Haj Amin al Husseini

Amin al-Husseini (1895/1897 – 4.7.1974) oli arabinationalisti ja muslimijohtaja Palestiinan brittiläisessä mandaatissa. Hän oli keskeinen sionismin vastustaja ja toimi vuosina 1921–1948 Jerusalemin suurmuftina.

Arabinationalismi oli saanut kannatusta Palestiinassa 1920- ja 1930-luvuilla. Arabinationalistisen liikkeen johtohahmo oli Jerusalemin mufti Hajj Amin al-Husseini, jota etenkin Israelissa on sittemmin syytetty natsisympatioista.

Amin al-Husseini oli toisen maailmansodan aikana natsi-Saksan liittolainen ja tapasi vuonna 1941 Adolf Hitlerin. Hän auttoi rekrytoimaan Bosnian muslimeja näiden omaan SS-divisioonaan. 

Sodan päätyttyä hän pääsi Ranskan suojeluksessa Kairoon ja säästyi oikeudenkäynneiltä. Hänen tiedetään olleen mukana kehittämässä radikaalia islamia, jonka pohjana on ollut muslimiveljeskunta aate.

Jerusalemin suurmufti halusi tuhota juutalaiset ja estää heidän muuttonsa Palestiinaan.

Haj Amin al-Husseini toimi Palestiinan arabien uskonnollisena ja poliittisena johtajana vuosina 1921–1936 Britannian hallinnoidessa Palestiinan aluetta.

Muhammedin suvusta polveutunut suurmufti oli kiihkeä anti-semitisti ja arabinationalisti. Valtakautensa aikana hän masinoi Palestiinan alueella verisiä mellakoita juutalaisia vastaan vuosina 1929 ja 1936. Lopulta hänet syrjäytettiin tehtävistään vuonna 1936.

Jerusalemissa 1900-luvun vaihteessa syntynyt Husseini oli kotoisin huomattavasta palestiinalaisperheestä. Vuonna 1921 Palestiinan brittiläiset hallitsijat asettivat hänet Jerusalemin suureksi muftiksi, uskonnolliseksi johtajaksi.

Husseini oli arabien nationalismin puolestapuhuja, ja vuonna 1936 hän liittyi muiden palestiinalaisten johtajien kanssa kapinaan brittejä vastaan. Kapina kesti vuoteen 1939, vaati tuhansia ihmishenkiä, mukaan lukien satoja juutalaisia, ja johti britit etsimään ulospääsyä alueelta. Vuonna 1937 britit poistivat Husseinin asemastaan, mikä sai hänet pakenemaan Libanoniin.

Toisen maailmansodan aikana Husseini tuki Britannian vastaista kapinaa Irakissa ja hänestä tuli kapinallisten lähettiläs Saksassa ja Italiassa. Kun kapina tukahdutettiin, hän pakeni Italiaan ja jatkoi yhteyksiään akselivaltojen kanssa sieltä tapaamalla tunnetusti Adolf Hitlerin marraskuussa 1941. Hän jatkoi natsien tukemista eri tavoin koko sodan ajan.

Sodan jälkeen Husseini pakeni Beirutiin, hänen vaikutusvaltansa väheni. Hän kuoli siellä vuonna 1974.

Husseini vastusti sionismia

Husseini vastusti juutalaisten kansalliskodin muodostamista, josta myöhemmin tulisi Israel. Hän vastusti vuoden 1939 brittiläistä valkoista kirjaa, vaikka se kielsi juutalaisten maahanmuuton Palestiinaan, koska se asetti liian pitkän aikajanan arabivaltiolle. Ja hän vastusti YK:n vuoden 1947 jakosuunnitelmaa, jolla pyrittiin luomaan naapurivaltioita juutalaisille ja palestiinalaisvaltioille.

Husseini tuki myös juutalaisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Vuonna 1920 hän järjesti Britannian vastaisen mielenosoituksen Jerusalemissa, joka kasvoi väkivaltaiseksi ja tuomittiin myöhemmin yllytyksestä.

Tuki Hitlerin lopulliselle ratkaisulle

Lähde Netanjahun väitteelle, että Husseini kantaa vastuun holokaustista, juontaa juurensa hänen kuuluisaan tapaamiseensa Hitlerin kanssa 28. marraskuuta 1941. Husseini etsi tuolloin Saksan tukea arabien itsenäisyydelle siirtomaavallasta, ja tapaamisen pöytäkirjat osoittavat, että Husseini keskittyi hänen pyyntönsä koskien natsien muodollista julistusta tuesta "Palestiinan, Syyrian ja Irakin itsenäisyydelle ja yhtenäisyydelle" arabivallan alaisuudessa.

Omat koirat purivat

Ilkka Pohjalainen 22.04.2016

Ilkan ulkomaanuutissivuilla 20.4. käsiteltiin Palestiinalaisten ahdinkoa Lähi-idässä. Vuosikymmenet Palestiinan arabien kärsimyksistä on syytetty Israelin harjoittamaa politiikkaa ja Israelin itsenäistymistä Lähi-idän kartalla.

Toimittaja Ahola uskalsi tuoda hiukan esille, miten Palestiinan arabeja kohdellaan arabimaissa, mm. Syyriassa ja Libanonissa. Palestiinan arabien ahdinkoon ja kärsimyksiin syy löytyy aina arabimaiden ja heidän omien poliittisten terroristijohtajien hyväksikäyttö Israelin vastaisessa propagandassa.

Jerusalemin Suurmufti Haj Amin Al-Hussein aloitti jo 1920-luvulla vihankasvatuksen ja väkivaltaiset mellakat arabien ja juutalaisten välillä. Siis ennen kuin nykyinen Israelin valtio oli syntynyt. 
Al-Hussein tapatti ne kyläpäälliköt, jotka olivat valmiita elämään rauhassa juutalaisten kanssa.

Arabimaiden aloittamat sodat Israelia vastaan ovat aiheuttaneet Palestiinan arabien pakolaisongelman, joita lukuja vieläkin liioitellaan. PLO:n kapinayritys Arafatin johdolla Jordaniassa vuonna 1970, Musta Syyskuu, jossa kuningas Hussein joutui PLO:n murhayrityksen kohteeksi. Jordanian armeija vastasi kovalla kädellä. PLO jouti siirtämään tukikohtansa Libanoniin.

PLO:lla oli merkittävä osuus muutaman vuoden päästä syttyneeseen Libanonin sisällissotaan. Libanonilaisen Al-Anwar-lehden haastattelussa elokuussa 1968 Jasser Arafat puhuu suunnitelmastaan siirtää kaikki terroritukikohtansa ”Länsirannalle” ja Gazaan, ”jotta vastarinta voi vähitellen muuttua aseelliseksi kansanvallankumoukseksi”.

Oslon ns. rauhanprosessi on taannut tuon suunnitelman toteutumisen. Se vihankasvatus mitä PA-hallinto ja Hamas kylvää yhä, ja näiden järjestöjen sisäiset valtataistelut Palestiinan arabien keskuudessa luo edelleen jatkuvuutta ahdingolle. UNRWA mainitsee palestiinalaispakolaisten ja heidän jälkeläisten määräksi noin 5,2 miljoonaa. Onko luku sitten uskottava?

Kun UNRWA aloitti 1949 näiden pakolaisten auttamisen Jordaniassa, Jordania siirsi oman valtion köyhiä kansalaisia näihin leireihin käyttääkseen YK:ta hyväkseen. Minkään muun pakolaisryhmän jälkeläisiä, jotka ovat syntyneet vastaanottavassa valtiossa, ei lasketa pakolaisiksi. Kysyä voikin, miksei arabimaailma ole antanut näille ihmisille kansallisuutta? Sieltähän heistä suurin osa aikoinaan muutti Brittimandaatin hallinnoimaan Palestiinaan.

V-M HAKOLA
Ilmajoki