Jumalan Sana ja lupaukset juutalaisille, todistukseksi meille

Tänä päivänäkin saamme nähdä, että Jumala on toteuttamassa lupauksiaan juutalaiselle kansalle. Tämän maailmanajan vainojenkin kautta Hän johdattaa oman kansansa luvattuun maahan Israeliin. Siellä tulee aika, jolloin he vihdoin tunnustavat Jeesuksen Herrakseen. Silloin Jeesus voi tulla Jumalan Sanan mukaan takaisin maan päälle ja juutalaiset ottavat Hänet vastaan.

Juutalaisvainot synnyttivät osaltaan Israelin

On hyvä pitää esillä tätä juutalaiskysymystä, joka oli kärsimyksen aikaa, jossa miljoonia, miljoonia juutalaisia tapettiin saatanan alttarilla etenkin toisen maailmansodan aikaan.

Tässä maailmanajassa, jossa elämme, on pelottavia merkkejä, että nämä ajat tulevat toistumaan. 

Saksan valtio on luisumassa takaisin siihen tilaan, joka sillä oli ennen toisen maailmansodan alkuaikoja. 
Sama on tilanne Venäjällä, jossa myös lisääntyy tämä sama henki. 

Kohteena ovat ne kaksi kansaa: 
Jumalan lihallinen kansa ja hengellinen kansa.

Katselkaapa vain uutisia, tietoja maan ääristä, mitä ne kertovat. Ne kertovat hyökkäyksistä, sodista ja saatanan raivosta juuri näitä kansoja kohtaan, juutalaista kansaa ja kristillistä kansaa kohtaan. Tämä taistelu on olemassa niin kauan kunnes aika on täyttynyt, silloin siitä tulee loppu. Sillä meillä ei ole taistelu lihaa ja verta vastaan, vaan saatanan henkivaltoja vastaan taivaan avaruuksissa.

Aika käy pimeämmäksi ja pimeämmäksi. Kun on tullut kaikista pimein hetki, silloin valo tulee näkyviin. Ja niin kuin on kirjoitettu: paljon asioita tulee tapahtumaan ennen kuin tulee se hetki, jolloin kaikki asiat otetaan Kuninkaan jalkojen alle.

Maailman ja kansojen ajat ja olemassaolon hetket ovat sidotut juutalaisen kansan vaiheisiin. Turhaan kansojen johtajat ja päättäjät neuvoa pitävät ja neuvottelevat, sillä se valta, mikä heillä on, ei ole heidän, vaan se on Jumalan.

Kaikki ohjautuu Jumalan suunnitelmien mukaan. Hän palauttaa kansansa takaisin Israeliin, heille luvattuun maahan.

Siispä siunataan ja rukoillaan juutalaisen kansan kääntymystä. Sillä sitä, joka siunaa Israelia, sitä Jumalakin siunaa. "Ja sen, minkä teet yhdelle näistä vähimmistä veljistäni, sen sinä teet Minulle!"

Pyhien veri juutalaisten päällä

Juutalaisten kohta tänä päivänä on se, että heidän päällänsä lepää todella Pyhien veri. He ovat tulleet hajotetuiksi ja tuhotuiksi ja häväistyiksi. Sen tähden Jumala ei saa jalansijaa siellä heidän keskuudessansa. Eikä voi tulla heidän keskuuteensa, koska he eivät tätä valintaa tee.

Niinpä Jumala lupauksensa mukaan ilmestyy ja tulee heidän luokseen sinä päivänä, kun kokoontuneena Eretz Israeliin he sanovat todella, että ”katso se, joka tulee Herran nimeen, on Messias Kristus, Voideltu.” (Luuk.13:35)

Sinä päivänä, kun Jeesus tulee, Hän tulee kunniassa ja kirkkaudessa. Ei ratsastaen enää aasilla, vaan kunniassa ja kirkkaudessa kaikkien Pyhien ja Taivaan enkelten kanssa.

Silloin he ottavat Jeesuksen vastaan ja silloin he valitsevat.


Katso: Juutalaiskysymys Raamatun valossa

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

Israelin ihmeellinen pelastus


[RK: Jes. 49:7-23]

7. Näin sanoo Herra, Israelin lunastaja, Israelin Pyhä, syvästi halveksitulle, kansojen inhoamalle valtiaitten orjalle: Kuninkaat saavat nähdä sen, he nousevat seisomaan, ruhtinaat kumartuvat maahan Herran tähden, joka on uskollinen, Israelin Pyhän tähden, joka on sinut valinnut.
8. Näin sanoo Herra: Otollisena aikana olen sinulle vastannut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut. Minä olen sinut valmistanut ja teen sinusta liiton kansan. Sinä palautat maan ennalleen, jaat hävitetyt perintöosat,
9. sanot vangituille: "Astukaa ulos!" ja pimeässä oleville: "Tulkaa valoon!" Teiden varsilta he löytävät ravintonsa, kaikki paljaat kukkulat ovat heillä laidunpaikkoina.
10. Ei heidän tule nälkä eikä jano, ei ahdista heitä aavikon helle eikä auringon paahde, sillä heidän armahtajansa johdattaa heitä ja vie heidät vesilähteille.
11. Kaikille vuorilleni minä teen teitä, minun valtatieni kulkevat korkealla.
12. Tässä he tulevat, he tulevat kaukaa: nuo pohjoisesta, nuo lännestä, nuo siiniläisten maasta!
13. Riemuitkaa, taivaat, iloitse, maa! Puhjetkaa riemuhuutoon, te vuoret, sillä Herra lohduttaa kansaansa ja armahtaa kurjiaan!


Herra ei unohda Siionia


14. Mutta Siion sanoo: "Herra on minut hylännyt, Herra on minut unohtanut."
15. Unohtaako nainen rintalapsensa, niin ettei hän armahda kohtunsa poikaa? Ja vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda.
16. Katso, kämmeniini olen sinut piirtänyt; sinun muurisi ovat aina minun edessäni.
17. Sinun lapsesi tulevat rientäen, mutta repijäsi ja raastajasi lähtevät luotasi pois.
18. Nosta katseesi, katso ympärillesi: lapsesi kokoontuvat, he kaikki tulevat sinun luoksesi. Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, sinä puet heidät kaikki yllesi kuin koristeen ja sidot heidät vyöllesi niin kuin morsian vyönsä.
19. Sinun rauniosi, autiot paikkasi ja hävitetty maasi käy silloin ahtaaksi asukkaiden paljoudesta, ja kaukana ovat ne, jotka sinua ennen ahmivat.
20. Sinulta pois otetut lapsesi sanovat vielä korviesi kuullen: "Paikka on minulle ahdas, siirry vähän, että minäkin voin asettua asumaan."
21. Silloin sinä sanot sydämessäsi: "Kuka on nämä minulle synnyttänyt? Minä olin menettänyt lapseni ja olin hedelmätön, olin karkotettu ja syrjään sysätty. Kuka on heidät kasvattanut? Minuthan oli jätetty yksin. Missä nämä silloin olivat?"


Juutalainen kansa tuodaan Israeliin


22. Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä nostan käteni kansakuntien puoleen, kohotan lippuni kansoja kohti. He tuovat sinun poikasi sylissään ja kantavat tyttäriäsi olallaan.
23. Kuninkaista tulee sinulle lastenhoitajat, heidän ruhtinattaristaan imettäjät. He kumartuvat sinun edessäsi kasvoilleen maahan ja nuolevat tomun jaloistasi. Silloin sinä tiedät, että minä olen Herra ja että ne, jotka minua odottavat, eivät joudu häpeään.