Olavi 2020 syyskirje


Olavin tervehdys Beershebasta!

Eilen aamulla luin päivän tekstinä "Joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, se sanoo Herralle: 'Sinä olet minun turvani ja linnani, minun Jumalani, johon minä luotan'." Ps. 91:1-2. Tämän Psalmin kohdalle olen Raamattuuni merkinnyt päiväyksen Helsinki 18.7.2014 klo 4 yöllä, kun heräsin rukoilemaan – Israel yritti sinä yönä vallata Egyptille kuuluvan Gazan alueen haltuunsa, mutta se ei onnistunut, vaan jäi terroristien haltuun ja on heillä edelleenkin. Sieltä ammutaan jatkuvasti Israelin puolelle raketteja, joista lähin putosi n. 2 km päähän meistä. Sen lisäksi mereltä tulevan tuulen mukana lähetetään edelleen räjähtäviä ilmapalloja, jotka polttavat kuivia viljapeltoja ja metsikköjä Israelin puolella rajaa, jonne ne lopuksi putoavat. Viime viikonloppuna (20.-23.8.2020) on jo ammuttu yli 20 rakettia Gazasta Israelin kyliin. Tämä sotatilanne siis jatkuu eikä edes koronavirusepidemia ole sitä pysäyttänyt.

Aamuisin luen Raamattua sekä Vanhan Liiton että Uuden Liiton puolelta, mikä on uskoa vahvistavaa. Uuden testamentin puolella olen lukemassa Pietarin kirjettä, jossa Jeesuksen kieltänyt opetuslapsi antaa nyt hyviä neuvoja uskoon tulleille "muukalaisille" useissa paikoissa Israelin maan ulkopuolella, 1.Piet. 1:1-12. Jakeen 12 viereen olin kirjoittanut: "19.10.2015 terrori-isku Beersheban bussiasemalla, Agam". Tämä nimi on tyttäremme pojan, joka silloin oli sotaväessä ja kulki aina Beersheban bussiaseman kautta tukikohtaansa, mutta ei onneksi juuri silloin ollut paikalla. Hyökkääjä oli beduiini, joita asuu ympäristössä tuhansia. Yhden miehen teon takia he menettivät silloin maineensa muslimikansanryhmänä, joka oli hyväksynyt Israelin valtion olemassaolon oikeuden. Israelin valtiohan auttoi heitä esim. juomaveden, lääkärikäyntien ja lasten rokotusten saamisessa koko laajalla Negevin alueella. Tunsimme hyvin tämän juutalaisen lääkärin, joka sai tuberkuloosin loppumaan Israelissa. Hänen vaimonsa oli meidän lastenlääkärimme vuosien ajan.

Messiaanisten uskovien seurakuntien kokoustilaisuudet ovat jatkuvasti rabbien silmätikkuna monessa paikassa Israelissa. Lähellä Gazan rajaa olevan Sderotin pienen kaupungin messiaaniset uskovat ovat vuosia kärsineet monenlaista vainoa uskonsa takia. Vastuuta kantava pariskunta kertoi, kuinka kokoushuoneen sisälle oli hiljattain murtauduttu. Poliisille tehtiin siitä valitus ja syyllinen sai tuomarilta rangaistuksen. Nyt on koronaviruksen takia Israelin kokouspaikat suljettuina ja uskovien kokoukset pidetään netissä ja TV:ssä mahdollisuuksien mukaan. Näin meillä Beershebassakin. Jo vuosia aikaisemmin monet kristilliset lähetysjärjestöt alkoivat lähettää evankelioivia radio-ohjelmia Israelista käsin venäjäksi ja hepreaksi suoraan ihmisten koteihin. Erikoisesti siitä iloitsivat sairaat ja vanhukset, mutta nousi myös vastustus rabbien taholta ja ensimmäinen lähetysasema suljettiin valtion viranomaisten toimesta. Sen jälkeen kehitys on mennyt eteenpäin ja nyt huhtikuun lopussa 2020 avattiin ensimmäinen hepreankielinen messiaaninen "Shelanu"-kaapelikanava, joka näkyy 700 000 taloudelle Israelissa ja joka lähettää messiaanisille juutalaisille suunnattua ohjelmaa. Taustalla on mm. GOD-TV, joka on ympäri maailmaa toimiva kristillinen mediaverkosto. Kanavan välittämä sanoma on se, että Jeesus on kaikkien ihmisten, myös juutalaisten, Messias. Hotkaapeliverkko sai 7 vuoden lisenssin uudelle kanavalle. Israelin viestintäministeri on todennut, ettei hän ole ollut tietoinen tämän lisenssin myöntämisestä eikä aio sallia lähetystyötä tekevän kanavan toimivan Israelissa. Ortodoksijuutalaiset vaativat heti kanavan sulkemista ja se on jo tehty. Israelin messiaaniset seurakunnat, joita on nyt n. 300 maan eri puolilla, ovat kukin keskittyneet moniin omiin ongelmiinsa. Kuitenkin uskovien keskinäinen rakkaus pitäisi näkyä jokaisen seurakunnan toiminnassa myös juutalais- ja arabiuskovien välillä. Seurakuntamme puhujavieraana on vuosien aikana ollut arabipastoreita myös palestiinalaisalueilta kuten Betlehemistä, mistä olen iloinen.

Tämän vuoden aikana koko maailma on kokenut erittäin vaarallisen kulkutaudin nopean leviämisen maasta toiseen koronaviruksen muodossa. Israelkin on saanut oman osansa. Alussa oltiin varovaisia ja kiellettiin yleisötilaisuudet ja määrättiin kasvosuojien käyttöpakko, mutta pian huomattiin, että täytyy rajoittaa ihmisten matkustamista maasta toiseen, mikä taas lopetti kokonaan turistiryhmien tulon Israeliin. Sen sijaan sairaalat täyttyivät nopeasti ja valtio vuokrasi hotelleita hoitopaikoiksi koronaviruspotilaille. Seuraava ongelma oli hoitajapula. Tehtiin uusi laki, jonka mukaan lääkintähenkilökunta ei saa poistua maasta ollenkaan; jokaista tarvitaan nyt tässä tilanteessa. 18.8. ilmoitettiin, että 95 000 ihmistä on testattu, yli 400 COVID-19-virukseen sairastunutta on vakavassa tilassa ja kuolleitten määrä on yli 700. Kaksi päivää myöhemmin kuolleiden määrä oli jo 781. Terveysministeri on todella huolissaan, koska Israeliin on tulossa ulkomailta 21 000 opiskelijaa opiskelemaan yliopistoihin, korkeakouluihin ja rabbien jeshiva-kouluihin ensi lukukaudeksi. Jokainen täytyy testata viruksen varalta jo ennen matkaa – mutta jos he saavat viruksen Israelissa, niin heidät on silloin myös hoidettava täällä valtion kustannuksella. Hallitus on todella ahtaalla monella tavalla. Talous on lamassa ilman turisteja, joten määrätyistä maista, joissa on vain vähän virukseen sairastuneita kuten Suomessa, halutaan saada pian turisteja Israeliin.

Kun menin eilen ruokakauppaan, sisään ei päässyt ilman kasvosuojaa ja ulko-ovella myös mitataan, onko asiakkaalla kuumetta. Jos on, niin pitää heti lähteä lähimpään sairaalaan testattavaksi. Nyt alkaa olla hengenvaarallista jonottaa postissa tai pankissa. Jokainenhan joutuu kerran lähtemään tältä planeetalta, mutta mihin suuntaan – ylös- vai alaspäin? Ketä Herraa olemme elämässämme palvelleet, se tulee omansa hakemaan. Ketä sinä odotat? Vuosi 2020 on osoittautunut suurien yllättävien muutosten vuodeksi koko maailmassa.

Miljoonat hapuilevat elämälleen jotain varmaa perustaa sekä tässä elämässä että tulevassa. Siksi Jumala on antanut meille sanansa Raamatussa. Maailman 7359 kielestä koko Raamattu on nyt käännetty 694 kielelle. 80 %:lla maailman väestöstä eli 5,7 miljardilla on mahdollisuus lukea koko Raamattua omalla äidinkielellään – kun saa sen jostain käteensä. Uusi testamentti on käännetty 1542 kielelle. Yhtyneet Raamattuseurat UBS on toteuttanut kolme neljäsosaa kaikista Raamatun tekstien käännöksistä, ilmoittaa UBS:n pääsihteeri Perreau. Nyt kun monet suuret kirkkokunnat ovat luopuneet Raamatun perustotuuksista, meillä on sitä suurempi syy painattaa, levittää ja jakaa Jumalan sanaa myös Israelissa niillä monilla kielillä, joita täällä tarvitaan.

Kiittäen esirukouksista ja kaikesta tuestanne Raamattutyössämme, Joh. 9:4,
Olavi Syväntö