Yasser Arafat (1929 - 2004) 

Jasser Arafat oli poliittisen Fatah-puolueen perustaja ja johtaja ja myöhemmin Palestiinan vapautusjärjestön (PLO) puheenjohtaja ja palestiinalaishallinnon presidentti. Arafat oli terroristi, joka vietti suurimman osan elämästään taistellen Israelia vastaan, vaikka hän osallistui myös palestiinalaisten ja Jordanian ja Libanonin joukkojen välisiin yhteenottoihin eri aikoina.

Arafat sai yhdessä Israelin pääministerin Yitzhak Rabinin ja presidentti Shimon Peresin kanssa Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1994 osallistumisestaan Oslon rauhansopimukseen vuonna 1993. Arafatin perintö on jättänyt hänet erittäin halveksituksi ja pilkatuksi, koska hän johti palestiinalaiset Al-Aqsa-intifadaan, sotaan Israelia vastaan, joka kesti lähes viisi vuotta vuosina 2000-2005 ja vaati tuhansia kuolonuhreja konfliktin molemmin puolin.

Varhainen elämä

Mohammed Yasser Abdel Rahman Abdel Raouf Arafat al-Qudwa Al-Husseini, joka tunnetaan paremmin nimellä Yasser Arafat, oli palestiinalaisen tekstiilikauppiaan viides seitsemästä lapsesta, joka syntyi 24. elokuuta 1929. Arafatin ja muiden lähteiden mukaan hän syntyi Jerusalemissa, mutta ranskalaiset elämäkertakirjoittajat Christophe Boltanski ja Jihan El-Tahri paljastivat vuonna 1997 ilmestyneessä kirjassaan Les sept vies de Yasser Arafat, että hän oli itse asiassa syntynyt Kairossa, Egyptissä, ja siellä hänen syntymätodistuksensa oli rekisteröity.

Vuoden 1948 arabien ja Israelin välisen sodan aikana Arafat lähti yliopistosta ja pyrki muiden palestiinalaisten kanssa Palestiinaan taistelemaan Palestiinan itsenäisyyden puolesta. Egyptin sotilasjoukot, jotka kieltäytyivät päästämästä huonosti koulutettuja partisaaneja sota-alueelle, riisuivat hänet aseista ja käännyttivät hänet takaisin. Palattuaan yliopistoon Arafat liittyi Muslimiveljeskuntaan ja toimi Palestiinalaisten opiskelijoiden liiton puheenjohtajana vuosina 1952-1956. Vuoteen 1956 mennessä Arafat valmistui rakennusinsinööriksi ja palveli luutnanttina Egyptin armeijassa Suezin kriisin aikana.

Arafat ottaa haltuunsa PLO:n

Arabiliitto perusti PLO:n vuonna 1964 Israelin vastaisen sodan välineeksi. Arafatin Fatahista, joka aluksi piti järjestöä poliittisena vastustajana, tuli vähitellen järjestön hallitseva ryhmä. Arabijoukkojen kärsittyä nöyryyttävän tappion vuoden 1967 sodassa PLO päätti, ettei se voinut luottaa arabivaltioihin saavuttaakseen tavoitteensa Israelin tuhoamisesta. Seuraavien kymmenen vuoden ajan tämä tavoite oli PLO:n maineen muodostaneen massiivisen terrorikampanjan pääpaino.

Samaan aikaan Fatah perusti tukikohdan jordanialaiseen Karamehin kaupunkiin. Tämä oli israelilaisten hyökkäyksen kohteena, joka oli suunniteltu kostoksi terroristi-iskusta lapsia täynnä olleeseen koulubussiin, jossa kuoli kaksi ja haavoittui 28 lasta 18. maaliskuuta 1968. Kolme päivää myöhemmin israelilaiset pudottivat Karamehiin lentolehtisiä, joissa varoitettiin lähestyvästä hyökkäyksestä ja kehotettiin siviilejä poistumaan. Kun Israelin joukot saapuivat paikalle, ne kohtasivat odottamatonta vastarintaa Jordanian armeijan joukkojen taholta. Sitä seuranneessa taistelussa, josta Arafat pakeni jaettuaan aseita, israelilaiset kertoivat saaneensa 28 kuollutta ja 90 haavoittunutta, kun taas jordanialaisilla oli 100 kuollutta ja 90 haavoittunutta, 170 terroristia oli kuollut ja 200 otettu kiinni. Jordanian mukaan nämä luvut olivat käytännössä päinvastaiset, ja sen mukaan israelilaisia oli kuollut 200 ja heidän sotilaitaan vain 20. Palestiinalaisten versio antoi täysin toisenlaisen kuvan, ja siinä väitettiin, että heidän sankarillinen vastarintansa oli aiheuttanut 500 israelilaista kuolonuhria.

Karamehin "voitto" antoi Arafatille mahdollisuuden saada arvostusta, jota hän tarvitsi voidakseen käyttää suurempaa vaikutusvaltaa PLO:ssa. Palestiinan kansallisneuvosto kokoontui vuonna 1968 ja tarkisti peruskirjaa ja hyväksyi Fatahin sitoumuksen vapauttaa Palestiina yksinomaan aseellisella taistelulla. Vuotta myöhemmin, 4. helmikuuta 1969, neuvosto kokoontui uudelleen ja valitsi Arafatin PLO:n puheenjohtajaksi, ja hän toimi tässä tehtävässä kuolemaansa asti. Seuraavan vuoden aikana Arafat lujitti valtaansa kokoamalla useimmat militantit palestiinalaisryhmät PLO:n alaisuuteen.

Kuningas Husseinin haastaminen

Palestiinalaisten ja Jordanian hallituksen väliset jännitteet lisääntyivät 1960-luvun lopulla; raskaasti aseistautuneet palestiinalaiset vastarintaliikkeen jäsenet (fedayeenit) olivat luoneet Jordaniassa käytännössä "valtion valtion sisällä", ja ne hallitsivat lopulta useita strategisesti tärkeitä asemia, kuten Az Zarqin lähellä sijaitsevaa öljynjalostamoa. Jordania piti tätä kasvavana uhkana itsemääräämisoikeudelleen ja turvallisuudelleen ja yritti riisua palestiinalaisjoukot aseista. Avoimet taistelut puhkesivat kesäkuussa 1970.

Kuningas Husseinin kannalta viimeinen pisara oli se, kun palestiinalaiset terroristit lensivät kolme kaapattua lentokonetta Jordaniaan ja räjäyttivät ne 12. syyskuuta 1970. Neljä päivää myöhemmin Hussein julisti sotatilan. Samana päivänä Arafatista tuli Palestiinan vapautusarmeijan (PLA), PLO:n säännöllisten asevoimien, komentaja. Sitä seuranneessa sisällissodassa PLO sai aktiivista tukea Syyrialta, joka hyökkäsi Jordaniaan noin 200 panssarivaunun voimin. Taistelut käytiin pääasiassa Jordanian armeijan ja PLA:n välillä; Yhdysvaltain laivasto lähetti kuudennen laivaston itäiselle Välimerelle ja Israel oli valmis lähettämään joukkojaan tarvittaessa Husseinin avuksi. Syyskuun 24. päivään mennessä Jordanian armeija oli voittanut palestiinalaisten joukot. Suurin osa palestiinalaisten johtajista, mukaan lukien Arafat (joka oli naamioitunut Kuwaitin virkailijaksi), pakeni Syyriaan ja myöhemmin Libanoniin, jossa he ryhtyivät pian heikentämään maan keskushallintoa.

Sijainnin muutos ei vaikuttanut Arafatin sitoutumiseen terroriin. Syyskuussa 1972 Fatahin terroristinen haara, joka nimettiin Mustaksi syyskuuksi Jordaniassa tapahtuneen romahduksen vuoksi, murhasi 11 israelilaista urheilijaa Münchenin olympialaisissa. Tämä herätti kansainvälistä huomiota Palestiinan asialle, mutta myös PLO:n taktiikan tuomitsemista.

Vuoden 1973 Jom Kippurin sodan jälkiseuraukset

Kun arabijoukot olivat jälleen kerran hävinneet taistelukentällä lokakuun 1973 sodassa, Arafat päätti, että hänen strategiaansa oli muutettava. PLO oli edelleen sitoutunut Palestiinan vapauttamiseen aseellisen taistelun avulla, mutta päätti siirtyä puhtaasti terroritoiminnasta diplomaattisen sodan käymiseen Israelia vastaan.

Arafat manipuloi taitavasti järjestöä (länsimaisen) yleisön barbaarisena pitämästä organisaatiosta sellaiseksi, jota vähitellen pidettiin liikkeenä, jolla oli oikeutettuja vaatimuksia. Uutta suuntausta auttoi Yhdistyneiden Kansakuntien tärkeä PLO:n tunnustaminen, joka antoi järjestölle jalansijaa kansainvälisen elimen keskusteluissa. Marraskuun 13. päivänä 1974 Arafat esiintyi YK:n edessä ennennäkemättömällä tavalla sotilaspuku yllään ja tyhjä kotelo vyötärönsä ympärillä [hänen oli pakko ottaa pistooli pois ennen istuntosaliin astumista], ja hän julisti: "Tänään olen tullut oliivin oksa ja vapaustaistelijan ase mukanani. Älkää antako oliivinoksan pudota kädestäni."

Jordanian väitteet palestiinalaisten edustamisesta tehtiin sitten lopullisesti tyhjäksi Arabiliiton Rabatin konferenssissa antamalla julistuksella, jonka mukaan PLO oli Palestiinan kansan ainoa laillinen edustaja. Tämä vahvisti myös PLO:n asemaa poliittisena liikkeenä.

Palestiinalaisten pakan uudelleen sekoittaminen

Arafatin suosion laskua vahvisti se, että Israel kieltäytyi neuvottelemasta hänen kanssaan ja että Yhdysvallat vaati palestiinalaishallintoa toteuttamaan uudistuksia. Vastauksena Arafat sekoitti kabinettiaan ja lupasi järjestää uudet vaalit. Sekä palestiinalaiset että muut pitivät Arafatin toimia edelleen epäilyttävinä, koska kabinettimuutokset eivät heijastaneet mitään merkittävää vallansiirtoa.

Bush esitteli 24. kesäkuuta 2002 suunnitelman, jossa palestiinalaisia kehotettiin korvaamaan Arafat johtajana, uudistamaan palestiinalaishallinnon hallintoelimet, lopettamaan terrorismi ja omaksumaan demokraattiset ja vapaiden markkinoiden periaatteet. Presidentti yhtyi Israelin näkemykseen, jonka mukaan Arafat oli vaihdettava ja terrorismin oli loputtava, ennen kuin heidän oli toimittava.

Palestiinalaiset olivat vihaisia ja tunsivat itsensä petetyiksi. He eivät uskoneet, että Yhdysvalloilla oli oikeus määrätä heille, kuka heidän johtajansa tulisi olla, ja vaativat edelleen, että Israelin oli vetäydyttävä kaikilta alueilta ennen kuin he lopettaisivat väkivaltaisen taistelunsa.

Palestiinalaisten vastatoimista huolimatta Bushin suunnitelma sai aikaan muutoksia palestiinalaishallinnossa. Arafat halusi epätoivoisesti pitää kiinni vallasta ja tarjosi uudistussuunnitelmaa ja aikataulua uusille vaaleille. Palestiinalaiset, jotka Arafatin kyseenalaistamaton auktoriteetti oli hiljentänyt, alkoivat ensimmäistä kertaa puhua palestiinalaishallinnon korruptiosta ja muutosten tarpeesta.

Arafatin vallan lähde

Sen lisäksi, että Arafat oli Palestiinan kansallisen liikkeen symboli, hän sai suuren osan vaikutusvallastaan myös hallitsemalla valtavaa taloudellista imperiumia, jonka PLO perusti ensin rikollisella toiminnallaan ja jota myöhemmin lisättiin satojen miljoonien dollarien avulla, jotka kansainvälinen yhteisö oli kanavoinut lahjoituksistaan palestiinalaishallinnolle. Sen sijaan, että Arafat olisi käyttänyt näitä varoja elääkseen ylellistä elämäntyyliä, joka on tyypillistä muille arabi-itsevaltiaille, hän on käyttänyt rahojaan ensisijaisesti ostaakseen uskollisuutta.

Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) teki palestiinalaishallinnon tilintarkastuksen ja havaitsi, että Arafat oli ohjannut 900 miljoonaa dollaria julkisia varoja erityiselle pankkitilille, jota Arafat ja palestiinalaishallinnon taloudellinen pääneuvonantaja hallitsivat. Siksi ei ollut yllättävää, että Forbes asetti Arafatin vuoden 2003 "Kuninkaiden, kuningattarien ja despoottien" luettelossaan kuudennelle sijalle ja arvioi hänen henkilökohtaisen varallisuutensa olevan vähintään 300 miljoonaa dollaria.

Arafatin vaimon Suhan kerrotaan saavan 100 000 dollarin kuukausittaisen stipendin palestiinalaishallinnon talousarviosta. Lokakuussa 2003 Ranskan hallitus aloitti rahanpesua koskevan tutkinnan Suhan osalta sen jälkeen, kun syyttäjät saivat tietää lähes 1,27 miljoonan dollarin säännöllisistä siirroista Sveitsistä rouva Arafatin tileille Pariisissa.

Arafatin terrorismin perintö

Yli kuusi vuotta vuonna 2004 tapahtuneen kuolemansa jälkeen Arafatin perintö, jonka mukaan hän johti palestiinalaiset terrorismin - eikä rauhan - tielle, on edelleen syöpynyt Israelin tietoisuuteen. Vaikka monet eri puolilla maailmaa haluavat edelleen uskoa, että Arafat oli rauhaan omistautunut johtaja, ja pyyhkiä pois hänen vastuunsa palestiinalaisten intifadasta ja Israelia vastaan vuodesta 2000 alkaen käynnistetyistä terrorikampanjoista, jopa palestiinalaiset myöntävät nyt, että Arafat oli jo pitkään suunnitellut Al-Aqsa-intifadaa, jopa ennen kuin Israelin pääministeri Ariel Sharon oli tehnyt niin sanottuja yllytyksiä.

Vuonna 2010 Muhammad Dahlan, tuolloin palestiinalaishallinnon korkea-arvoinen virkamies ja Fatah-puolueen jäsen, kertoi palestiinalaisessa televisiossa haastattelijalle: 40 prosenttia heistä oli joko tapettuja, shahideja (marttyyreja) tai vankeja ...". Arafat sai aikaan intifadan, koska hän halusi peittää Camp Davidissa laaditun salaisen sopimuksen... Me [PLO:n ja PA:n turvallisuuspalvelut] olemme ne, jotka sen aloittivat."

Jo ennen Arafatin kuolemaa palestiinalaishallinnon poliittisen ja kansallisen koulutusviraston varajohtaja Mazen Izz A-Din vahvisti, että Arafat oli yksin ja yksiselitteisesti intifadan väkivaltaisuuksien takana: "Al-Aqsa-intifada - jos haluamme olla totuudenmukaisia ja avoimia, historia paljastaa jonain päivänä - että se [intifada] ja kaikki sen ohjeiden anto kuuluvat presidentti ja korkein komentaja Jasser Arafatille."

Yhteydet KGB:hen

Pacepa oli korkea-arvoisin tiedustelu-upseeri, joka on koskaan loikannut entisestä neuvostoblokista. Hän on kirjoittanut kirjan "Red Horizons" (Regnery, 1987) ja viimeistelee parhaillaan kirjaa nykyisen amerikkalaisvastaisuuden alkuperästä.

Ennen kuin loikkasin Romaniasta Amerikkaan ja jätin paikkani Romanian tiedustelupalvelun päällikkönä, olin vastuussa siitä, että Arafat sai 1970-luvulla noin 200 000 dollaria pestyä käteistä joka kuukausi. Lähetin Beirutiin myös kaksi rahtikonetta viikossa, jotka olivat täynnä univormuja ja tarvikkeita. Muut neuvostoblokin valtiot tekivät paljolti samoin.....

Minulle annettiin KGB:n "henkilökohtainen tiedosto" Arafatista. Hän oli egyptiläinen porvari, josta KGB:n ulkomaantiedustelu teki vannoutuneen marxilaisen. KGB oli kouluttanut hänet Moskovan itäpuolella sijaitsevassa Balashikha-erikoisjoukkojen koulussaan ja päätti 1960-luvun puolivälissä valmistaa hänestä tulevan PLO:n johtajan. Ensin KGB tuhosi viralliset asiakirjat Arafatin syntymästä Kairossa ja korvasi ne väärennetyillä asiakirjoilla, joiden mukaan Arafat oli syntynyt Jerusalemissa ja oli näin ollen syntyjään palestiinalainen.

Sitten KGB:n disinformaatio-osasto ryhtyi työstämään Arafatin nelisivuista kirjoitusta nimeltä "Falastinuna" (Palestiinamme) ja muutti sen palestiinalaisen terroristijärjestön al-Fatahin 48-sivuiseksi kuukausilehdeksi. Arafat oli johtanut al-Fatahia vuodesta 1957. KGB jakoi sitä koko arabimaailmassa ja Länsi-Saksassa, jossa tuohon aikaan asui monia palestiinalaisia opiskelijoita.....

Arafat oli KGB:n tärkeä peiteoperaattori. Heti vuoden 1967 kuusipäiväisen arabien ja Israelin välisen sodan jälkeen Moskova sai hänet nimitettyä PLO:n puheenjohtajaksi. Egyptin hallitsija Gamal Abdel Nasser, Neuvostoliiton sätkynukke, ehdotti nimitystä. Vuonna 1969 KGB pyysi Arafatia julistamaan sodan amerikkalaista "imperialistista sionismia" vastaan Mustan terroristi-internationaalin ensimmäisessä huippukokouksessa. Kyseessä oli uusfasistinen Palestiinaa kannattava järjestö, jota KGB ja Libyan Moammar Gaddafi rahoittivat. Se miellytti häntä niin paljon, että Arafat väitti myöhemmin keksineensä imperialistis-sionistisen taisteluhuudon. Itse asiassa "imperialistis-sionismi" oli kuitenkin moskovalainen keksintö, "Siionin vanhimpien pöytäkirjojen" moderni muunnelma, ja se oli pitkään Venäjän tiedustelupalvelun suosima väline etnisen vihan lietsomiseksi. KGB on aina pitänyt antisemitismiä ja anti-imperialismia rikkaana amerikkalaisvastaisuuden lähteenä.....

Maaliskuussa 1978 toin Arafatin salaa Bukarestiin saadakseni viimeiset ohjeet siitä, miten käyttäytyä Washingtonissa. "Sinun on vain jatkettava teeskentelyä, että lopetat terrorismin ja tunnustat Israelin - yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen", Ceausescu sanoi hänelle ties kuinka monta kertaa.....