Uusi JVL-raportti paljastaa: arabimaiden rahoitusta 14,6 miljardin dollaria

Chevy Chase, Maryland – 4. syyskuuta 2025 – Juutalaisen virtuaalikirjaston (JVL) uusi raportti paljastaa ulkomaisen rahoituksen laajuuden ja potentiaalisen vaikutuksen amerikkalaisessa korkeakoulutuksessa. Raportti paljastaa, että vuodesta 1981 lähtien yhdysvaltalaiset korkeakoulut ja yliopistot ovat vastaanottaneet yli 14,6 miljardia dollaria arabialaisilta yksityishenkilöiltä, instituutioilta ja hallituksilta.

Raportti, joka on päivitetty versio julkaisusta Arab Funding of American Universities: Donors, Recipients, and Impact, varoittaa, että nämä lahjoitukset voivat heikentää akateemista vapautta, muokata tutkimusagendoja ja vaarantaa kansallisen turvallisuuden. Tulokset julkaistaan keskellä kasvavaa huolta antisemitismistä kampuksilla ja ulkomaisesta puuttumisesta Yhdysvaltain koulutukseen.

Tärkeimmät havainnot:

Arabien lobbaajien strategia Yhdysvaltain politiikan muokkaamiseksi ja seuraavan sukupolven johtajiin vaikuttamiseksi alkaa yliopistokampuksilla.
Arabiemiraatit ovat rahoittaneet Yhdysvaltain yliopistoja 14,6 miljardilla dollarilla vuodesta 1981 lähtien.
Kolme maata vastaa 83 prosentista arabien rahoituksesta: Qatar (6,6 miljardia dollaria), Saudi-Arabia (3,9 miljardia dollaria) ja Arabiemiirikunnat (1,7 miljardia dollaria).
73 prosenttia arabien lahjoituksista – arvoltaan 10,7 miljardia dollaria – ei paljasta niiden tarkoitusta.
Arabimaiden lahjoittajat ovat tehneet 13 847 lahjoitusta 290 yliopistolle 49 osavaltiossa.
Kolmasosa arabimaiden lahjoituksista on tehty vuoden 2020 jälkeen, mukaan lukien ennätykselliset 1,5 miljardia dollaria yhden vuoden aikana.
Cornell, Carnegie Mellon, Georgetown ja Texas A&M ovat suurimpia vastaanottajia, joista Cornell yksinään on saanut 2,3 miljardia dollaria.

Raportissa kerrotaan yksityiskohtaisesti, kuinka arabimaiden rahoitusta saavat yliopistot palkkaavat usein opettajia, jotka ovat avoimia Israelin arvostelijoita ja BDS-liikkeen kannattajia, mikä herättää huolta vaikutuksista kampuskulttuuriin ja tulevien yhdysvaltalaisten päättäjien koulutukseen.

”Yhdysvaltalaisten yliopistojen tulisi palvella opiskelijoita ja yhteiskuntaa – ei ulkomaisia hallituksia, joiden ihmisoikeustilanne on kyseenalainen”, raportissa varoitetaan. Siinä vaaditaan suurempaa läpinäkyvyyttä, tiukempia raportointivaatimuksia ja kongressin valvontaa akateemisen integriteetin ja Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden turvaamiseksi.Raportissa kerrotaan yksityiskohtaisesti, kuinka arabimaiden rahoitusta saavat yliopistot palkkaavat usein opettajia, jotka ovat avoimia Israelin arvostelijoita ja BDS-liikkeen kannattajia, mikä herättää huolta vaikutuksista kampuskulttuuriin ja tulevien yhdysvaltalaisten päättäjien koulutukseen.

Otteita tutkimuksesta

Mikä on vaikutus?

Arabilobyn strategia Yhdysvaltain politiikan muokkaamiseksi ja seuraavan sukupolven johtajiin vaikuttamiseksi alkaa yliopistokampuksilla. Kuten Aramcon lehti myönsi, kurssit, jotka ”aiemmin oli räätälöity diplomaateille ja lähetyssaarnaajille, houkuttelevat nyt opiskelijoita, jotka suunnittelevat uraa pankki-, liike-, laki-, terveydenhuolto-, koulutus- ja kaupunkitutkimusalalla”, ja ”yliopistojen ’ulkoiset’ ohjelmat kehittävät ja tarjoavat Lähi-itää käsitteleviä kursseja sekä lukioille [K-12] että aikuiskoulutusohjelmille”. Tämä ei ole sattumaa – kyseessä on pitkäaikainen vaikutusvalta.

NYU:n professori Zachary Lockman sanoi sen suoraan: ”Mielestäni ei ole epäilystäkään siitä, että saudit ovat nähneet tällaiset lahjoitukset keinona hankkia hyvää tahtoa, legitimiteettiä ja tukea Yhdysvaltain akateemisissa piireissä... Ja tietysti lahjoittajat haluavat varmistaa, että nämä professorit ja ohjelman vetäjät suhtautuvat myötämielisesti näiden maiden hallitusten politiikkaan, vaikka he eivät aina voi varmistaa sitä” (korostus lisätty). Lahjoittajien ei tarvitse huolehtia, sillä yliopistot eivät ole kiinnostuneita loukkaamaan rahavirtojaan.

Historia osoittaa, että vaikutus on todellinen.

Vuonna 1982 Khalid al-Turki teki 2 miljoonan dollarin lahjoituksen nykyajan arabian tutkimuksen professuurin perustamiseksi Harvardiin. Vaikka yliopistot, etenkin eliittiyliopistot, joilla on varaa sivuuttaa lahjoittajien toiveet, väittävät, että ne eivät salli lahjoituksiin liitettäviä ehtoja, oli kuulemma olemassa kirjoittamaton sopimus, että professuuri menisi Walid Khalidille, PLO:n kanssa yhteydessä olevalle professorille, joka kirjoitti historian uudelleen palestiinalaisten kertomuksen mukaiseksi ja oli kannattaja harhaanjohtavalle ajatukselle, että ”arabien ja israelilaisten konfliktin ydin ja ydin on palestiinalaisongelma”. Yliopisto kiisti, että rahoittaja olisi vaikuttanut valintaan. Silti virka meni Khalidille. Edward Keenan, Graduate School of Arts and Sciences (GSAS) -korkeakoulun dekaani ja Lähi-idän tutkimuksen keskuksen lähtevä johtaja, sanoi, että lahjoitus herätti huomiota lähinnä Saudi-Arabian vaikutusvallan vuoksi Amerikassa.

Nykyään tuota professuuria hoitaa Steven Caton, BDS-liikkeen kannattaja, joka vertaa Israelia afrikaanerien Etelä-Afrikkaan ja allekirjoitti julkilausuman, jossa tuomitaan Israel ja vaaditaan ”palestiinalaisten vapauttamista” sekä Yhdysvaltojen tuen lopettamista Israelille.

Edistääkö arabien raha antisemitismiä?

ISGAP väitti raportissaan, että arabien rahoituksella on ”merkittävä vaikutus kampusten asenteisiin, mukaan lukien antisemitistisen kulttuurin syntyminen ja BDS-toiminta joissakin Yhdysvaltojen tärkeimmissä yliopistoissa”. Tarkemmin sanottuna ISGAP väitti, että arabien rahoituksella ja ”niiden ryhmien aktiivisella läsnäololla kyseisissä yliopistoissa, joiden on todistettu edistävän aggressiivista ja vihamielistä antisemitististä ilmapiiriä kampuksella, kuten Muslim Students Association (MSA) ja Students for Justice in Palestine (SJP)”, on ”suora korrelaatio”.

Toinen ongelma NCRI:n tutkimuksessa on, että se ei pysynyt antisemitismin tutkimisessa, vaan ajautui Kiinaa ja Venäjää koskeviin huolenaiheisiin. Kirjoittajat väittävät myös todistavansa, että arabien rahoilla on laajempi vaikutus ”pluralismin, suvaitsevaisuuden ja vapauden demokraattisiin normeihin”. He päättelevät, että ”kampuksella on selvästi tapahtunut demokratian normien heikkenemistä, itsesensuuria, tutkijoiden harjoittamaa sensuuria, kutsujen peruutusten lisääntymistä sekä tutkijoiden luopumista sananvapaudesta ja akateemisesta vapaudesta”.

Eikä se ole mikään yllätys. Nykypäivän antisemitismi ei liity niinkään ulkomaisiin rahoihin kuin vuosikymmenten ideologiseen valloittamiseen: tiedekuntien indoktrinointi opiskelijoille vääristyneellä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden dogmalla, Israelin demonisoivalla intersektionaalisuudella, Israelin opetussuunnitelmista poistavilla Lähi-idän opinto-ohjelmilla, juutalaisilla professoreilla, jotka toistavat Israelin vastaisia narratiiveja, ja juutalaisilla opiskelijoilla, jotka saapuvat yliopistoon tietämättöminä omasta perinnöstään. Lisää tähän vielä hallintovirkamiehet, jotka suvaitsevat akateemista väärinkäytöstä ja soveltavat juutalaisiin kaksinaismoraalia – ja sinulla on kampuksen vihamielisyyden todelliset syyt, joista yksikään ei vaadi Qatarin sekkivihkoa.

Johtopäätös

Kun otetaan huomioon yliopistokampusten yhä vihamielisempi ilmapiiri juutalaisia kohtaan, on perusteltua kysyä, onko arabien rahoituksella osuutta tämän ilmapiirin lietsomiseen. Kampuskulttuurin lisäksi ulkomaiset lahjoitukset herättävät laajempia huolenaiheita kansallisen turvallisuuden, tutkimuksen integriteetin ja akateemisen riippumattomuuden suhteen.

Kuten Arnold totesi: ”Tämä pehmeä julkisuuskampanja täydentää pikemminkin kuin korvaa poliitikkojen suoraa lobbaamista ja läheisiä suhteita länsimaisiin johtajiin, jotka ovat Lähi-idän maiden tärkeimmät keinot varmistaa tiettyjä kansallisia etuja.”

Keskeinen – ja ehkä vastaamaton – kysymys jää edelleen: Muokkaako arabien rahoitus tiedekunnan asenteita, vai seuraako se vain tutkijoita, joiden näkemykset ovat jo yhdenmukaisia rahoittajien etujen kanssa? Samoin on monimutkaista vetää suoraa yhteyttä arabien rahoituksen ja nykyisen Israelin vastaisen vihamielisyyden ja antisemitismin nousun välillä, koska suuri osa rahoista tukee aloja, joilla on vain vähän yhteyksiä Israeliin.

Selvyyden vuoksi on todettava, että vasemmiston antisemitismi ja Israelin vastaiset mielipiteet ovat olleet olemassa jo kauan ennen arabien rahoituksen nousua. Intersektionaalisuuden nousu, joka jakaa maailman ”sortajiin” ja ”sortettuihin”, sekä juutalaisten leimaaminen ”valkoisen etuoikeuden” nauttijoiksi ja israelilaisten ”kolonialisteiksi” ovat vaikuttaneet yhä enemmän kampuskulttuurin radikalisoitumiseen. Progressiivien vihamielisyys Israelia kohtaan – ja heidän kaksinaismoraalinsa, jossa he tuomitsevat juutalaisvaltion mutta sivuuttavat arabihallintojen väärinkäytökset – heijastaa ideologista puolueellisuutta eikä lahjoittajien vaikutusvaltaa. Lisäksi arabilahjoittajilla ei ole mitään syytä rahoittaa progressiiveja, jotka pitävät heitä ihmisoikeuksien rikkojina.

Vaikka joillakin arabivaltioilla – kuten Qatarilla ja Saudi-Arabialla – on syvään juurtuneet antisemitismin ja Israelin vastaisuuden perinteet, niiden nykyiset johtajat eivät pyri provosoimaan amerikkalaisia tai juutalaisia. Päinvastoin, he pyrkivät usein yhteistyöhön, osittain johtuen antisemitistisestä uskomuksesta, että Washingtonissa on kaikkivoipa juutalainen lobbaajaryhmä, joka voi vaikuttaa Yhdysvaltojen politiikkaan. Abrahamin sopimukset ovat esimerkki tästä pragmaattisesta muutoksesta, jossa normalisointi Israelin kanssa lähensi arabivaltioita Yhdysvaltojen etuihin ja ansaitsi pro-Israel-yhteisöjen hyvän tahdon.

Uusi JVL-raportti paljastaa: arabimaiden rahoitusta yhdysvaltalaisille yliopistoille 14,6 miljardin dollarin arvosta