Valkoisuus: Siunaus valepuvussa

Tsvi Sadan


Progressiivinen pakkomielle "valkoisuudesta" antaa juutalaisille mahdollisuuden vahvistaa ainutlaatuista ei-valkoista etnistä identiteettiään.

28. helmikuuta 2021 

Suhteellisen uudet pseudoakateemiset tutkimukset "valkoisuudesta" luovat sen kaaoksen, jota näemme nyt Yhdysvalloissa, jossa valkoiset, olivatpa he keitä tahansa, mielletään ihmisiksi, jotka ovat vastuussa kaikesta mahdollisesta sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta, joka on nyt synonyymi rotuepäoikeudenmukaisuudelle.

Valkoisuudesta on tullut Amerikassa niin loukkaavaa, että siirtomaayhtiö Coca-Cola keksi seminaareja, joissa opetetaan työntekijöilleen, miten "olla vähemmän valkoinen".

Esimerkkinä siitä, miten pitkälle tämä rodullinen alennustila menee, rotuoikeudelliset aktivistit tuomitsevat nyt niin sanotun "valkoisen vegaaniuden", joka pakottaa tietynlaiseen tiukkaan kasvisruokavalioon kaikkialla maailmassa. Ei-valkoisten vegaanien mukaan "valkoinen veganismi" on prosessi, jossa "valkoisten" lakeja ja säädöksiä, jotka liittyvät "epäeettiseen ruoantuotantoon, siirretään lihasta kasveihin". Lisäksi valkoisen veganismin sanotaan olevan ympäristöoikeusagendan takana, ja tässä ominaisuudessa se tyrkyttää "kulttuurista kolonialismia" alkuperäiskansoille, kuten inuiiteille, joiden selviytyminen erillisenä yhteisönä on riippuvainen hylkeiden syömisestä, joita nyt suojellaan lailla. Tiukka kasvisruokavalio on näin ollen vain yksi osa valkoisuuden harjoittamaa ylivallan suojelua.

Veganismi on myös hyvä foorumi tutkia yhtä valkoisuuden tutkimuksen sivutuotteista, nimittäin "intersektionaalisuutta", joka vahvistaa mustien ja valkoisten kategorioiden väliin jäävien ihmisten identiteettiä. Intersektionaalisuus pilkkoo rodullisen identiteetin alaryhmiin, kuten mustiin vegaaninaisiin tai ruskeamustiin tai homoseksuaalisiin latinoihin, jotka kaikki ansaitsevat oman osuutensa rodullisesta oikeudenmukaisuudesta. Lopputuloksena voisi olla kansakuntien luominen kansakunnan sisällä, mikä on jo osittain nähtävissä Amerikan intiaanien (First Nations) tai Nation of Islamin kohdalla, joka pyrkii puhumaan kaikkien mustien amerikkalaisten muslimien puolesta.

Rotuun kuuluvien alaryhmien oman identiteettitajun tunnustaminen merkitsisi sellaisten erityisten näkökohtien luomista, joiden avulla ne voivat saada oikeudenmukaisen osuuden vallasta. Esimerkiksi olettaen, että nykyinen ääntenlaskentajärjestelmä on luotu valkoisten ylivallan varmistamiseksi, ei-valkoiset amerikkalaiset ehdottavat nyt kumulatiivista äänestystä tai yhtä yhteistä ääntä ehdokasta kohti keinona varmistaa, että useammat ei-valkoiset ehdokkaat tulevat valituksi.

Vaikka valkoisuuden tutkimus itsessään on läpikotaisin rasistinen käsite, se kuitenkin herättää oikeutettuja kysymyksiä länsimaisten kulttuurien ylivoimaisesta vaikutuksesta ei-länsimaisiin kansoihin, heimoihin ja kansakuntiin. Whiteness Studies pyrkii murtamaan sen monopolin, jota oikeastaan pitäisi kutsua länsimaisuudeksi. Ja voidaan osoittaa, että tämä on siunaus Israelille, jonka nykyään katsotaan ilmentävän kaikkia valkoisuuden kielteisiä ominaisuuksia, kuten kolonialismia, rasismia, etuoikeuksia ja niin edelleen.

Sillä, että juutalaiset ovat etnisesti ei-valkoisia, ei ole mitään merkitystä Richard Delgadon kaltaisille kriittisille rotuteoreetikoille, jotka haluaisivat meidän uskovan, että "rodut ovat yhteiskunnallisen ajattelun ja suhteiden tuotteita ... ne eivät vastaa mitään biologista tai geneettistä todellisuutta; rodut ovat pikemminkin yhteiskunnan keksimiä kategorioita". Jos näin olisi, miksi puhumme alun perin mustista ja valkoisista, ja miksi löydämme vain kirjoja siitä, kuka "keksi" valkoisen rodun, mutta ei yhtään vastaavaa kirjaa siitä, kuka keksi mustan, ruskean tai punaisen rodun?

Tämän ei ole tarkoitus olla kriittisen rotuteorian kritiikkiä. Sinänsä riittää, kun sanon, että rotu - aivan kuten sukupuolikin, joka on nykyään irrotettu biologiasta - on keinotekoinen kategoria, joka palvelee ideologiaa, joka omiin tarkoituksiinsa sallii kenelle tahansa, myös juutalaisille, mahdollisuuden tulla valkoiseksi. Ehkä miellyttävämmin ilmaistuna voidaan sanoa, että valkoiseksi "tuleminen" tarkoittaa itse asiassa länsimaalaistumista.

Nykyinen valkoisuuden häpäisy tarjoaa Israelille siis tilaisuuden, johon sen tulisi tarttua viisaasti. Niin häiriintynyt kuin kriittinen rotuteoria onkin, se antaa juutalaisille moraalisen oikeutuksen palauttaa ainutlaatuinen identiteettinsä ei-valkoisina, joita valkoinen rotu on uhrannut paljon kauemmin ja paljon ankarammin kuin mitään muuta rotua, afroamerikkalaiset mukaan lukien. Ei-valkoisina juutalaiset voivat nyt häpeilemättä väittää olevansa Pyhän maan alkuperäiskansa, jonka valkoiset kolonialistit, joihin kuuluivat myös arabit, karkottivat sieltä, sillä he ovat valkoisia sen vuoksi, että he ovat kolonisoineet muiden kansojen, kuten juutalaisten, maita.

Valkoisuustutkimus voi auttaa kaikkia niitä juutalaisia, jotka ovat yli vuosisadan ajan antaneet itsensä muuttua valkoisiksi kuin lumihiutaleet, sen sijaan olemaan ylpeitä ainutlaatuisesta rodustaan, jolla on oma uskonto, historia, kieli ja kulttuuri. Rotu, jonka kriittiset rotuteoreetikot itse määrittelevät nyt kansakunnaksi.

Tämä on toki kiero tapa irrottautua valkoisesta perinnöstä ja tulla uskolliseksi sille, mitä Israel todella on. Silti ne juutalaiset, jotka saattavat tarvita tällaista tilaisuutta, voivat pitää kiinni periaatteesta, jonka mukaan rikkomuksen tekemisen kautta suoritettu mitzvah on silti mitzvah, joka johtaa toiseen mitzvahiin, ja vielä toiseen, ja vielä toiseen.