Tätä videota turkkilainen diktaattori ei halua sinun näkevän.

Erdoganin äskettäinen Israelin vastainen kiihkoilu YK:ssa oli räikeää tekopyhyyttä.

Ryan Jones | 31. lokakuuta 2019

Äskettäin Turkin presidentti (lue: diktaattori) Recep Tayyip Erdogan käytti esiintymisensä YK:n yleiskokouksessa hyväkseen Israelin ja sen Palestiinan arabien "sorron" vastustamiseen.

Puheensa aikana Erdogan vihjasi militaristisista tavoitteistaan (jotka ovat jo ilmenneet Turkin hyökkäyksessä kurdeja vastaan) vihjaamalla, että jos kansainvälinen yhteisö ei ole halukas puuttumaan Israelin toimiin, "sanat eivät enää riitä".

Kantansa ilmaistakseen Erdogan piti esillä nelivaiheista karttaa Israelista ja juutalaisten suvereniteetin laajentumisesta Pyhällä maalla viime vuosisadan aikana. Turkin johtaja vaati, että tämä osoitti historiallisen "Palestiinan" asteittaista valloitusta ja miehitystä.

Se oli räikeää tekopyhyyttä.

Sen lisäksi, että Turkki miehittää nykyään laittomasti osia Pohjois-Syyriasta ja kieltää edelleen kurdiväestöltä itsemääräämisoikeuden, Erdogan jätti kätevästi pois esityksestään sen tosiasian, että ennen Ison-Britannian mandaattia ja Israelin valtion syntyä ei ollut olemassa kansaa nimeltä "Palestiina", koska turkkilaiset miehittivät tätä maata!

Pyhä maa oli yli 400 vuoden ajan osa Turkin ottomaanien valtakuntaa, eivätkä he kertaakaan tuona aikana haaveilleet valtiollisen aseman myöntämisestä paikallisille arabeille.

Yllä olevalla YouTuber Hananya Naftalin videolla muistutetaan myös siitä, että paikallisilla arabeilla oli vuonna 1947 mahdollisuus saada oma valtio, mutta he hylkäsivät tarjouksen toivoen juutalaisten läsnäolon täydellistä hävittämistä. Minkä Erdogan tietysti myös väisti.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Suomennosta videon tekstistä.

Tätä videota turkkilainen diktaattori ei halua sinun näkevän.

Erdogan on viaton diktaattori!

Ainakin siksi, mitä hän kertoo itsestään.

Juuri noin kuukausi sitten, Erdogan puhui YK:ssa, missä hän keskittyi Israelin Palestiinan maan "miehitykseen".

Seuraavassa jotain, mitä hän sanoi YK:n yleiskokouksessa: 
Tänään Palestiinan alue (territorio) Israelin miehityksessä on tullut yhdeksi ... silmiinpistävimmäksi epäoikeudenmukaisuuden paikaksi.

Jos kuvissa oleva "syytön" palestiinalaisnainen, joka murhattiin inhottavasti Israelin turvallisuusjoukkojen toimesta kadulla vain muutama päivä sitten, ei herätä kansainvälistä omaatuntoa, sitten olemme tilanteessa, jossa sanat eivät riitä.

Katsotaanpa tätä karttaa Israelista. Missä on Israel?  Missä on Israelin maan alku ja loppu? Katsokaa tätä karttaa.

Toimittaja
Hän pitää tätä harhaanjohtavaa infograafista esitystä, joka "todistaa", kuinka me miehitämme Palestiinan maata ja että meidän pitäisi lopettaa se. Mutta todellisuudessa asiantila on aivan muuta.

Vuonna 1947 ei ollut mitään Palestiinan maata - juutalaiset ja arabit olivat molemmat Brittiläisen mandaatin alla. Kun jakosuunnitelma esitettiin, arabit hylkäsivät sen ja julistivat sodan heidän kanssaan asuville juutalaisille. Jos he olisivat hyväksyneet jakosuunnitelman, Kaikki tässä vihreällä merkitty olisi ollut heidän maataan tänään. 

Vuosien 1949 - 1967 välisenä aikana vihreitä alueita kontrolloivat Jordania ja Egypti - ei palestiina, koska kuten mainitsinkin, ei ollut olemassa Palestiinaa.

Ja viimeinen kartta osoittaa, kuinka ensimmäistä kertaa historiassa, palestiinalaisille annettiin mahdollisuus hallita itseään - se annettiin heille Israelin toimesta.

Niinpä jos Erdogan haluaa pitää tehtävänään puhua totuutta koko maailman edessä, hänen tulisi tarttua tähän Hevrin Khalafin asiaan, kurdilaiseen poliitikkoon, joka murhattiin Erdoganin hallinnon alla, sen hyökättyä Syyriaan.

Erdogan syyttää Israelia "miehityksestä" ja sitten menee ja miehittää Syyriaa.

On hupaisaa, että hän mainitsee laajentumisen ja miehityksen, kun kuukautta myöhemmin hän hyökkää Syyriaan suurella sotajoukolla, pommittaa kurdien kyliä pitkin raja-aluetta ilman aikomustakaan lopettaa.

Kemiallisten aseiden kieltämistä valvovan järjestön mukaan Erdogan käytti kemiallisia aseita Syyriassa, minkä kansainvälinen laki kieltää.
Hamid Mohammad, 13-vuotias poika, on yksi uhreista Turkin käyttäessä kemiallista asetta. Katsokaa kuinka vahingoittunut hänen kehonsa on.

Yli 160 000 kurdilaista on siirretty kodeistaan muutaman viime päivän aikana. Toisin sanoen, tämä on kurdien etninen puhdistu 2019.

Erdogan ei pääse tästä irti. Ja tämä on vain yksi esimerkki tämän päivän tekopyhyydestä.

Maailma johtajat tuomitsevat Israelin YK:ssa, ja ovat siten osallisia rikoksiin ihmiskuntaa vastaan itsekin. Eikä ihme, miksi he he tuntevat olonsa niin mukavaksi YK:ssa.