

Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous hyväksyi vuonna 2005 päätöslauselman kansainvälisen holokaustin uhrien muistopäivän (engl. International Holocaust Remembrance Day) viettämiseksi vuosittain 27. tammikuuta. Suomi äänesti päätöslauselman hyväksymisen puolesta.

Päätös nimen muuttamisesta holokaustin uhrien muistopäiväksi huomioi valtioneuvoston tiedonannon linjauksen, kansainvälisen muistopäivän nimityskäytännön sekä Euroopan parlamentin ja YK:n päätöslauselmat. Kansainvälisesti holokaustin uhrien muistopäivänä on vastustettu myös yleisemmin muukalaisvihaa ja antisemitismiä sekä muistettu eri puolilla maailmaa eri aikoina tapahtuneiden vainojen uhreja.

Holokaustin uhrien muisto ry lanseerasi holokaustin muistoviikon ensimmäisen kerran vuonna 2024.

Holokaustin muistoviikkoa vietetään vuosittain 20.–30. tammikuuta. Viikon aloitus osuu kaikkien eurooppalaisten juutalaisten tuhoamiseen tähdänneen Wannseen konferenssin vuosipäivään (1942),
ja viikko päättyy natsien ja Adolf Hitlerin valtaannousun vuosipäivään (1933), jotka olivat järkyttäviä virstanpylväitä 6 000 000 juutalaisen ja jopa yli miljoonan romanin teolliseen murhaan johtaneessa prosessissa.

HUM julkaisee tapahtumakalenterin osoitteessa www.holokaustinmuistoviikko.fi, josta löytyy muistoviikon tapahtumat eri puolilla Suomea.