Nakba-myytti kaappaa kongressin haltuunsa

Moshe Hill

USA:n kongressiedustaja Rashida Tlaib haluaa virallisesti juhlistaa "Nakbaa" - tässä kerrotaan, mitä se todella tarkoittaa.

19.5.2022

(JNS) Kongressiedustaja Rashida Tlaib (D-Mich.) on ilmoittanut Twitterissä, että hän aikoo esittää edustajainhuoneen päätöslauselman, jossa vaaditaan "Nabban" virallista tunnustamista, jota hän - kuten useimmat palestiinalaisnationalistit - kuvaa "katastrofiksi", joka tapahtui vuonna 1948, kun Israel tuhosi 400 palestiinalaisyhteisöä ja teki 700 000 palestiinalaisesta pakolaisia. Hän pitää tätä ihmisoikeus- ja oikeudenmukaisuuskysymyksenä, mutta todellisuudessa kyse on tietämättömyydestä alueen viimeaikaisista historiallisista tapahtumista ja antisemitisteistä, jotka käyttävät sitä hyväkseen henkilökohtaisen hyödyn saamiseksi.

Päätöslauselman kannattajat olivat tavallinen Israelin-vihaajien ja antisemitistien joukko - kansanedustajat. Alexandria Ocasio Cortez (D-N.Y.), Ilhan Omar (D-Minn.), Betty McCollum (D-Minn.), Marie Newman (D-Ill.), Jamaal Bowman (D-N.Y.) ja Cori Bush (D-Mo.). Useimmat, elleivät jopa kaikki, näistä tukijoista ovat johdonmukaisesti asettuneet Israelia vastaan, tukeneet BDS-liikettä, leimanneet Israelin apartheid-valtioksi ja pyrkineet purkamaan Israelin ja Yhdysvaltojen välisen vahvan liiton. Päätöslauselma itsessään on typerä ja täynnä propagandaa, joka on tyypillistä sekä palestiinalaishallinnolle että Israelin vastaisille juutalaisryhmille, kuten J Streetille ja IfNotNow'lle. Siitä puuttuu Israelin vuoden 1948 itsenäisyyssotaa edeltäneiden ja seuranneiden tapahtumien konteksti, ja siinä kaikki syyllisyys palestiinalaisten myöhemmistä kriiseistä sysätään palestiinalaisten eksistentiaaliselle viholliselle - juutalaisille.

Ilmaisu "Nakba" tarkoittaa arabiaksi "katastrofia". Tlaib kuvailee sitä päätöslauselmassa "kokemukseksi juurettomuudesta, riistämisestä ja pakolaisuudesta", jotka hän väittää Israelin aiheuttaneen. Päätöslauselmassa sanotaan, että tämä viittaa "ei ainoastaan historialliseen tapahtumaan vaan jatkuvaan prosessiin, jossa Israel pakkolunastaa palestiinalaisten maata ja riistää Palestiinan kansan, joka jatkuu tähän päivään asti". Tämän "katastrofin" taustalla olevan todellisen tarinan tarkastelu selittää kuitenkin, miksi palestiinalaiset ovat maailmanhistorian ainoa kansa, joka on yhä pakolaisia neljä sukupolvea sen jälkeen, kun heidät on siirretty pois.

Ennen vuoden 1947 YK:n jakosuunnitelmaa, jolla pyrittiin luomaan kaksi valtiota - juutalainen ja arabi - brittiläiseen mandaattialueeseen Palestiinaan, Euroopassa ja Venäjällä tapahtuneet antisemitistiset hyökkäykset pakottivat tuhannet juutalaiset muuttamaan historialliseen kotimaahansa. Palestiina ei kuitenkaan ollut suvereeni valtio, vaan alue, jota hallitsivat useat imperiumit kahden vuosituhannen ajan, viimeksi ottomaanit ja sitten britit. Itse asiassa ennen vuotta 1948 maan viimeinen suvereeni valtio oli Juudea, ja se säilytti suvereniteettinsa 102 vuoden ajan. Juutalaisten karkottamisesta toisen temppelin tuhoutumisen jälkeen 15. toukokuuta 1948 asti Palestiinan maa oli peräti yhdeksän eri keisarillisen hallitsijan vallassa, joista yksikään ei pitänyt muinaista juutalaisten kotimaata tärkeänä. Itse asiassa itse nimi "Palestiina" keksittiin, koska roomalaiset halusivat lisätä loukkausten lisäksi vielä loukkauksia. He nimesivät Juudean uudelleen juutalaisten historiallisten vihollisten, filistealaisten, mukaan.

Israelin valtion perustamista edeltävänä aikana armeija, josta jonain päivänä tulisi Israelin puolustusvoimat, valmistautui hyökkäykseen, jonka he tiesivät tulevan. Alueella asuneet arabit tiesivät myös, että se tulisi, joten he tekivät, mitä heidän käskettiin tehdä - he poistuivat tieltä. Palestiinalaisten pakolaistilanne oli heidän itse aiheuttamansa kriisi, koska he olettivat, että Jordanian, Syyrian, Irakin, Libanonin ja Egyptin arabiarmeijat tuhoaisivat kaikki juutalaiset ja he palaisivat koteihinsa, jotka olivat nyt juutalaisista vapaita.

He uskoivat tähän, koska heidän johtajansa kertoivat heille niin yhä uudelleen ja uudelleen. "Me murskaamme maan aseillamme ja tuhoamme jokaisen paikan, johon juutalaiset hakeutuvat suojaan", sanoi Irakin pääministeri Nuri Saif. "Arabien tulisi ohjata vaimonsa ja lapsensa turvallisille alueille, kunnes taistelut ovat laantuneet." Jordanialainen sanomalehti Filastin myönsi saman sodan päättäneen tulitauon jälkeen: "Arabivaltiot kannustivat Palestiinan arabeja jättämään kotinsa väliaikaisesti, jotta he olisivat poissa arabien hyökkäysarmeijoiden tieltä." Juuri arabien epäonnistumista juutalaisten teurastamisessa palestiinalaiset alkoivat kutsua "katastrofiksi". Kaikista Israeliin jääneistä arabeista tuli täysivaltaisia kansalaisia. Ne, jotka pakenivat, jäivät uusien isäntämaidensa armoille.

Sodan jälkeen arabipakolaiset lähtivät muihin arabivaltioihin: 100 000 Libanoniin, 75 000 Syyriaan ja 70 000 Jordaniaan. 280 000 lähti Länsirannalle, jonka Jordania liitti itseensä, ja 190 000 Gazan alueelle, joka oli Egyptin sotilaallisessa valvonnassa. Yksikään näistä arabivaltioista ei asuttanut näitä ihmisiä asumaan sinne. Samaan aikaan arabivaltiot karkottivat joukoittain juutalaisväestöään ilman sodan tekosyytä niiden maille. Marokko karkotti 260 000, Irak 129 000 ja niin edelleen. Puhumattakaan sadoista tuhansista Euroopan juutalaisista, jotka karkotettiin holokaustin jälkeen. Kukaan näistä ihmisistä ei kärvistellyt leireillä ja vaatinut, että heidät palautetaan koteihinsa. He lähtivät Israeliin, jossa lapsenkengissään oleva - ja yhä olemassaolosodasta kärsivä - kansakunta asetti heidät ja antoi heille täydet kansalaisoikeudet.

Arabit jatkoivat ponnistelujaan Israelin tuhoamiseksi ja sanoivat omissa maissaan oleville pakolaisille, ettei heidän tarvinnut huolehtia - kunhan kaikki juutalaiset ovat kuolleet, voitte palata kotiin. Kaikki tämä tapahtui Yhdistyneiden Kansakuntien valvovan silmän alla, sillä Yhdistyneet Kansakunnat loi hyödyttömiä järjestöjä helpottamaan palestiinalaisten jatkuvaa sortoa muiden arabimaiden ja niiden omien johtajien toimesta. Kun Israel voitti kuuden päivän sodan, se ei valloittanut palestiinalaisten maita Länsirannalla ja Gazan kaistaleella - se valloitti Jordanian ja Egyptin maita, joilla asui palestiinalaisväestöä, joka oli elänyt pakolaisleireillä kaksi vuosikymmentä. Toisin kuin Jordania ja Egypti, he eivät liittäneet näitä maita ja jättäneet pakolaisia toisen luokan kansalaisiksi.

Palestiinan vapautusjärjestö (PLO) päätti sitten aloittaa vuosikymmeniä kestäneen terrorismin juutalaisia vastaan. Israel yritti vuosien varrella useita kertoja rauhaa PLO:n ja palestiinalaishallinnon kanssa. Kun maata tarjottiin, se hylättiin ja terrori-iskut aloitettiin. Kun Israel lähti Gazasta vuonna 2005, siitä tuli Hamasin turvasatama ja tuhansia raketti-iskuja.

Palestiinan kansan ongelmat ovat todellakin lukuisat. Heiltä puuttuu resursseja, työpaikkoja, koulutusta ja terveydenhuoltoa. Tämä ei ole Israelin vika. Se johtuu siitä, että arabivaltiot ovat vuosikymmeniä hyväksikäyttäneet heitä poliittisina pelinappuloina, kunnes ne tajusivat, että Israel ei ole menossa minnekään. Nyt arabimaailma on kyllästynyt palestiinalaisten "katastrofiin" ja on alkanut allekirjoittaa rauhansopimuksia Israelin kanssa varmistaakseen selviytymisensä voimistunutta Irania vastaan. Israelista on tullut taloudellinen ja teknologinen voimanpesä, jolla on armeija, jota lähes kaikki muut maailman maat kadehtivat. Silti palestiinalaiset ovat jääneet menneisyyteen ja syyttävät juutalaisia ongelmista, jotka heidän omat johtajansa ovat aiheuttaneet heille.

Tlaibin vanhemmat muuttivat Amerikkaan ja näyttävät iskostaneen tyttäreensä sen valheellisen käsityksen, että kaikki heidän kansansa ongelmat ovat juutalaisten syytä. Hänen jättämässään päätöslauselmassa ei ole mitään tekemistä tosiasioiden, historian tai vääryyksien korjaamisen kanssa. Kyse on siitä, että hän käyttää asemaansa kongressin jäsenenä sovittaakseen kostoretkensä kansaa vastaan, jolla ei ollut kohteliaisuutta sallia, että hänet työnnettiin Välimerelle. Tlaib on päättänyt olla käyttämättä valtaansa ja asemaansa palestiinalaisten auttamiseksi, hän käyttää heitä aseena juutalaisvaltiota vastaan. Näin toimiessaan hän on yhtä paha - ellei pahempi - kuin ne kansakunnat, jotka kieltäytyivät auttamasta hänen iso-isovanhempiaan vuoden 1948 jälkeen, ja hänen toimillaan varmistetaan, että palestiinalaiset elävät edelleen äärimmäisessä köyhyydessä tulevien sukupolvien ajan.

Moshe Hill on syndikoitu kolumnisti, joka on kirjoittanut muun muassa Daily Wire, Washington Examiner ja CNS News -lehdissä. Moshe löytyy osoitteista Facebook.com/aHillwithaView ja Twitter.com/HillWithView sekä aHillWithaView.com.