Jerusalemin tuhoutuminen 

Tiituksen riemukaari Pariisissa viittaa vain yhteen tiettyyn triumfiin eli riemusaattoon monien roomalaisten kukistamien kansojen joukossa ― riemuun Jerusalemin tuhosta. Kun Vespasianus oli huudettu Rooman uudeksi keisariksi, jätti hän poikansa Tiituksen tehtäväksi Jerusalemin linnoituksen takaisinvaltaamisen. Kyseessä oli jokseenkin kiusallisesti ensimmäinen roomalainen keisari, joka oli myös keisarin oma poika. Yleensä manttelinperijät olivat olleet lahjakkaita virkamies-ottopoikia tai vallankumouksellisia. 

Diasporaa eli juutalaisten pakkosiirto-karkotusta sinetöidessään Jerusalemin hävityksessä ja episodin viimeistelyssä vuosina 70 (Tiitus) ja 135 jKr. (Hadrianus) roomalaiset surmasivat ensin (Josefuksen mukaan) 1,1 miljoonaa ja sitten (Cassius Dion mukaan) 0,58 miljoonaa juutalaista, ja hävittivät Israelista
totaalisesti lähes 500 kaupunkia.

Keisarien slogan kuului: divida et impera, eli ”hajota ja hallitse”. Eloonjääneet hajotettiin ripotellen mahdollisimman laajalle ympäri tunnettua maailmaa ja Rooman laajaa valtakuntaa. Juutalaisten muistokin pyrittiin hävittämään antamalla heidän maa-alueelleen (Kanaan) uusi nimi Israelin perivihollisten filistealaisten mukaan. 

Muka-asiallisuuden vuoksi Palestiinan pilkkanimi on edelleen käytössä iltauutisissa niin meillä kuin maailmallakin. (Nimeä tosin käytti jo Herodotos vajaa 500 vuotta ennen Kristusta samojen filistealaisten mukaan). Jerusalemille annettiin uusi nimi Aelia Capitolina. Aelia viittasi Hadrianuksen sukunimeen, Capitolinalla taas kunnioitettiin Rooman Capitoliumin Jupiteria. 

Jatkossa juutalaiset saivat tulla kaupunkiin ainoastaan rukoillakseen itkumuurilla surupäivänään - 9. av-kuuta, Tisha B'Av.



Jerusalemin piiritys (v.70)

Jerusalemin piiritys tapahtui vuonna 70 ensimmäisen juutalaissodan aikana, kun Tituksen johtama Rooman armeija valtasi Jerusalemin lähes viiden kuukauden piirityksen jälkeen.

Kaupunki ryöstettiin valtauksen jälkeen, ja roomalaiset polttivat Jerusalemin toisen temppelin, jonka mukana tuhoutuivat juutalaisten arvokkaat sukuluettelot. Lähes koko kaupunki hävitettiin, ja ainoastaan Herodeksen palatsin tornit ja osa länsimuuria säästyivät. Juutalaisia surmattiin valtava määrä: Josefuksen mukaan surmansa saaneita oli noin 1,1 miljoonaa ja vankeja otettiin 97 000, mutta nykyisin näitä lukuja pidetään yliarvioituina. Valloitus oli ankara, osaksi juutalaisten peräänantamattomuuden vuoksi.

Ensimmäinen juutalaissota päättyi kolme vuotta myöhemmin, kun roomalaiset valtasivat Masadan linnoituksen piirityksen jälkeen.


Herodes Suuri 

Noustuaan valtaan vuonna 37 eaa. Juudean kuningas Herodes Suuri oli rakennuttanut temppeleitä, muureja ja palatseja, ja hänen jälkeläisensä olivat jatkaneet hänen työtään. 
Vuonna 19 eaa. Herodes oli määrännyt Jerusalemin toisen temppelin laajennettavaksi, ja työn valmistuttua se nimettiin Herodeksen temppeliksi.

Jerusalemin kaupungin suojana oli vahvoja linnakkeita, jotka olivat osaksi rakennettuja, osaksi luonnon muovaamia. 
Kaupunki sijaitsi kahdella kukkulalla, joista lännessä oleva oli itäistä paljon korkeampi. 
Herodeksen käsialaa oli myös Antonia-linnake, joka oli rakennettu Herodeksen temppelin koilliskulmaan. 

Makkabealaisten juutalainen pappis- ja hallitsijasuku rakennutti hallintokautenaan uuden kaupunginosan Jerusalemin länsipuolelle ja toisen muurin suojaamaan sitä. 

Uuteen kaupunginosaan rakennettiin muun muassa Herodeksen palatsi ja kolme tornia, jotka oli nimetty kuninkaan perheenjäsenten mukaan.

Josefuksen mukaan Antonia-linnake oli rakennettu 20–30 metriä korkealle kalliolle ja siinä oli neljä tornia, joista voitiin helposti tarkkailla kaupunkia.

Vuonna 66 alettiin laajentaa esikaupunkia, jossa oli paljon asuintaloja, ja sen suojaksi rakennettiin sodan alkaessa kolmas muuri. Tämä muuri oli linnoitusrakennelmista heikoin.

Roomalaiset valtaavat Juudean

Roomalaiset valtasivat Juudean kuningas Herodeksen kuoleman jälkeen vuonna 4 eaa., ja vuonna 6 jaa. keisari Augustus teki Juudeasta Rooman provinssin, mutta maakunta pysyi rauhattomana. 

Juutalaisten keskuudessa syttyi satunnaisia pienempiä kansannousuja, kunnes tilanne purkautui vuonna 66 jaa., kun Jerusalemin temppeli kieltäytyi maksamasta Juudean prokuraattori Gessius Floruksen asettamaa suurta sakkoa. 

Florus tuli henkilökohtaisesti Jerusalemiin, mutta kun juutalaiset edelleen kieltäytyivät maksamasta, hän käski surmata 3 600 kaupunkilaista. Tämän jälkeen seloottien johtama kapina levisi nopeasti koko Palestiinaan, ja kapinalliset valtasivat useita roomalaisten miehittämiä linnoituksia.

Kansannousun kukistaminen

Kukistaakseen kansannousun nopeasti Syyrian legaatti Gaius Cestius Gallus marssitti armeijansa Jerusalemiin, sillä usein pelkkä legioonalaisten saapuminen paikalle tukahdutti kapinan.

Roomalaiset tekivät rynnäkön temppelin valtaamiseksi, mutta juutalaiset torjuivat sen ja lähtivät takaa-ajoon. He aiheuttivat roomalaisille merkittäviä tappioita näiden vetäytyessä Bezethan esikaupungin lävitse. 

Roomalaiset menettivät 5 780 sotilasta sekä koko piirityskalustonsa ja kuormastonsa. Lisäksi Legio XII Fulminata menetti kaikki kotkansa, mitä pidettiin suurena häpeänä, sillä legioonan kotkia kunnioitettiin suuresti.

Kaupungissa asuneet kristityt pitivät roomalaisten vetäytymistä Jeesuksen ennustamana varoitusmerkkinä, ja monet pakenivat Peraiaan.

Roomalaiset aloittivat uuden yrityksen kapinan kukistamiseksi Galileasta, jossa ensimmäiseksi vallattiin tärkeä Jotapatan linnoitus. Roomalaiset etenivät etelään rankaisten useita kapinalliskaupunkeja ja saapuivat lopulta pääsiäisen aikaan vuonna 70 kenraali Tituksen johdolla Jerusalemin edustalle, edellistä kertaa huomattavasti vahvempina.

Juutalaiskapinalliset

Piiritetyn Jerusalemin asukkaiden ja sotilaiden määrää on hyvin vaikea arvioida. Josefuksen mukaan kaupungissa olisi ollut miljoona asukasta ja Tacituksen mukaan 600 000. 

Todennäköisesti nämä arviot ovat liioiteltuja, ja asukkaita oli paljon vähemmän.

Josefuksen mukaan kaupungissa oli 10 000 miestä Simonin komennossa ja 5 000 idumealaista liittolaista. Johanneksella oli komennossaan 8 400 seloottia

Jerusalemin uloin muuri murretaan

Seuraavaa hyökkäystä varten legioonat ryhmitettiin kolmeen riviin, joiden taakse sijoitettiin jousimiehet ja ratsuväki. Muurinmurtajat alkoivat juutalaiskapinallisten ankarasta vastarinnasta huolimatta murtaa muureja, ja heittokoneet tulittivat herkeämättä juutalaisia yrittäen pitää heidät matalana.

Piiritys jatkui yli viikon, kunnes juutalaisten puolustus alkoi horjua. Puolustajat näkivät tilanteen toivottomaksi ja perääntyivät seuraavalle muurille. Kaupungin uloin muuri saatiin vallattua 15 päivää kestäneen piirityksen jälkeen.

Roomalaisten toinen, ratkaiseva hyökkäys

Juutalaiskapinalliset joutuivat jättämään uuden kaupunginosan roomalaisille ja vetäytyivät toiselle muurille. Toista muuria puolustettiin päättäväisesti, ja kapinalliset hyökkäsivät jälleen toistuvasti roomalaisten kimppuun yrittäen häiritä näiden hyökkäysvalmisteluja ja piiritystöitä. Tästä syntyi jatkuvasti raivokkaita kahakoita.

Jo viidessä päivässä muuriin saatiin aukko, jolloin Titus johti ratsuväki- ja jalkaväkiosaston kaupunkiin. Tämän jälkeen Josefus lähti Tituksen käskystä muurin viereen kuuloetäisyyden päähän, mutta kuitenkin nuolten kantaman ulkopuolelle ja kehotti huutamalla kapinallisia antautumaan, jotta kallisarvoinen temppeli säilyisi. Hän sai kuitenkin vastaansa juutalaisten herjauksia, ja häntä ammuttiin nuolilla.

Antonia-linnakkeen valtaus

Seuraavaksi roomalaisten oli rakennettava rynnäkköramppi Antonia-linnakkeeseen, korkeaan rakennukseen, jota puolustettiin raivokkaasti. 

Työ oli vaikeaa jatkuvassa nuoli- ja kivisateessa, ja piirityslaitteita piti puolustaa alituiseen hyökkäyksiltä. Lisäksi puuta piti tuoda kaukaa, sillä lähiympäristön puut oli hakattu aikaisempia piirityslaitteita rakennettaessa. 

Kun ramppi saatiin vihdoin valmiiksi, roomalaiset kärsivät suuren takaiskun: Johanneksen miehet olivat kaivaneet tunnelin erään rampin alle. Tunneli oli tuettu bitumilla silatuilla puuparruilla ja täytetty piellä ja asfaltilla. Kun ne sytytettiin tuleen, tunneli sortui ja sen mukana myös roomalaisten rampit. Legioonalaiset yrittivät turhaan sammuttaa rakennelmia, sillä kapinallisten nuolet ja hyökkäykset estivät sen. Lopultakin juutalaisten onnistui pysäyttää roomalaisten piirityksen eteneminen.

Roomalaiset pystyttivät ennen uuden rampin rakentamista kaupungin ympärille 6,4 km:n pituisen piiritysvallin, joka valmistui lopulta kolmessa päivässä. Siinä oli 15 linnaketta, ja se katkaisi tehokkaasti kaupungin yhteydet ulkomaailmaan.

Vallin valmistumisen jälkeen roomalaiset aloittivat uuden rynnäkkörampin rakentamisen tavoitteenaan Antonia-linnakkeen valloitus. Muurinmurtajia käytettiin yötä päivää, ja lopulta muurit murrettiin.

Suuren temppelin valtaus

Roomalaisten piti seuraavaksi vallata Suuri temppeli. Se oli juutalaisten kaikkein pyhin paikka, joten sitä puolustettiin ankarasti.

Lopulta ankarien ja pitkien taistelujen jälkeen roomalaiset pääsivät vähitellen niskan päälle ja koko temppeli esipihoineen vallattiin. Se oli ankara isku juutalaisten taistelutahdolle, joka alkoi lannistua myös siksi, että muonavarat olivat lopussa. 

Roomalaiset olivat nyt vallanneet suurimman osan Jerusalemia, ja juutalaisilla oli hallussaan enää vanha kaupunki ja yläkaupunki.

Piirityksen loppuvaihe

Elokuun lopulla roomalaiset alkoivat suunnitella hyökkäystä vanhaan kaupunkiin, jonka puolustajien taistelutahto oli huono. Muutaman päivän tauon jälkeen kaupunginosa vallattiin ja ryöstettiin täysin puhtaaksi.

Jerusalemin ryöstö ja tuho

Jo piirityksen aikana kaupungissa oli esiintynyt julmuuksia. Kapinalliset surmasivat kaikki, jotka yrittivät paeta. Kun nälänhätä alkoi, he kulkivat talosta toiseen etsimässä ruokaa ja kiduttivat raa'asti niitä, joilla epäiltiin olevan jotain syötävää. Taudit levisivät, ja Jerusalemin kaduilla lojui kuolleita ja kuolemaisillaan olevia ihmisiä.

Roomalaisia sotilaita oli innostanut tieto siitä, että Jerusalemissa olisi valtavasti arvokasta omaisuutta. He ryhtyivät heti ryöstämään temppeliä ja kaupunkia ja tappoivat kaikki, jotka uskalsivat tulla tielle. Kaupungin asukkaiden väitettiin nielleen arvoesineensä, joten erityisesti auxilia-joukkojen arabialaiset sotilaat halkaisivat miekoilla ihmisten vatsat löytääkseen kultaa. 

Titus kauhistui ja kielsi tämän raakuuden kuolemanrangaistuksen uhalla, mutta sitä jatkettiin kuitenkin, kun lähettyvillä ei ollut ylempiä upseereita.

Teurastus oli kauhistuttavaa: nykyisten arvioiden mukaan uhreja oli lähes 200 000, ja 35 000 myytiin orjiksi. Vankienkaan tulevaisuus ei ollut valoisa, sillä useimmat joutuivat orjiksi Egyptiin tai taistelemaan hengestään Rooman provinssien teattereihin gladiaattoreita ja petoja vastaan.

Koko kaupunki tuhottiin, ja jäljelle jäi vain osa temppeliä ympäröivää Länsimuuria, joka tunnetaan nykyään nimellä Itkumuuri. Se on nykyään juutalaisten pyhin paikka, ja sen luona on ihmisiä rukoilemassa ympäri vuorokauden. 

Suuri temppeli ja Herodeksen palatsi ryöstettiin paljaiksi.

Taistelun jälkeen

Titus järjesti myös paraatin kiittääkseen ja palkitakseen sotilaitaan.

Paraati päättyi kolme päivää kestäneeseen juhlintaan, ja Legio X Fretensis jäi Jerusalemin varuskunnaksi.

Vuonna 130 keisari Hadrianus vieraili hävitetyssä Jerusalemissa ja päätti perustaa paikalle uuden roomalaisen colonian, Aelia Capitolinan. 

Osana suunnitelmaa roomalaiset alkoivat rakentaa Suuren temppelin paikalle Juppiterin pyhäkköä. Tämä häväistys oli yhtenä syynä siihen, että juutalaiset aloittivat uuden kapinan roomalaisia vastaan vuonna 132. Roomalaiset kukistivat sen vuoteen 135 mennessä.