Suomessa syntynyt juutalaispoika

Katkelma Exodustyön aivan alkutaipaleelta, kun aloitettiin työ juutalaisten avustamiseksi Venäjältä Suomen kautta Israeliin vuonna 1989. Kristityt perheet majoittivat juutalaiset muuttajat perhemajoituksessa kodeissaan aina vuoteen 2016 saakka.


Ulla Järvilehdon kertomaa:

Jouko Borgman, joka oli Gesher Hajetsian sihteeri tuohon aikaan, otti minuun yhteyttä ja sanoi minulle: ”Lähtisitkö minun kanssani Pietarin Suomen konsulaattiin pyytämään erityislupia näille juutalaisille, joilla on näitä erityisongelmia?” Ja minä sanoin, että totta kai. 

Ja niin me menimme sitten yhdessä Suomen konsulaattiin Pietarissa ja saimme hyvin ystävällisen vastaanoton ja konsuli lupasi, että hän antaa näille, joilla on erityisiä tarpeita, kauttakulkulupia. 

Ja sillä lailla pääsi aivan ensimmäisten joukossa, tämä monilapsinen perhe, jossa äiti oli viimeisillään raskaana ja jos pikkuinen olisi syntynyt, niin siinä olisi käynyt niin, että olisi tarvittu mahdollisesti jopa vuoden pituinen byrokratia, että uusi kansalainen oli saanut muuttoluvan Venäjältä Israeliin. Ja niinpä sitten tehtiin sillä tavalla, että tämä perhe tuli Suomen kautta ja luulen, että moni Gesher Hajetsian ystävä oli majoittamassa näitä juutalaisia. 

He pääsivät Suomeen ja lapsi syntyi Jorvin sairaalassa Helsingissä, ja kun sitten äiti ja lapsi olivat tarpeeksi vahvistuneet, he lensivät Israeliin. 

Minulla on tähän jälkikirjoitus. 
Minulla oli mahdollisuus Lehtimajajuhlilla (2006) tavata eräs rouva, joka tuli luokseni ja näytti nuoren miehen kuvaa ja mainitsi, että tässä on se vauva, joka syntyi silloin Suomessa.


✡✡✡✡✡✡✡✡✡✡✡✡✡✡✡✡✡✡✡✡✡✡✡✡✡✡✡✡✡✡✡

Jälkikirjoitus Ullan kertomaan

Matkallani erään ryhmän kanssa Israelissa kävimme Raamattukodilla Jad Hashmonassa 17.3.2023.

Tapasin siellä Mirja Ronningin, jonka kanssa keskustelin hänen veljestään Olavi  Syvännöstä, joka on Gesher Hajetsian jäsen ja avustamme hänen kauttaan Beershebassa olevaa messiaanista seurakuntaa.

Tässä yhteydessä Mirja kertoi, että he etsivät joku aika sitten opasta/tulkkia Raamattukodin työhön. Eräs Kira niminen nuori nainen oli kiinnostunut ja otti yhteyttä. Hän olikin erittäin kielitaitoinen ja hyvä opas.

Keskusteluissa Kira sanoi, että hänen veljensä on suomalainen, koska "hän on syntynyt Suomessa" muuttaessaan alijan alkaessa Venäjältä Suomen kautta Israeliin.

Kiran perhe asuu lähellä Haiffaa. Kira on uskova samoin kuin koko hänen perheensä. 

Mirja esitti kiitoksensa Gesher Hajetsian työlle ja mainitsi erikoisesti kuinka suomalaisten uskovien kotimajoituksen kautta on tapahtunut tämänkin perheen pelastuminen.

Jarmo Kaksonen

Mirja Ronningin kanssa keskusteluissa 2023-03-17 Raamattukoti Israel