ISRAELIA HALLINNEET VIERAAT VALTAKUNNAT

Vuosi 587 eKr. on käännekohta alueen historiassa. Tästä vuodesta eteenpäin aluetta hallitsi tai hallinnoi peräkkäiset suurvaltojen imperiumit seuraavassa järjestyksessä:


Imperiumien aikakauden suuret tapahtumat

587 eKr. Babylonian valtakunta

Babylonia oli valtakunta Mesopotamiassa, nykyisen Irakin valtion eteläosassa. Valtakunnan pääkaupunki oli Babylon. Babylonian kulttuurin vaikutus levisi laajalle seuraavilla vuosisadoilla. Babylonian rajoina olivat Persianlahti, Tigris- ja Eufratvirrat ja autiomaa. Laajimmillaan Babylonia ulottui idässä Elaminvuoriin ja lännessä Välimereen.
Ensimmäisen temppelin tuho: Vuonna 589 eKr. Nebukadnessar II piiritti Jerusalemin, joka huipentui kaupungin ja sen temppelin tuhoutumiseen kesällä 587 tai 586 eKr.

612–539 eKr. Uus-Babylonian aika

Poliittisesti Babylonia oli vahvimmillaan 612–539 eaa. Uus-Babylonian aikana. Silloin Babylonia valloitti muun muassa Israelin kuninkaansa Nebukadnessar II:n johdolla vieden silloisia juutalaisia pakkosiirtolaisuuteen

538–333 eKr. Persian valtakunta

Karkotettujen juutalaisten paluu Babylonista ja toisen temppelin rakentaminen (520–515 eaa.).

333–63 eKr. Hellenistien valtakunta

Aleksanteri Suuren armeija (333 eKr.) hallitsi aluetta. Kreikkalaiset antoivat juutalaisille yleensä valtion johtamisen. Mutta kuningas Antiochus IV:n vallan aikana temppeli häpäistiin. Tämä aiheutti makkabealaisten kapinan, jotka perustivat itsenäisen hallinnon. Aiheeseen liittyviä tapahtumia juhlitaan Hanukka-loman aikana.

63 eKr. - 313 jKr. Rooman valtakunta

Rooman armeija, jota Titus johti, valloitti Jerusalemin ja tuhosi toisen temppelin vuonna 70 jKr. Juutalaiset karkotettiin sen yhteydessä ja hajautettiin diasporaan. Vuonna 132 Bar Kokhba organisoi kapinan Rooman hallintoa vastaan, mutta kuoli taistelussa Betharissa Juudean kukkuloilla. Myöhemmin roomalaiset tuhosivat juutalaisyhteisön, nimesivät Jerusalem uudelleen Aelia Capitolinaksi ja Juudean Palaestinaksi hävittääkseen juutalaisten samastumisen Israelin maahan (sana Palestiina ja arabialainen sana Filastin ovat peräisin tästä latinankielisestä nimestä).

Aelia Capitolina (usein vain Aelia) oli Jerusalemin kaupungin nimi keisari Hadrianuksen ajasta 130-luvulta lähtien, jolloin hän päätti perustaa kaupungin paikalle roomalaisen kolonian (sotilaallinen keskus). Kaupunki rakennettiin kokonaan uudelleen roomalaiseksi kaupungiksi. Myöhäisroomalaisella ja varhaisbysanttilaisella kaudella kaupunki tunnettiin jälleen myös nimellä Jerusalem (lat. Hierusalem), ja siitä tuli tärkeä kristillinen keskus ja pyhiinvaelluskohde. Kaupungin bysanttilainen ja kristillinen kausi päättyi arabivalloitukseen vuonna 637.

Jäljelle jäänyt juutalainen yhteisö muutti pohjoisiin kaupunkeihin Galileassa. Noin 200 jKr. Sanhedrin (juutalainen ylin tuomioistuin) siirrettiin Tsipporiin (Zippori, Sepphoris). Sanhedrinin päällikkö, rabbi Yehuda HaNassi (prinssi Juuda) kokosi siellä juutalaisen suullisen lain, Mishnan.

Sepphoris, rauniokaupunki, 6,5 kilometriä Nasaretista luoteeseen, oli Galilean pääkaupunki Jeesuksen aikana. Vaikka sitä ei mainita Uudessa testamentissa, se kiinnostaa kristittyjä pyhiinvaeltajia kahdesta pääasiallisesta syystä: 

  • Galilean hallitsijan Herodes Antipasin rakentama kaupunki saattoi houkutella rakennusalan kauppiaan Joosefin ja hänen vaimonsa Marian asettumaan Nasaretiin, kun he palasivat Jeesuksen kanssa Egyptistä. Tämä merkittävä rakennuspaikka, 50 minuutin kävelymatkan päässä Nasaretista, olisi tarjonnut Josefille monen vuoden työllistymisen. Se voi myös olla paikka, jossa Jeesus sai oivalluksia rakennusalasta - kuten tarve rakentaa perustus kalliolle eikä hiekalle (Luuk.6:48–49).
  • Perinteen mukaan Marian vanhempien Joachimin ja Annen (tai Annan) alkuperäinen koti oli Sepphorisissa. 1200-luvulla ristiretkeläiset rakensivat valtavan Pyhän Annan kirkon, mahdollisesti heidän kotinsa paikalle.

313–636 Bysantti

Bysantin valtakunta eli Itä-Rooma ("Roomalaisten keisarikunta") oli Rooman valtakunnan itäosa, joka säilyi länsiosan romahdettua 400-luvulla ja jonka valtakausi kesti yli tuhat vuotta aina vuoteen 1453 saakka, Välimeren itäosan alueen osalta 636 saakka. Bysanttilainen identiteetti oli yhdistelmä roomalaisuutta, kreikkalaista (hellenististä) kulttuuria ja ortodoksista kristinuskoa. Bysantti katsoi viimeiseen saakka edustavansa keisarillisen Rooman valtakunnan perintöä keisari Konstantinus Suuren luomassa kristillisessä muodossa.
Alkujaan Bysantin valtakuntaan kuuluivat kaikki Välimeren itäosan rannikot. 600-luvulla se menetti suuren osan alueistaan arabeille.

636–1099 Arabit, islamin alku, Kalliomoskeija

Islamilaisen historiankirjoituksen mukaan islam levisi nopeasti: 600-luvulla Muhammadin kuoltua Medinan islaminuskoinen väestö pyrki saamaan kaikki arabialueet hallintaansa. Muhammadin seuraajat eli kalifit valloittivat nopeassa tahdissa suurimman osan Lähi-itää, Pohjois-Afrikan ja Espanjan. He ottivat hallintaansa Persian vuonna 636, Egyptin 642 ja koko Pohjois-Afrikan vuosina 660–771. Muhammadin kuoleman jälkeen alkoi ensimmäisten kalifien kausi. Muslimit valloittivat Arabian niemimaan ulkopuolisia alueita, kuten Syyria, Palestiina, Irak, Azerbaidzhan ja Khorasan. Vuonna 661 valtaan nousi Umaijadien dynastia, jonka pääkaupunkina toimi Damaskos. Kalifi Abd el-Malik rakensi Dome of the Rock’in (Kalliomoskeija, valmistui vuonna 691) tuhotun juutalaisen temppelin tontille. Umaijadien dynastia päättyi vuonna 750.

Vuonna 750 Lähi-idässä valtaan nousi abbasidien dynastia ja pääkaupungiksi tuli Bagdad. Bagdadin kalifaatin asema heikkeni 900-luvulla ja vastaavasti paikalliset kalifaattien merkitys kasvoi. Persian kieli nousi arabian kielen rinnalle kaunokirjallisuudessa. Vuonna 1099 ristiretkeläiset valloittivat Jerusalemin.

1099–1291 Ristiretkeläiset

Ristiretkeläiset tulivat Euroopasta kaappaamaan Pyhän maan paavi Urban II:n vetoomuksen jälkeen ja surmasivat ei-kristillisen väestön. Myöhemmin juutalaisyhteisö Jerusalemissa laajeni juutalaisten maahanmuuton kautta Euroopasta.

1291–1516 Mamelukit

Aijubidit oli dynastia Egyptin ja Syyrian sulttaaneja vuosina 1174–1250. Dynastian perusti Saladin (kurdilainen muslimihallitsija) vuonna 1171. Aijubidivaltio oli suhteellisen vahva, kunnes mamelukit murhasivat viimeisen sulttaanin ja kaappasivat vallan Egyptissä vuonna 1250 ja perustivat mamelukkien sulttaanikunnan Egyptiin. Tämä valtakunta torjui muun muassa mongolien hyökkäykset ja säilyi vuoteen 1517, jolloin Osmanien valtakunta valloitti Egyptin. Mamelukit olivat muslimikalifien, seldzukkien ja aijubidien keskiajalla käyttämiä sotilasorjia, joista tuli ajan myötä voimakas sotilaskasti. He anastivat vallan itselleen islamilaisissa maissa useita kertoja.

1516–1918 Ottomaanit

Osmanit eli ottomaanit olivat muslimeja, joiden valtakuntaan kuului monia kansoja. Valloitetut kansat saivat kuitenkin säilyttää oman kulttuurinsa ja uskontonsa.

Sultan Suleiman Suuren (1520–1566) aikana Jerusalemin vanhankaupungin muurit rakennettiin uudelleen. Jerusalemin juutalaisyhteisön väestö kasvoi.

Vuosina 1917–1948 Brittiläiset

Ison-Britannia tunnusti juutalaiselle kansalle oikeuden perustaa "kansalliskoti Palestiinaan". Silti he rajoittivat juutalaisten pakolaisten pääsyä Israeliin huomattavasti myös toisen maailmansodan jälkeen. He jakoivat Palestiinan mandaatin arabivaltioksi, josta on tullut nykypäivän Jordania, ja Israeliksi.

1948 Israelin itsenäistyminen

Tuleva pääministeri David Ben-Gurion julisti Israelin itsenäiseksi 14. toukokuuta. Neuvostoliitto ja Yhdysvallat tunnustivat melko nopeasti Israelin itsenäisyyden.