Yhdistyneissä Kansakunnissa on alkanut Israelin vastaisen hyökkäyksen kausi
Vaikka maailman johtajat hyökkäävät juutalaisvaltiota vastaan, Israel pysyy eturintamassa taistelussa rauhan, demokratian ja vapaan maailman puolesta.
Fiamma Nirenstein 24.9.2026
Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksessa on käynnissä Israelin vastaisen hyökkäyskampanja. Siinä ei ole mitään kovin uutta.
Tunnelma, kun odotamme Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun puhetta torstaina, on jo luonut New Yorkin pormestari Zohran Mamdani. Kaupungissa, jota aikoinaan pidettiin ehkä maailman juutalaisimpana, Mamdani on jälleen julistanut pitävänsä Netanyahua sotarikollisena. On sääli, että hänen vieressään seissyt Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei reagoinut asiaan.
Mutta palkinto omaperäisimmästä valheesta menee Ranskan presidentille Emmanuel Macronille, jota seuraavat tutummat syytökset Turkin presidentiltä Recep Tayyip Erdoganilta, Jordanian kuningas Abdullah II:lta, Brasilian presidentiltä Luiz Inácio Lula da Silvalta ja YK:n pääsihteeriltä António Guterresilta, joiden mukaan 7. lokakuuta tapahtunut verilöyly ”ei tapahtunut tyhjiössä”.
Nyt joukkoon on liittynyt uusi tulokas: Syyrian presidentti Ahmed al-Sharaa, entinen jihadistijohtaja, jonka järjestö oli aikoinaan sidoksissa Al-Qaidaan.
Trump oli omalla tyypillisellä tavallaan verrannut 11. syyskuuta 2001 ja 7. lokakuuta 2023 tapahtuneita verilöylyjä. Mutta sitten vaalipolitiikka, Yhdysvaltain välivaalien lähestyessä, nousi keskiöön.
Netanyahun toimisto vastasi hyökkäyksiin videolla, jossa niitä kuvailtiin ”papukaijojen kuoroksi”.
Mutta taustalla on muutakin.
Israelin hyökkäys on hyödyllinen poliittinen valttikortti johtajille, joilla on omia ongelmia: Macronille Ranskassa, Abdullahille Jordaniassa sekä Erdoganille, tulevaksi sulttaaniksi pyrkivälle ja Hamasin ystävälle.
Syytökset käyvät yhä äärimmäisemmiksi: kansanmurha, etninen puhdistus, miehitys, pahat siirtokuntalaiset, ylivalta-ajattelijat ja nyt ”messianistit”. Kielenkäyttö muuttuu, mutta kohde pysyy samana.
Todellisuus Juudeassa ja Samariassa
Macron oli ”groteski”, kuten Netanyahu totesi, kun hän kuvaili Israelia Juudeaa ja Samariaa hyökkääväksi ja antoi samalla ymmärtää, että Hamas on siellä tuskin lainkaan läsnä.
Mutta samalla kun maailman johtajat pitivät puheitaan New Yorkissa, toinen nuori israelilainen taisteli hengestään sen jälkeen, kun palestiinalainen terroristi törmäsi autollaan Maccabimin tarkastuspisteeseen Samariassa keskiviikkona.
Neria Leiter, Israelin Yhdysvaltain suurlähettilään Yechiel Leiterin poika, haavoittui vakavasti hyökkäyksessä. Jerusalemin Shaare Zedekin sairaalan lääkärit taistelivat hänen henkensä pelastamiseksi.
”Neria tarvitsee ihmeen”, hänen isänsä kirjoitti ja pyysi rukoilemaan hänen puolestaan.
Leiterin perhettä koetteleva tragedia on erityisen julma. Nerian vanhempi veli, majuri Moshe Leiter, sai surmansa taistellessaan Gazassa vuonna 2023. Neria jatkoi kuitenkin palvelustaan ja oli suorittanut satoja päiviä reservipalvelusta useilla rintamilla 7. lokakuuta lähtien.
Päivää aiemmin toinen israelilainen isä, Netanel Shukrun, murhattiin terrori-iskussa Samariassa.
”On sääli”, sanoo eversti Richard Hirsh, palestiinalaisasioiden asiantuntija Jerusalem Center for Security and Foreign Affairs -keskuksessa, ”että vain päivää aiemmin Hamas oli tehnyt jälleen yhden murhan, surmaten Netanel Shukrunin kadulla.”
Shukrun jätti jälkeensä kuusi lasta, iältään 3–15 vuotta. Kuollessaan hän huusi pojalleen, että tämä pakenisi.
”Juudeasta ja Samariasta on lähtenyt tuhansia iskuja, mukaan lukien satoja itsemurhaterroristeja Jeninistä, Betlehemistä ja Hebronista”, Hirsh sanoi. ”Ja tänään he valmistelevat uusia iskuja ja opettavat lapsiaan tavoittelemaan shahadaa. Voimme pitää tämän hallinnassa vain puuttumalla asiaan.”
Historia on pitkä ja verinen.
Hirsh muistelee Dolphinariumin itsemurhapommitusta ja Park-hotellin verilöylyä sekä kolmea israelilaista teini-ikäistä, jotka siepattiin ja murhattiin Gush Etzionissa vuonna 2014, sekä rabbi Eitamin ja Naama Henkinin murhaa heidän lastensa silmien edessä.
Tuki 7. lokakuuta tapahtuneelle verilöylylle on edelleen laajalle levinnyttä Juudean ja Samarian palestiinalaisten keskuudessa. Hamas muodostaisi vakavan haasteen palestiinalaishallinnon johtajan Mahmoud Abbasin Fatah-ryhmittymälle, jos vaalit pidettäisiin – mikä on yksi syy siihen, miksi palestiinalaisvaaleja ei ole järjestetty vuosiin.
Tuttu kuoro
Muut puhujat YK:ssa eivät ole sen parempia.
Erdogan kääntää Israelia vastaan esitetyn natsismisyytöksen sanatornaadoksi. Guterres puhuu nyt ”etnisestä puhdistuksesta” sekä Länsirannalla että Gazassa.
Al-Sharaa, joka vielä vähän aikaa sitten puhui Abrahamin sopimuksista, pilkkaa nyt Trumpin tunnustamaa Israelin suvereniteettia Golanin kukkuloilla ja vihjaa, että Trump olisi yhtä hyvin voinut luovuttaa Israelille New Jerseyn.
Hän unohtaa, miksi Golan on tärkeä.
Kukkuloilta avautuu näkymä Galileaan, Hulan laaksoon ja Galileanmerelle. Ennen kuin Israel valloitti alueen vuoden 1967 kuuden päivän sodassa, Syyrian joukot käyttivät näitä strategisesti tärkeitä kukkuloita tulittaakseen alla sijaitsevia israelilaisyhteisöjä.
Ja kuningas Abdullah II, jonka valtakuntaa Israel on toistuvasti auttanut suojelemaan, syyttää Israelia ekspansionismista samalla kun hän joutuu kohtaamaan kysymyksen, joka on vainonnut hašemiittimonarkiaa jo vuosikymmeniä: Jordanian ja palestiinalaisten kansallisliikkeen välisen suhteen.
Hirsh menee vielä pidemmälle. ”Jordania on todellinen Palestiina”, hän sanoo viitaten kuningaskunnan enemmistöltään palestiinalaiseen väestöön ja väittäen, ettei Israelilta pitäisi odottaa toisen palestiinalaisvaltion luomista Juudeaan ja Samariaan.
Nyt Netanyahu joutuu vastaamaan mahdottomaan vaatimukseen – vaatimukseen, että juutalaisten on perusteltava koko olemassaolonsa ja päättäväisyytensä vastustaa jatkuvaa uhkaa.
Samaan aikaan Trump neuvottelee Iranin ja Persianlahden maiden kanssa, ja öljy-, turvallisuus- ja aluevalta-politiikka on jälleen liikkeessä.
Kaukana YK:n puheista ja syytöksistä, ja tulevien vaalien tuolla puolen, Lähi-itä on jälleen muotoutumassa uudelleen.
Israel ei taistele pelkästään omasta selviytymisestään. Se etsii todellista rauhaa – rauhaa, joka perustuu turvallisuuteen, demokratiaan ja terrorismin torjuntaan – samalla kun se seisoo eturintamassa taistelussa, joka koskee koko vapaata maailmaa.
Todellinen kysymys on, ymmärtääkö tuo maailma, että Israelin taistelu on myös sen oma taistelu.