Puhutaanpa "Nakbasta" ja siitä, kuka on todella vastuussa palestiinalaisten kärsimyksistä.

Jonathan S. Tobin

Rashida Tlaibin päätöslauselma muistuttaa meitä siitä, että sionisminvastainen ääriajattelu ja juutalaisten oikeuksien kieltäminen ovat jättäneet palestiinalaiset "pakolaiset" epävarmuuteen ja tehneet rauhan mahdottomaksi.

20. toukokuuta 2022

(JNS) Yhdysvaltain edustajainhuoneessa ehdotetut päätöslauselmat eivät merkitse mitään. Ne antavat jäsenille tilaisuuden esittää huuliltansa erilaisia äänestäjiensä suosimia asioita, mutta ne eivät velvoita hallitusta toimimaan. Niitä ei juuri koskaan kannata huomioida. Aina silloin tällöin esitetään kuitenkin päätöslauselma, joka vaatii huomiota. Tällä viikolla kävi juuri näin, kun edustaja Rashida Tlaib (D-Mich.) ehdotti edustajainhuoneen päätöslauselmaa 1123 , "Nakban ja palestiinalaispakolaisten oikeuksien tunnustaminen".

Ks: Nakba-myytti kaappaa kongressin.

Sana nakba tarkoittaa " tuhoa" tai " katastrofia" , ja näin palestiinalaisarabit ja heidän kannattajansa viittaavat vuoden 1948 tapahtumiin ja Israelin valtion syntyyn. Teksti on pienoisopas palestiinalaisten propagandaan heidän kärsimyksistään ja tapahtumista, jotka saivat noin 750 000 arabia pakenemaan kodeistaan Israelin itsenäisyyssodan aikana. Se, mitä heille tapahtui, on myötätunnon ansaitseva tragedia, mutta päätöslauselmassa kerrottu tarina ei kerro edes puolta totuudesta konfliktista tai siitä, miksi lähes kymmenkertainen määrä sotaa paenneita arabeja väittää nyt olevansa palestiinalaispakolaisia.

Pyrkimyksenä kertoa tämä historia päätöslauselma on halveksittava farssi, joka ei ansaitse juurikaan huomiota. Se on kuitenkin tärkeä, koska se edustaa tapaa, jolla niin sanotun "ryhmän" johtama demokraattisen puolueen vasemmistosiipi - jonka perustajajäsen palestiinalaista syntyperää oleva Tlaib on - on täysin omaksunut vuorovaikutusideologian. Muita "Squadin" jäseniä on mukana tukijoina, muun muassa rep. Alexandria Ocasio-Cortez (D-NY), Ilhan Omar (D-Minn.), Cori Bush (D-Mo.), Jamaal Bowman (D-NY) ja Betty McCollum (D-Minn.). Pyrkimys käsitellä Israelin olemassaolosta käytävää sotaa samankaltaisena kuin taistelua kansalaisoikeuksien puolesta Yhdysvalloissa ja olennaisena osana edistysmielistä poliittista ohjelmaa merkitsee suurta muutosta amerikkalaisessa politiikassa.

Vaikka päätöslauselma itsessään on halveksittava, se ansaitsee täysimittaisen keskustelun ja äänestyksen edustajainhuoneessa sen sijaan, että se jätetään pöydälle ja unohdetaan.

Israel-myönteinen yhteisö on yleensä jättänyt huomiotta palestiinalaisten kertomuksen vuodesta 1948. Israelin tarina on täysin sen oma ja ainutlaatuinen ja amerikkalaisten ylivoimaisen enemmistön laajalti hyväksymä. Se on maailman ainoa juutalaisvaltio, ja se edustaa juutalaisten 2 000 vuotta vanhaa unelmaa paluusta muinaiseen kotimaahansa. Israel ei ole tuntenut yhtään rauhallista päivää 74 vuoden aikana sen jälkeen, kun se perustettiin 14. toukokuuta 1948. Harva uskoi, että se selviytyisi viiden arabiarmeijan hyökkäyksestä heti syntymänsä jälkeen tai myöhemmistä sodista ja terrorikampanjoista, joiden tarkoituksena oli tuhota se. Se on Lähi-idän ainoa demokratia, jossa kaikilla ihmisillä, myös arabivähemmistöllä, on yhtäläiset oikeudet lain mukaan. Se on kasvanut köyhästä ja pienestä maasta alueelliseksi taloudelliseksi ja sotilaalliseksi suurvallaksi.

Tlaibin päätöslauselmassa käytetyn nakba-retoriikan, joka mukailee hänen ja Omarin tukeman antisemitistisen BDS-liikkeen retoriikkaa, huvipuistopeilistä katsottuna Israel on "apartheid-valtio", jonka perustaminen oli vääryys. Lisäksi päätöslauselmassa vaaditaan palestiinalaisten "paluuoikeuden" tunnustamista, jonka mukaan vuoden 1948 pakolaisten 7 miljoonalla jälkeläisellä olisi oikeus vallata takaisin lähteneiden kodit ja hävittää Israel juutalaisvaltiona.

Vaikka Tlaib ja muut päätöslauselman tukeneet Progressive Caucus -ryhmän jäsenet haluavat esittää eleensä ihmisoikeuksien tukemisen ja palestiinalaisten kärsimysten tunnustamisena, kyse ei todellisuudessa ole mistään tällaisesta. Sen tarkoituksena on tuoda julki kongressin tuki Israelin tuhoamiselle.