”Teheran painostaa Hizbollahia olemaan antamatta periksi Yhdysvaltojen vaatimuksille”

Pitkäaikaisen ratkaisun avain löytyy pikemminkin Damaskoksesta kuin Beirutista, ja se edellyttää kattavaa sopimusta uuden Syyrian hallinnon kanssa, asiantuntija kertoo JNS:lle.

2.7.2025

(JNS) Israelin ja Iranin välisen suoran sodan jälkeen Yhdysvallat yrittää aktiivisesti hyödyntää Hizbollahin suojelijan heikkoutta ajaakseen konkreettista aseistariisuntaprosessia Libanonissa.

Kansainvälisten tiedotusvälineiden ”askel askeleelta” -suunnitelmaksi kuvaama amerikkalainen kehys yhdistää Israelin mahdollisen vetäytymisen kiistanalaisista rajapisteistä Libanonin armeijan (LAF) ottamaan hallintaansa Hizbollahin jäljellä olevan laittoman aseistuksen.

Tämä diplomaattinen aloite toteutuu uudessa alueellisessa ympäristössä. Iranin sotilaallisen kapasiteetin heikkeneminen, joka seurasi Israelin syyskuussa ja lokakuussa 2024 toteuttamaa Hizbollahin kapasiteetin massiivista heikentämistä, on rohkaissut Libanonin paikallisia poliittisia toimijoita, jotka ovat pitkään vastustaneet Hizbollahin valtiota valtiossa -ilmiötä.

Pääministeri Nawaf Salamin johtama Libanonin hallitus on julkisesti omaksunut valtion suvereniteetin ja voimankäytön monopolin kielenkäytön.

Toistaiseksi kuitenkin lähinnä Israelin tulivoima, eikä Libanonin sisäinen paine tai diplomaattiset painostukset, on estänyt Hizbollahia rakentamasta uudelleen voimavarojaan.

Eversti (eläkkeellä) Jacques Neriah, Lähi-idän asiantuntija Jerusalemin turvallisuus- ja ulkoasiainkeskuksessa ja entinen Israelin sotilastiedustelun arvioinnin apulaisjohtaja, ilmaisi syvän skeptisyytensä Libanonin armeijan merkittävien toimien mahdollisuudesta.

”On arabialainen sananlasku, joka sopii hyvin Libanonin todellisuuteen: sanat ’jos vain’ eivät ole koskaan rakentaneet taloa, tai kuten me hepreaksi sanomme, sanojen ja tekojen välillä on pitkä matka”, Neriah kertoi JNS:lle.

”Ei pidä odottaa Libanonin armeijan aggressiivisia toimia Hizbollahia vastaan”, hän sanoi. ”Kaikille on selvää, että Hizbollah tekee kaikkensa piilottaakseen aseensa ja on tietoinen sitä kohtaan kohdistuvasta kritiikistä. Se on täysin Teheranin päätösten alainen, ja Teheran pyytää sitä olemaan antamatta periksi Yhdysvaltojen vaatimuksille. Aseiden luovuttaminen mitätöisi Hizbollahin roolin ilman, että se saisi jalansijaa Libanonin poliittisessa järjestelmässä.”

Neriahin mukaan ainoa muuttuja, joka voi aidosti muuttaa tilannetta, on jatkuva israelilainen sotilaallinen painostus. ”Mitä enemmän Hizbollahia lyödään, sitä enemmän sen vastaiset äänet kasvavat Libanonissa”, hän väitti. ”Sen taivuttaminen ei vieläkään näytä mahdolliselta, vaikka israelilainen sotilaallinen painostus jatkaa sen hillitsemistä.”

Tämä arvio näyttää saavan vahvistusta Hizbollahin julkisesta kannasta. 1. heinäkuuta Hizbollahin virkamies Muhammad Qamati torjui nimenomaisesti kaikenlaisen ”askel askeleelta” -suunnitelman ja vaati, että Israelin on ensin pantava täysimääräisesti täytäntöön YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1701, jossa vaadittiin Hizbollahin aseistariisumista Litani-joen eteläpuolella vuoden 2006 toisen Libanonin sodan jälkeen – päätöslauselma, jota terroristijärjestö itse on rikkonut lähes kahden vuosikymmenen ajan.

Entinen sotilastiedustelu-upseeri ja Israelin turvallisuusviraston (Shin Bet) tutkimusyksikön entinen johtaja eversti (res.) Barak Ben-Zur kertoi JNS:lle, että avain pitkäaikaiseen ratkaisuun löytyy Damaskoksesta eikä Beirutista, ja se on kattava poliittis-turvallisuusratkaisu Ahmad al-Sharaan johtaman uuden Syyrian hallinnon kanssa.

”Kaksi mainittua vaihetta, jotka koskevat Hizbollahin sotilaallisen kapasiteetin käsittelyä (Libanonin armeijan vaiheittainen ja asteittainen haltuunotto ja IDF:n kohdennetut tulitaistelutoimet), ovat operatiivisen ja taktisen tason toimia”, Ben-Zur totesi.

”On selvää, että tätä tärkeämpää on toimia systeemitasolla ja pyrkiä poliittis-turvallisuusjärjestelyyn ennen kaikkea uuden Syyrian johdon kanssa. Sopimuksen saavuttaminen, vaikka se olisi ”hyökkäämättömyyssopimus”, joka sisältää poliittisia näkökohtia, taloudellisia toimenpiteitä ja turvallisuusyhteistyötä, on askel, jolla on ratkaiseva merkitys Hizbollahin uudelleensopeuttamisessa”, hän lisäsi.

Ben-Zurin mukaan tällainen sopimus olisi merkittävä este Hizbollahin paluulle entiseen asemaansa Iranin tukemana aseellisena tahona, joka sanelee Libanonin politiikkaa ja uhkaa Israelia. ”Edellä kuvatun kaltaisen suhteen luominen Syyrian ja Israelin välille mahdollistaa Iranin vaikutusvallan mitätöimisen ja sen muuttamisen käytännön toimiksi kentällä”, hän sanoi.

Hän totesi, että Iranin tiedustelu- ja ilmapuolustusverkoston purkaminen Syyriassa ja Libanonissa, joka oli pystynyt toimittamaan varhaisvaroitusta Iranin ilmapuolustusverkostolle ja toimittamaan Iranille jatkuvasti tiedustelutietoa Israelin ilma- ja maatoiminnasta, oli yksi ratkaisevista tekijöistä, jotka mahdollistivat Israelin yllätysiskun Iraniin 13. kesäkuuta aamulla.

Yhdysvaltojen tukema ja Saudi-Arabian investointeihin liittyvä Israelin ja Syyrian välinen sopimus Syyrian nopeasta jälleenrakennuksesta vahvistaisi Ben-Zurin mukaan tätä uutta todellisuutta. Ben-Zurin mukaan tällainen sopimus edellyttäisi Israelilta joustavuutta palestiinalaiskysymyksessä, mutta pohjatyö, mukaan lukien aiempien Syyrian kanssa käytyjen neuvottelujen luonnokset ja aiesopimukset, on jo tehty.

Monet israelilaiset suhtautuvat kuitenkin edelleen syvästi epäilevästi Syyrian al-Sharaa-hallintoon. Israelin hallinnon keskuudessa vallitsee yksimielisyys siitä, että suurimman osan Hizbollahin voimavaroista Libanonissa purkaminen oli ratkaiseva askel kohti radikaalin jihadistisen akselin johtajan, Iranin, kukistamista.

”Mielestäni yksi suurimmista saavutuksistamme 7. lokakuuta tapahtuneen katastrofin jälkeen on Hizbollahin ja Hamasin purkaminen. Iran on investoinut vuosien varrella miljardeja dollareita Hizbollahiin juuri tästä syystä”, IDF:n tiedottaja prikaatikenraali Effie Defrin totesi 30. kesäkuuta Washington DC:ssä sijaitsevan Jewish Institute for National Security of America -instituutin järjestämässä verkkoseminaarissa.

”He [iranilaiset] luottivat siihen. Sen piti olla Iranin ensimmäinen puolustuslinja… He eivät reagoineet”, Defrin sanoi.