Juutalaisvastaisuus suomalaisissa aikakauslehdissä ja kirjallisuudessa 1918-1944

Yllä olevan otsakkeeseen väitöskirjassaan on päätynyt Jari Hanski ja se on julkaistu Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa 2006.

Väitöskirjan tiivistelmässä todetaan muun muassa:

Juutalaisvastaisuutta on esiintynyt myös Suomessa tutkimanani aikana, vuosina 1918 1944. Juutalaisvastaisten henkilöiden kirjoituksissa juutalaisiin liitetyt paheet olivat luonteeltaan yleisiä, niitä ei edes yritetty yhdistää kehenkään nimettyyn suomalaiseen juutalaiseen vaan niiden väitettiin olevan yleisesti juutalaisten ominaisuuksia tai toimintatapoja. Tästä syystä väitteet jäivät irrallisiksi. 

Juutalaisvastaisuutta on pyritty selittämään erilaisilla malleilla, kuten ulkopuolisuudella, toiseudella, ksenofobialla, sosioekonomisilla ja harhamallisilla selitysmalleilla. Tässä tutkimuksessa ei ole käytetty pelkästään yhtä tiettyä selitysmallia vaan asiayhteyteen parhaiten soveltuvaa. 

Tutkimuksen lähdemateriaalina ovat yli 400 suomalaista aikakauslehteä, jotka ilmestyivät vuosien 1918 ja 1944 välillä sekä lisäksi aikalaiskirjallisuutta, oppikirjoja ja arkistomateriaalia. Aikakauslehtimateriaali on hyvin kattavasti läpikäyty ja mukana on erilaisia lehtiä pilalehdistä armeijan ja suojeluskuntien julkaisuihin, uskonnollisista lehdistä äärioikeiston julkaisuihin. 

Suomalaisissa vuosien 1918 1944 juutalaisvastaisten kirjoitusten teemoissa ja sanavalinnoissa näkyi tutkitun aineiston perusteella selkeästi ulkomainen ja erityisesti saksalainen vaikutus. Monen juutalaisvastaisesti kirjoittaneen elämänvaiheista löytyykin suora yhteys Saksaan. Suomessa oli lisäksi yhdistyksiä, kuten Kustannusosakeyhtiö Vasara, jotka lietsoivat avointa juutalaisvastaisuutta. 

Kirjoitusten määrässä voi nähdä selkeät huiput vuosien 1918-1919, 1929-1931, 1933-1938 ja 1942-1944 aikana. 1918-1919 syynä olivat juutalaisille juuri myönnetyt kansalaisoikeudet ja heidän johtamakseen väitetty Venäjän bol evistinen vallankumous ja 1929-1931 maailmanlaajuinen lama, jota sitäkin väitettiin juutalaisten aikaansaamaksi. vuosien 1933-1938 kirjoittelun määrää selittää kansallissosialistien valtaannousu Saksassa ja muut saksalaisvaikutteet; jatkosodan aikana vuosina 1942-1944 Suomi soti Saksan rinnalla. 

Tutkimuksessa käytetyistä 433 aikakauslehdistä 71:ssä eli 16,4 prosentissa oli ainakin yksi juutalaisvastainen kirjoitus. Erityisesti kansallissosialistien lehdissä ilmestyi juutalaisvastaisia kirjoituksia. Selkeästi juutalaisvastaisia mielipiteitä esittäneitä kirjoittajia oli puolestaan 50: yli puolella heistä oli yliopistokoulutus ja erityisesti pappien osuus oli lähdemateriaalissa suuri, sillä heitä oli kaikkiaan kymmenen. On kuitenkin muistettava, että monissa kirjoituksissa ei ollut lainkaan tekijätietoja tai sitten kyseessä oli tuntemattomaksi jäänyt nimimerkki. 

Juutalaisvastaisuus ei tutkitun aineiston perusteella saavuttanut Suomessa kovin laajaa suosiota, sillä mielipiteet ilmestyivät useimmiten vähälevikkisissä äärioikeistolaisissa julkaisuissa. Juutalaisvastaisuus ei myöskään koskaan, lukuun ottamatta pakolaispolitiikan tiukennusta ja kahdeksan pakolaisen luovutusta Saksaan, tullut Suomen valtion viralliseksi politiikaksi. 

Vaikka juutalaisvastaisessa kirjoittelussa näkyi selkeitä syklejä, ei mikään osoita, että ihmisten suhtautumisessa olisi noina aikoina tapahtunut laajemmin huomattavia muutoksia. Voikin perustellusti sanoa, että suurimmalle osalle suomalaisia juutalaiskysymyksellä ei näytä olleen merkitystä ja suhtautuminen juutalaisiin ja juutalaisuuteen oli suurimmassa osassa lähdemateriaalia melko neutraalia.


Väitöskirjan kuvailutiedot löytyvät Helsingin yliopiston sivulta. 
Kuten kyseiseltä sivulta selviää tekijänoikeuksiin liittyen: 
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty. 

Seuraaville riveille on koottu joitakin otteita väitöskirjasta. 
Voit lukea koko tekstin PDF-tekstinä yliopiston sivuilta. 


LUKIJALLE


1990-luvun lopulla käydyssä keskustelussa kirjallisuustieteen tutkija Paula Arvas kertoi kaivanneensa tietoa suomalaisesta juutalaisvastaisuudesta 1930-luvulla. Hän ehdotti, että minä tutkisin tätä aihetta. Tartuinkin aiheeseen, mutta en tuolloin arvannut, millaiseen aiheeseen olin tarttumassa. Maailma on täynnä tutkimuksia juutalaisvastaisuudesta, mutta Suomessa aihetta ei ollut juurikaan tutkittu: sen sijaan löytyi huomattavasti mutu-tietoa. Tutkimuskohde, suomalainen juutalaisvastaisuus 1918–1944, oli hyvin mielenkiintoinen, mutta tällainen ”vihan maailma” oli minulle uudenlainen eikä mikään miellyttävä tuttavuus.


JOHDANTO

Juutalaiskansa on herättänyt kielteisiä tunteita kauan: oman jumalansa ja uskonsa tiukasti pitänyt kansa ei ollut valloittajien suosiossa, olihan ennen ajanlaskun alkua ja sen jälkeenkin tapana ottaa valloittajakansan jumalat omien rinnalle. Eräät tutkijat ovat löytäneet juutalaisvastaisuutta jopa Raamatusta. Juutalaisvastaisuuden yhtenä perusteluna onkin pidetty sitä, että juutalaiset olivat ”toisia”, ulkopuolisia; he eivät kuuluneet muiden kanssa samaan yhteisöön vaan jäivät tapoineen ja uskomuksineen omaksi ryhmäkseen, joka ei edes halunnut sekaantua muuhun väestöön. Lisäksi 100-luvulta alkaen juutalaisilla ei ollut omaa maata, vaan he pikkuhiljaa levittäytyivät ympäri maailmaa muiden kansojen keskuuteen. Tämä loi heille erikoisen aseman muiden kansojen ja etenkin myöhemmin kansallisvaltioiden keskuudessa. Seuraavassa esittelen aluksi juutalaisvastaisuuden eri piirteitä historian aikana ja sen jälkeen tämän ilmiön eri selitysmalleja.

Juutalaisvastaisuutta tiedetään esiintyneen jo antiikin ajoista lähtien. 

Ensimmäiset kristityt eivät olleet juutalaisvastaisia. He olivat samassa asemassa kuin juutalaisetkin, pieni uskonnollinen vähemmistö suuressa valtakunnassa. Sen jälkeen, kun kristinuskosta tuli Rooman valtakunnan virallinen uskonto vuonna 312, johtavat kirkolliset ajattelijat, kuten Johannes Khrysostomos (354–407), alkoivat saarnata juutalaisia vastaan. Kristityt halusivat tehdä pesäeron juutalaisiin ja juutalaisuuteen: juutalaisvastaisuus syntyi siis teologiselta pohjalta. Juutalaisvastaisuus ei kuitenkaan heti levinnyt kansan keskuuteen, sillä varhaiskeskiajalla juutalaiset vielä yleisesti hyväksyttiin. 1100-luvulla enemmistö juutalaisista asui jo Euroopassa. Muuttoliikkeen myötä Euroopan kaupunkeihin syntyi erityisiä juutalaisten asuinalueita, joilla he saattoivat asua omana yhteisönään. Ristiretki-innostuksen myötä puhkesi vuonna 1096 rajuja pogromeja, jotka osoittivat hallitsijoiden juutalaisille antamien erikoisoikeuksien tehottomuuden, sillä ne eivät antaneet juutalaisille minkäänlaista turvaa levottomina aikoina. Seuraavina vuosisatoina kristittyjen into pakkokäännyttää tai pelkästään tuhota juutalaisia oli voimakasta.

Myös Saksassa juutalaisvastaisuuden juuret ovat pitkät. Esimerkiksi vuonna 1243 juutalaisia syytettiin ehtoollisleivän häpäisystä Beelitzissä lähellä Berliiniä – syytteet huipentuivat kaikkien kaupungin juutalaisten polttamiseen roviolla. Mustan surman levitessä ympäri Eurooppaa sitä seurasivat kaivojenmyrkyttämisväitteiden vuoksi laajat juutalaisvastaiset pogromit, jotka huipentuivat Saksassa. Vuosien 1349–1350 aikana tuhottiin suurin osa Saksan juutalaiskeskuksista. Vain muutamat valtakunnankaupungit ja Böömi jäivät tuhojen ulkopuolelle. Böömissä sen sijaan juutalaisia oli syytetty kaivojen myrkyttämisestä jo vuonna 1161. Mustan surman aikaan esimerkiksi Baselin kaikki juutalaiset koottiin Reinin saarelle ja poltettiin.

Uskonpuhdistus paransi aluksi juutalaisten asemaa Saksassa, mutta lopulta katolinen vastauskonpuhdistus ja myös protestanttien oma juutalaisvastaisuus jättivät tilanteen melko ennalleen. Väitteet uskonpuhdistaja Martti Lutherin juutalaisvastaisuudesta perustuivat hänen elämänsä loppuvuosina kirjoittamiinsa teoksiin.

1500-luvun lopulla, kun Euroopan talouspolitiikan valtavirraksi tuli merkantilismi, juutalaiset saivat monissa maissa paremman aseman. Tällöin kaikki, mikä hyödytti valtiota, koettiin hyväksi. Uusi aika toi myös niin sanotut hovijuutalaiset, jotka olivat hoveissa tai niiden läheisyydessä vaikuttaneita juutalaisia, joilla oli laajat taloudelliset suhteet.

1870-luvulla syntyi moderni saksalainen juutalaisvastaisuus. Alkuna tälle on pidetty hampurilaisen lehtimiehen Wilhelm Marrin kirjoitusta, jossa hän ensimmäistä kertaa käytti termiä antisemitismi ja nimenomaan poliittisessa merkityksessä. Juutalaiset olivat jälleen syntipukkeina, tällä kertaa muun muassa laman aiheuttajina. Juutalaisvastaisia ryhmiä oli lukuisia, ja kaikilla oli eri syy toimintaansa: oli esimerkiksi rasisteja, jotka vastustivat juutalaista rotua sinänsä, ja kristillissosiaalisia ryhmiä, jotka vastustivat väitettyä juutalaista vaikutusta kaikilla aloilla. Vuonna 1879 perustettu Antisemitenliga sai monia seuraajia, joilla kaikilla tavoitteena oli juutalaisuuden vastustaminen. Silti Saksan valtiopäivillä erilaiset juutalaisvastaiset liikkeet menestyivät varsin vaatimattomasti.

Arjalaisten yhdeksi vastakohdaksi nostettiin 1800-luvun lopulla juutalainen rotu, jonka heikkoutta erityisesti Eugen Dühringin (1833–1921) teoksessa Die Judenfrage als Racen-, Sitten- und ulturfrage. Mit einer weltgesichtlichen Antwort korostettiin. Hän yhdisti juutalaiskysymyksen rotuun ja ihmisen perinnöllisten taipumusten muuttumattomuuteen.

Ranskassa juutalaisvastaisuus nousi jälleen 1800-luvun lopulla. Syynä tähän on nähty esimerkiksi tappio Saksalle vuoden 1870–1871 sodassa. Ranskassa juutalaisvastaisia olivat 1800-luvun lopulla erityisesti katolinen kirkko ja armeija.

Juutalaisvastaisen politiikan hiipuminen oli tosin alkanut jo 1900-luvun alussa. Sen sijaan Isossa-Britanniassa juutalaisvastaisuus oli laimeampaa kuin mantereella eikä maan rotuoppeja käsitelleissä kirjoituksissa juuri kiinnostuttu juutalaisista. Tilanne oli pitkälle sama myös Yhdysvalloissa sekä Pohjoismaissa.

Vuoden 1897 väestönlaskennan mukaan Venäjällä oli 5,2 miljoonaa juutalaista, noin puolet kaikista maailman juutalaisista. Nikolai I yritti venäläistää juutalaisia onnistumatta siinä, mutta hänen seuraajansa Aleksanteri II noudatti liberaalimpaa politiikkaa myös juutalaisten suhteen. Hänen kautensa päättyi kuitenkin pommi-iskuun, jonka syypäiksi väitettiin juutalaisia. Seurauksena olivat kolme vuotta (1881–1884) kestäneet pogromit, joissa ei kuollut kovinkaan paljon juutalaisia mutta joissa aineelliset vahingot olivat suuret, sillä noin 20 000 juutalaisen kodit tuhottiin ja 100 000 kotia kärsi suuria vahinkoja. Uusi laajempi pogromiaalto tuli Venäjän–Japanin sodan aikaan vuosina 1904–1905. Venäjän pogromit aiheuttivat juutalaispakolaisten vyöryn, josta suuri osa päätyi Yhdysvaltoihin mutta josta myös Länsi-Eurooppa sai osansa.

Venäjältä oli peräisin myös kaikkein kuuluisin juutalaisvastainen teos, Siionin viisaitten pöytäkirjat. Pöytäkirjoissa oli 24 lukua kuvitteellisesta juutalaisten johtomiesten kokouksesta, jossa lyötiin lukkoon suunnitelma maailmanvalloituksesta ja keinoista, joita käytettäisiin tämän suunnitelman toteuttamiseksi. (GH: Kirja oli väärennys, kts. Wikipedian sivuilta tästä).

Adolf Hitlerille juutalaiset olivat paitsi sovelias joukkojen vihan kohde myös missio: hänelle taistelu kansainvälistä juutalaisuutta vastaan oli keskeinen tehtävä. Se, mistä Hitlerin juutalaisvastaisuus sai kaiken voimansa, on edelleen epäselvää. Eräiden tutkijoiden väitteiden mukaan Hitlerin isän, joka oli avioton lapsi, puolella olisi ollut juutalaisia, joten Hitlerin juutalaisvastaisuuden on päätelty johtuneen hänen vihastaan omaa perimäänsä kohtaan. Toisaalta Hitler oli sotilaana mukana ensimmäisen maailmansodan hävinneen Saksan armeijassa, ja kun Saksan väitettiin yleisesti kaatuneen juutalaisten keinottelun takia, saattoi Hitler omaksua ajattelun juutalaisista syyllisinä.

Käytän tutkimuksessani termiä juutalaisvastaisuus kuvatessani suomalaisten kielteistä suhtautumista juutalaisiin. Yleisesti käytetään termiä antisemitismi, kun tarkoitetaan kielteistä suhtautumista juutalaisiin. Sana oli käytössä jo tutkimusaikanani: Tietosanakirjan vuoden 1909 painoksessa oli selitys termille antisemiitti. Antisemitismi-termiin liittyy kuitenkin periaatteessa kielteinen suhtautuminen kaikkiin seemiläisiin kansoihin, siis jopa arabeihin, joten mielestäni on kielellisesti parempi puhua juutalaisvastaisuudesta. Nykyään antisemitismi-termiä tosin käytetään kuvaamaan pelkästään juutalaisiin kohdistuvaa vihamielisyyttä, mutta haluan kuitenkin käyttää mielestäni sisällöllisesti tarkempaa termiä. Lisäksi yleisesti käytetään termiä antijudaismi, jolla tarkoitetaan juutalaista uskontoa kohtaan tunnettua vihaa.

Rasismi-termi tuli yleisesti käyttöön 1930- ja 1940-luvuilla. Rasismi on määritetty ”rodun” perusteella tapahtuvaksi syrjinnäksi, sorroksi tai kiihkoiluksi ja opiksi, politiikaksi tai asenteiksi, jotka perustuvat ajatukseen rotujen erilaisuudesta ja eriarvoisuudesta.

Keski-Euroopasta Suomeen 1930-luvun lopulla saapuneet juutalaispakolaiset ja heistä kahdeksan luovutus Saksaan ovat olleet suurimman kiinnostuksen kohteena suomalaisessa juutalaisia koskevassa tutkimuksessa.


Tutkimuksessa käytetty lähdemateriaali

Tutkimusaineistoni on laaja ja heterogeeninen. Tämä on tarkoituksellista, sillä olen halunnut saada mukaan mahdollisimman paljon erilaista aineistoa saadakseni laajemman kuvan suomalaisten suhtautumisesta juutalaisiin. Esimerkiksi suomalaisten kansallissosialistien julkaisut on läpikäyty lähes täydellisesti, koska aineisto on kaikkein juutalaisvastaisinta tutkimusaikani Suomessa. Olen käynyt läpi kaiken kaikkiaan noin 430 eri aikakauslehteä, jotka ovat ilmestyneet vuosien 1918 ja 1944 välillä.


Tutkimuksen rakenne

Kansainvälisissä tutkimuksissa on juutalaisvastaisuuden eri ilmenemismuotoja jaettu eri ryhmiin niiden tyypin mukaisesti. Myös tässä työssä on itse tutkimus jaettu toisaalta kansainvälisten esikuvien ja toisaalta tätä tutkimusta varten luetun aineiston ja siitä selkeästi esiinnousseiden neljän päätyypin mukaisiin lukuihin: bolševismi oli kyllä luonteeltaan kansainvälinen aate, mutta bolševismi oli tutkimusajan Suomessa vihollinen johtuen naapurimaa Neuvostoliitosta. Siksi halusin tuoda sen esille omana lukunaan. Monissa kirjoituksissa esiintyy jopa kaikkia neljää erilaista juutalaisvastaisuutta – uskonnollista, taloudellista sekä bolševismiin ja juutalaisten kielteiseksi tulkittuun kansainvälisyyteen liittyvää – yhteenkietoutuneena. Tästä syystä jako on osin keinotekoinen, mutta tutkimuksen kokonaisuuden ja esityksen rakenteen kannalta välttämätön: vaikka kaikki neljä tyyppiä pyrkivät samaan tavoitteeseen, esittämään juutalaisten epäluotettavuus, kelvottomuus ja yleisesti huonoina, erosivat kuitenkin näiden aihepiirien lähteet ja myös käytetty argumentointi toisistaan niin paljon, että jako näihin neljään päälukuun oli selkeä ratkaisu.

********************

OLIKO SUOMESSA JUUTALAISVASTAISUUTTA? (Lyhennetty!)

Juutalaisista on keskusteltu Suomessa koko tutkimani ajanjakson ajan. Juutalaisvastaisten henkilöiden kirjoituksissa juutalaisiin liitetyt paheet olivat luonteeltaan yleisiä: niitä ei edes yritetty yhdistää kehenkään nimettyyn suomalaiseen juutalaiseen, vaan niiden väitettiin olevan yleisesti juutalaisten ominaisuuksia tai toimintatapoja. Tästä syystä väitteet jäivät irrallisiksi.

Tutkitun aineiston perusteella vuosien 1918–1944 suomalaisten juutalaisvastaisten kirjoitusten teemoissa ja sanavalinnoissa näkyi selkeästi ulkomainen ja erityisesti saksalainen vaikutus. 

Suomessa oli kuitenkin yhdistyksiä ja järjestöjä, jotka lietsoivat avointa juutalaisvastaisuutta. Erilaiset äärioikeistolaiset ryhmittymät sekä kustannusosakeyhtiö Vasaran ympärille muodostunut yhteisö pyrkivät edistämään juutalaisvastaisuutta, johon liitettiin väitteitä niin juutalaisten toiminnasta bolsevismin ja erilaisten kansainvälisten järjestöjen johdossa kuin juutalaisten muodostamasta uhasta kristityille. Suomalaiset äärioikeistolaiset omaksuivat väitteensä pitkälle Saksasta, kuten teki myös esimerkiksi äärioikeistolainen Viitasaaren Isänmaallisten kansalaisten ryhmä julkaisuissaan. Viitasaarelaisten ensimmäisissä kirjoissa juutalaisvastaisille väitteille kui­tenkin haettiin ainakin näennäisiä yhtymäkohtia Suomen tilanteesta.

Hurjimpien Suomessa esitettyjen väitteiden mukaanhan juutalaisia olisi ollut politbyroon ja ministerineuvoston jäsenistä peräti 90 prosenttia. Venäjältä oli lisäksi peräisin harhamallisen juutalaisvastaisuuden ”klassikko”, Siionin viisaitten pöytäkirjat, josta ilmestyi Suomessakin tutkimusajankohtanani kaikkiaan yhdeksän eri versiota.

Kokemukset juutalaisten ulkopuolisuudesta ja vieraudesta näkyivat joissain kirjoituksissa: juu­talaisten muodostaman uhan syynä ei suinkaan nähty Suomessa asunutta pientä juutalaisvähemmistöä vaan heidän kansansa, kansainvälinen juutalaisuus, joka pyrki väitteiden mukaan valloittamaan koko maailman. Suomessa juutalaiset eivät kuitenkaan itsenäisyyden aikana joutuneet eristäytymään muusta yhteiskunnasta vaan he saattoivat asua ja vaikuttaa muiden ihmisten tavoin. 

Suomalaisessa yhteiskunnassa juutalaisvastainen politiikka rajoittui vuoden 1938 tiukennettuun pakolaislainsäädäntöön sekä kahdeksan juutalaispakolaisen luovutukseen Saksaan vuonna 1942. Juutalaiset taistelivat muiden suomalaisten lailla myös jatkosodassa, mikä aiheutti heille huolta, sillä olihan mahdollista, että Saksan vaikutuksesta Suomen juutalaisten asema olisi muuttunut uhatuksi. Aseveljeys Saksan kanssa ei kuitenkaan aiheuttanut muutosta Suomen juutalaisten elämässä. Kuvaavaa tilanteelle oli pääministeri J. W. Rangellin lyhyt ja ytimekäs lausunto vierailulla olleelle SS-valtakunnanjohtaja Himmlerille kesällä 1942: "Wir haben keine Judenfrage."

Tutkitussa laajassa aineistossa kaikkiaan 71 lehteä 433:sta (aikakauslehdet sekä sanomalehdistä Ajan Suunta, Herättäjä, Kotimaa ja Människövännen) eli 16,4 prosenttia julkaisi ainakin yhden juutalaisvastaisen kirjoituksen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki nämä lehdet olisi laskettava luonteeltaan juutalaisvastaisiksi: tarkoitus on vain osoittaa ilmiön laajuutta. 

Niiden lehtien, joissa juutalaisvastaisia kirjoituksia ilmestyi, taustalla oli monissa tapauksissa kansallissosialistinen tai muu äärioikeistolainen pienpuolue tai ryhmä. Kustannusosakeyhtiö Vasara (julkaisuina Tapparamies ja Siniristi), Suomen Kansan Järjestö (Heraa Suomi ja Hakaristi/Hakkorset), Suomen Työrintama -yhdistys (Työrintama ja Kansallinen Työ) Siniristiyhdistys (Kustaa Vaasa) sekä julkaisut For Frihet och Rätt, Fascisti, Kansallinen Sana ja Vapaa Suomi olivat kaikki hyvin aktiivisia pyrkiessään kirjoituksillaan todistamaan juutalaisten maailmanvalloitushalua sekä yleensäkin juutalaisten haitallisuutta ja vaarallisuutta Suomelle. 

Juutalaisvastaisuus ei tutkitun aineiston perusteella saavuttanut Suomessa kovin laajaa suosiota, sillä mielipiteet ilmestyivät useimmiten vähälevikkisissä äärioikeistolaisissa julkaisuissa. Juutalaisvastaisuutta korostaneet ryhmittymät eivät mitä ilmeisimmin saaneet aatettaan leviämään kovinkaan paljon tavallisen kansan keskuuteen: vaikka juutalaisiin kielteisesti suhtautuneiden joukossa oli ihmisiä, joilla oli keskenään hyvinkin eritasoinen koulutus ja hyvin erilainen tausta, he eivät kuitenkaan saaneet juutalaisvastaisuutta leviämään edes omissa viiteryhmissään. Tästä osoituksena oli sekin, ettei juutalaisvastaisuus, lukuun ottamatta pakolaispolitiikan tiukennusta ja kahdeksan pakolaisen luovutusta, koskaan tullut Suomen valtion viralliseksi politiikaksi.

Juutalaisvastaisuus oli lähdemateriaalini perusteella keskeinen osa 1930 ja 1940-lukujen suomalaisten kansallissosialistien ja osittain myös muun äärioikeiston politiikkaa, muttei koskaan ainoa osa: tärkeämpi kysymys oli Neuvostoliitto ja sen muodostama uhka. Vaikka juutalaisvas­taisuutta tässä joukossa lietsottiin ja vaikka siitä puhuttiin ja kirjoitettiin, se oli kuitenkin enemmän osa Saksasta otettua politiikan ja poliittisen puheen mallia kuin todellinen politiikanteon väline. Tutkitun materiaalin pohjalta ei voi sanoa, että suuri yleisö olisi Suomessa ollut samaa mieltä kuin äärioikeisto.

Kysymys ei näytä kiinnostaneen laajoja piirejä lainkaan. sekä juutalaisten näkyvien puolestapuhujien että heidän vastustajien lukumäärä näyttää tutkimuksen aineiston perusteella kuiten­kin olleen pieni. Siksi voikin perustellusti sanoa, että suurimmalle osalle suomalaisia juutalaiskysymyksellä ei näytä olleen merkitystä ja että suurimman osan suhtautuminen juutalaisiin ja juutalaisuuteen oli melko neutraalia.


Väitöskirjan kohta 2.  JUUTALAISTEN ASEMA SUOMESSA ENNEN KANSALAISOIKEUKSIEN SAAMISTA antaa kuvan juutalaisten asemasta Suomesta ennen itsenäistymistämme ja heidän kansalaisoikeuksien saamisestaan. 
Lyhennetty lainaus löytyy alasivulta.