Taistelu juutalaisvaltiosta

Britannian Palestiina (1917-1948)

Kriisivaihe (2. marraskuuta 1917–19. huhtikuuta 1936):

Juutalaiset nationalistit aloittivat taistelun juutalaisvaltiosta Palestiinassa sen jälkeen, kun Ison-Britannian hallitus antoi Balfourin julistuksen 2. marraskuuta 1917. Britannian hallitus julisti asiakirjassa tukevansa "juutalaisen kansan kansalliskodin" perustamista Palestiinaan.

Palestiinan arabit mellakoivat Jerusalemissa maaliskuussa 1920 (”Verinen pääsiäinen”), minkä seurauksena viisi palestiinalais-juutalaista ja neljä palestiinalaisarabia kuoli.

Seitsemän liittoutuneen maan (Belgian, Ison-Britannian, Ranskan, Kreikan, Italian, Japanin) edustajat, jotka kokoontuivat San Remossa, Italiassa 19. huhtikuuta 1920, päättivät antaa väliaikaisesti Ison-Britannialle valtuudet Palestiinan mandaattiin.

Palestiinan arabit, jotka vastustivat Balfourin julistuksen periaatteita, vastustivat Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen ponnisteluja huhtikuusta 1920 alkaen. Kuusi palestiinalaista juutalaista tapettiin Jerusalemin poliittisessa väkivallassa huhtikuussa 1920.

Juutalaisen itsepuolustusjärjestön (Hagana) perusti Vladimir Jabotinsky 15. kesäkuuta 1920. Noin 47 palestiinalaista juutalaista ja 48 palestiinalaisarabia tapettiin poliittisessa väkivallassa Jaffassa, Jerusalemissa ja muissa kaupungeissa 1. toukokuuta ja 2. marraskuuta 1921 välisenä aikana.

Kansainliitto hyväksyi virallisesti Ison-Britannian mandaatin Palestiinalle heinäkuussa 1922, joka sisällytti Balfourin julistuksen periaatteet mandaattiin. Arabialaiset nationalistit vastustivat juutalaisen valtion perustamista Palestiinaan.

Noin 75 000 juutalaista muutti Palestiinaan vuosina 1922–1926.

Muslimit ja juutalaiset taistelivat Jerusalemissa ja muissa kaupungeissa 16. elokuuta - 2. syyskuuta 1929, minkä seurauksena noin 250 ihmistä kuoli. Britannia perusti tutkintakomission, joka selvitti Palestiinan tilannetta 24. lokakuuta - 29. joulukuuta 1929.

Avraham Tehomin johtamat juutalaiset militantit perustivat huhtikuussa 1931 kansallisen sotilasjärjestön (Irgun Zvai Le'umi - “Irgun”).

Noin 60 000 juutalaista muutti Palestiinaan vuonna 1935.

Palestiinan arabit vaativat Ison-Britannian hallitusta lopettamaan juutalaisten muuton Palestiinaan, mutta Ison-Britannian hallitus jätti vaatimukset huomiotta. Noin 500 ihmistä kuoli kriisin aikana.

Konfliktivaihe (20. huhtikuuta 1936–1. syyskuuta 1939):

Palestiinan arabit, joita johti entinen Turkin armeijan upseeri Fawzi El Kaukji (Fawzi al-Qawuqji), kapinoivat Ison-Britannian hallitusta vastaan 20. huhtikuuta 1936 alkaen. Arabinationalismi oli saanut kannatusta Palestiinassa 1920- ja 1930-luvuilla.
(lisäys sivunpitäjältä: Arabinationalistisen liikkeen johtohahmo oli Jerusalemin mufti Haj Amin al-Husseini, joka oli arabien nationalismin puolestapuhuja, ja vuonna 1936 hän liittyi muiden palestiinalaisten johtajien kanssa kapinaan brittejä vastaan.)

Britannian hallitus nimitti kuninkaallisen komission, jota johti Lordi Peel lokakuussa 1936. Peelin komissio suositteli 7. heinäkuuta 1937 Palestiinan jakamista juutalaisvaltioksi ja arabivaltioksi.

Arabialaiset kapinalliset tappoivat Galilean alueen brittiläisen komissaarin Lewis Andrewsin 26. syyskuuta 1937. Palestiinan arabit tappoivat viisi palestiinalaista juutalaista Jerusalemin lähellä 9. marraskuuta 1937, ja Irgunin jäsenet kostivat tappamalla useita palestiinalaisia arabeja 14. marraskuuta 1937. Palestiinan arabit tappoivat neljä Palestiinan juutalaista Safedin lähellä 28. maaliskuuta 1938.

Britannian hallitus teloitti juutalaisen nationalistin Shlomo Ben-Yosefin 29. kesäkuuta 1938. Noin 21 palestiinalaista arabia tapettiin juutalaisten militanttipommituksissa Haifassa 6. heinäkuuta. 1938.

Ison-Britannian hallitus julkaisi valkoisen kirjan 17. toukokuuta 1939, jossa säädettiin arabien enemmistöllä toimivasta Palestiinan valtiosta kymmenen vuoden kuluessa. Arabit eivät hyväksyneet sitä. Myöskään juutalaiset eivät voineet hyväksyä sitä maahantulon ja maan hankinnan rajoituksien vuoksi.

Ison-Britannian hallituksen poliisi pidätti Irgunin komentajan David Razielin 19. toukokuuta 1939. Palestiinan arabit lopettivat kapinansa Ison-Britannian hallitusta vastaan 1. syyskuuta 1939.

Noin 3 000 henkilöä, mukaan lukien 2 200 palestiinalaista arabia, 547 palestiinalaista juutalaista ja 126 Ison-Britannian hallituksen sotilasta tapettiin konfliktin aikana.

Konfliktin jälkeinen vaihe (2. syyskuuta 1939–31. tammikuuta 1944):

Irgun jaettiin kahteen ryhmään, joita johtivat David Raziel ja Avraham Stern 17. heinäkuuta 1940.

Avraham Sternin ryhmä tuli tunnetuksi Israelin vapaustaistelijoina (Lohamei Herut Yisrael - LEHI).

David Raziel sai surmansa Ison-Britannian ja Irgunin Saksaa vastaan tekemän yhteisen operaation aikana Irakissa 18. toukokuuta 1941, ja Ison-Britannian hallituksen poliisi tappoi Avraham Sternin helmikuussa 1942.

Menachen Begin nimitettiin Irgunin komentajaksi joulukuussa 1943.

Konfliktivaihe (1. helmikuuta 1944–15. toukokuuta 1948):

Irgunin jäsenet aloittivat kapinan Ison-Britannian hallitusta vastaan 1. helmikuuta 1944 alkaen. Juutalaiset militantit hyökkäsivät useisiin Ison-Britannian maahanmuuttovirastoihin Jerusalemissa ja muissa kaupungeissa 12. helmikuuta 1944.

Irgun, Haganah ja LEHI (”Stern Gang”) -järjestöt perustivat Yhdistyneen vastarintaliikkeen (Tenuat Hameri) Ison-Britannian hallitusta vastaan lokakuussa 1945.

Juutalaiset militantit hyökkäsivät ja tuhosivat rautateitä koko maassa 31. lokakuuta - 1. marraskuuta 1945, sen seurauksena yksi hallituksen poliisi, yksi Ison-Britannian hallituksen sotilas ja kaksi siviiliä kuolivat.

Yhdysvallat ja Britannia ilmoittivat 13. marraskuuta 1945 tutkintavaliokunnan perustamisesta tutkimaan Euroopan juutalaisten ja Palestiinan ongelmia.

Juutalaiset militantit hyökkäsivät Britannian poliisiasemalle Jerusalemiin 27. marraskuuta 1945, minkä seurauksena kahdeksan Ison-Britannian hallituksen poliisia ja yksi juutalainen militantti kuolivat.

Juutalaiset militantit hyökkäsivät Ison-Britannian hallituksen tiloihin Jerusalemissa, Tel Avivissa ja Jaffassa 27. joulukuuta 1945, mistä aiheutui kymmenen Ison-Britannian hallituksen henkilöstöön kuuluvan kuolema. Juutalaiset militantit tappoivat seitsemän Ison-Britannian hallituksen sotilasta Tel Avivin lähellä 25. huhtikuuta 1946.

Englantilais-amerikkalainen tutkintalautakunta ehdotti 25. heinäkuuta 1946 Palestiinan jakamista arabien, juutalaisten ja Ison-Britannian hallitsemiin sektoreihin.

Juutalaiset militantit pommittivat Jerusalemissa sijaitsevaa King David -hotellia 22. heinäkuuta 1946, jolloin kuoli 41 palestiinalaista arabia, 28 brittiä, 17 palestiinalaista juutalaista ja viisi muuta henkilöä.

Yhdistynyt vastarintaliike hajotettiin 23. elokuuta 1946.

Juutalaiset militantit pommittivat Ison-Britannian upseerien klubia Jerusalemissa 1. maaliskuuta 1947, jolloin 17 brittihallituksen sotilasta kuoli.

Ison-Britannian ylikomissaari, Brittiläisen mandaattihallinnon päällikkö Palestiinassa, julisti sotalain Jerusalemin juutalaisessa kaupunginosassa, ja noin 20 000 brittisotilaan joukko käynnisti hyökkäyksen juutalaisia militantteja vastaan 2. maaliskuuta 1947.

Britannian hallitus kumosi sotalain Jerusalemissa 17. maaliskuuta 1947.

Yhdistyneet Kansakunnat (YK:n turvallisuusneuvosto) perusti Yhdistyneiden Kansakuntien Palestiinan erityiskomitean (UNSCOP) 13. toukokuuta 1947.

Juutalaiset militantit teloittivat kaksi brittiläistä sotilasta Nathanyan lähellä 29. heinäkuuta 1947.

UNSCOP ehdotti 31. elokuuta 1947 Palestiinan jakamista juutalais- ja arabivaltioksi.

Juutalaiset militantit pommittivat Haifassa sijaitsevaa poliisin päämajaa 29. syyskuuta 1947, mistä seurauksena neljä brittipoliisia, neljä arabipoliisia ja kaksi arabisiviiliä kuoli.

YK:n yleiskokous hyväksyi jakamisehdotuksen 29. marraskuuta 1947.

Palestiinan arabit tappoivat seitsemän juutalaista Jerusalemin lähellä 30. marraskuuta 1947. Jaffassa ja Ramleh’ssa kuoli poliittisessa väkivallassa noin 20 palestiinalaista arabia, viisi palestiinalaista juutalaista ja kaksi Ison-Britannian hallituksen sotilasta. Irgun-militantit tappoivat 11 palestiinalaisarabia ja kaksi Ison-Britannian hallituksen poliisia Jerusalemissa 29. joulukuuta 1947.

Palestiinan arabit pommittivat Jerusalemin Juutalaistoimiston päämajaa 11. maaliskuuta 1948, mistä aiheutui 13 ihmisen kuolema. Kuva vaurioista.

Arabit tappoivat noin 850 Palestiinan juutalaista 1. joulukuuta 1947 ja 31. maaliskuuta 1948 välisenä aikana.

Irgun-militantit hyökkäsivät Deir Yassimin arabikylään 9. huhtikuuta 1948, minkä seurauksena noin 254 arabialaista ja viisi juutalaista militanttia kuoli.

YK:n turvallisuusneuvosto julisti tulitauon 1. huhtikuuta ja 18. huhtikuuta 1948 väliseksi ajaksi.

Juutalaiset militantit ottivat yhteen Ison-Britannian joukkojen ja arabien kanssa Jaffan alueella 25. huhtikuuta - 12. toukokuuta 1948, mikä johti 32 juutalaisen militantin kuolemaan.

Ison-Britannian joukot vetäytyivät Jaffasta, ja juutalaiset militantit ottivat haltuunsa Jaffan 13. toukokuuta 1948.

Ison-Britannian mandaatti Palestiinassa päättyi 14. toukokuuta 1948, ja Israelin juutalaisvaltio perustettiin 14. toukokuuta 1948.