Israel ja maanomistus
Kuka on maan omistaja
Maan omistaa se, jonka esi-isät ovat sitä viimeksi hallinneet ja omistaneet.
Roomalaisten miehitettyä Israelin alueen ja siirrettyä juutalaiset pakkosiirtolaisuuteen, alueella ei ole ollut sen jälkeen yhtään itsenäistä valtiota, siis alue kuuluu juutalaisvaltion omistukseen ja sen lainsäädännön alaisuuteen.
Aluetta ovat hallinneet milloin mikäkin valloittaja, siis miehittäjät, viimeksi ottomaanit, joiden maaherrat asuivat kaukana ja hallitsivat alueita siirtomaaisännän ominaisuudessa.
Tällainen miehitysvalta ei oikeuta jälkeenpäin minkäänlaisiin laillisiin omistussuhteisiin.
Lisäksi he tuhosivat maan omilla verosäädännöillään ja leväperäisellä asenteellaan.
Avaa kuva
suuremmaksi klikkaamalla.
Israelin omistusoikeus maahan
Israelin kohdalla omistusoikeus on kansainvälisesti säädetty jo 1920 ja koskien Jordanjoen länsipuoleista aluetta 1922.
Tämä tiesivät myös arabit ja tällöin heidän olisi pitänyt hoitaa omat alueelliset asiansa valtiosäännön edellyttämällä tavalla.
Maanomistajan oikeudet
Maanomistus on julkisen vallan ylläpitämä etuoikeus hyödyntää ja kehittää tiettyä aluetta.
Ulkomaisilla valtioilla on oikeus ostaa maata, tämä edellyttää rekisteröintiä ja siten myös verovelvollisuutta sekä asianomaisen valtion lainsäädännön noudattamista.
Valtion lainsäädäntö valvoo rakennusoikeutta ja sen kirjaamista.
Arabien rakentaminen Israelin lailliselle alueelle ei täytä mitään valtion tai kansainvälisen päätöksen säätämiä argumentteja eli ne ovat laittomasti ilman rakennuslupaa rakennettuja ja pääosin rakennettu Jordanian laittoman miehityksen aikana.
Palestiinalaiset vastustivat oman valtion perustamista
Vuosien 1948-1967 välisenä aikana ns. palestiinalaisilla olisi ollut mahdollisuus muodostaa oma valtio, mutta he keskittyivät vain terroriin ja muodostivat terroria varten PLO:n jatkamaan laitonta toimintaa kansainvälisiä päätöksiä ja juutalaisvaltiota vastaan, siitäkin huolimatta, että he olivat Jordanian kansalaisia.
Jordanian, joka käytännössä on palestiinalaisvaltio, miehityksen aikana alueella olevat arabit eivät tehneet mitään saattaakseen omistussuhteensa Jordanian lain mukaiseksi.
Eihän se edes ollut mahdollista, sillä ns. Länsiranta oli Jordanian laittoman miehityksen alainen, ja sitä ei Jordania koskaan vienyt YK:n päätettäväksi ja lisäksi Arabiliitto ei miehitystä tunnustanut.
”Palestiinalaiset” ovat monen eri heimon jälkeläisiä ja pääosin muualta siirtyneitä arabeja paremman toimeentulon haussa silloin kun juutalaiset alkoivat raivata ottomaanien jälkeensä jättänyttä pilalle mennyttä maata.
Juutalaiset paluumuuttajat hankkivat maata omakseen
Ensimmäiset paluumuuttajat ostivat maata rahalla arabeilta, joita siellä maaseudulla oli hyvin vähän.
Lisäksi koko ottomaanien hallitsema alue jäi juutalaisille, kun pankkiiri Rotschild takasi lainan ottomaanien imperiumille sen ollessa ongelmissa ja takuuksi sulttaani antoi heidän miehittämänsä Palestiina nimisen alueen.
Tähän päivään mennessä tuota lainaa ei ole maksettu takaisin.
Kaikkina niinä vuosisatoina, jolloin aluetta hallitsivat arabit, ei tunnettu sanaa “Palestiinan valtio” eikä kukaan arabi sanonut olevansa palestiinalainen. Arabeilla oli vain vähän mielenkiintoa alueeseen ennen kuin sionistinen liike toi maahan juutalaisia kuivaamaan suot ja muuttamaan aavikot viljelysmaiksi.
Israelin kansalaiset ja maan omistus
Israelin kansalaisuuden hakeneet ja saaneet arabit omistavat maata siinä missä juutalaiset. Mutta PA:n alainen ns. palestiinalainen ei halua Israelin kansalaisuutta ja siihen kuuluvia oikeuksia, vaan keskittyy PA:n ohjeistuksen mukaisesti terrorisoimaan Israelin oikeutettua valtiota.
Tällaiselleko Israel tai joku muu valtio antaisi omistusoikeuksia, ei varmasti kukaan sellaista tekisi.
Eivät esim. Kuwaitissa olevat siirtotyöläiset saa omistaa valtion alueella maata.
”Palestiinalaiset” ovat käytännössä "irtolaisia", koska eivät hyväksy Israelia ja sen kansalaisuutta ja eivätkä noudata maan lakeja.
Ei Suomikaan salli irtolaisuutta ja anna sellaisille oikeutta maanomistukseen.
Mikään valtio ei salli minkäänlaista villiä menoa omistussuhteissa eikä mielikuvitukseen perustuvia väitteitä omituksesta.
Oslon sopimusten mukaan Juudea ja Samaria on jaettu kolmeen vyöhykkeeseen: Alueet A, B ja C.
- Alue A on täysin palestiinalaisten hallinnassa.
- Alue B on palestiinalaisten siviilivalvonnassa sillä varauksella, että Israelilla on oikeus päästä alueelle turvallisuussyistä.
- Alue C on täysin Israelin valvonnassa.
Katso lisää.
Israelin asutukset (settlements)
Kirjoittanut ja tarkistanut (huom. englanninkielen osalta) Encyclopædia Britannican toimituskunta
Artikkelin historia
Israelin asutukset (settlements) ovat israelilaisjuutalaisten yhteisöjä, jotka on perustettu vuoden 1967 jälkeen Israelin kuuden päivän sodan jälkeen haltuunsa saamille alueille – Länsirannalle, Gazan kaistalle, Golanin kukkuloille ja Siinain niemimaalle. Suurin osa, mutta ei kaikki, on saanut Israelin hallituksen luvan ja tuen.
Vuodesta 2005 lähtien nämä yhteisöt ovat sijainneet lähes yksinomaan Länsirannalla, ja muutama niistä on Golanin kukkuloilla. Siinain niemimaan asutukset purettiin tai evakuoitiin vuonna 1982, ja Gazan kaistan asutukset purettiin vuonna 2005. Lisäksi on kiistanalaista, ovatko virallisesti liitetyt alueet Itä-Jerusalemissa (osa Länsirannan aluetta, joka oli Jordanian hallinnassa vuosina 1949–1967) ja Golanin kukkuloilla asutuksia: Israel otti näiden alueiden täyden suvereniteetin haltuunsa vuosina 1967 ja 1981, mutta useimmat kansainväliset tarkkailijat ja näillä alueilla edelleen asuvat alkuperäisasukkaat eivät tunnusta näiden yksipuolisten liittämisten laillisuutta.
Israelin asutukset perustettiin useista syistä. Joissakin tapauksissa israelilaiset pyrkivät saamaan takaisin omaisuutta, jonka he olivat menettäneet vuoden 1948 sodassa ja sitä edeltäneissä vihollisuuksissa, kuten Gush Etzionin ydinasutukset Jerusalemin ja Hebronin välillä. Israelin poliittiset ja puolustusviranomaiset puolestaan – osittain varapääministeri Yigal Allonin (1967–77) rauhansuunnitelman innoittamina – edistivät asutuksien perustamista strategisiin paikkoihin, kuten Jordanin laaksoon, mikä vahvistaisi Israelin turvallisuutta ja neuvotteluasemaa. Ideologiset siirtolaiset, jotka halusivat maksimoida juutalaisten hallussa olevat raamatulliset maat, perustivat asutuksia, kuten Kiryat Arban Hebronin lähelle.
Asutukset jatkoivat laajentumistaan seuraavien vuosikymmenien aikana, ja vuonna 1993 asutuksissa asui yli 280 000 ihmistä (130 000, jos Itä-Jerusalemia ei lasketa mukaan). Samana vuonna Israel ja Palestiinan vapautusjärjestö (PLO) sopivat kahden valtion ratkaisun toteuttamisesta, mikä edellytti osapuolten pääsevän sopimukseen asioista, joilla olisi suora vaikutus tulevan Palestiinan valtion rajoihin ja yhtenäisyyteen, mukaan lukien Israelin asutusten lopullinen asema. Sopimuksesta huolimatta asutusten rakentaminen lisääntyi, erityisesti Länsirannalla, ja vuonna 2019 asutusten asukkaiden määrä oli lähes 630 000 (413 000, jos Itä-Jerusalemia ei lasketa mukaan). Useimmat näistä uusista asutusten asukkaista eivät kuitenkaan olleet ideologian tai menetettyjen omaisuuksien takaisin saamisen motivoimia, vaan halusivat edullisempaa asumista ja Israelin hallituksen tarjoamia taloudellisia kannustimia.
Kuten edellä olevassa Britannican toimituskunnan määrittelyssä todetaan, (eli mitä Israelin settlementit ovat):
Israelin asutukset (settlements) ovat israelilaisjuutalaisten yhteisöjä, jotka on perustettu vuoden 1967 jälkeen Israelin kuuden päivän sodan jälkeen miehittämille alueille – Länsirannalle, Gazan kaistalle, Golanin kukkuloille ja Siinain niemimaalle.
Meidän Israelin ystävinä ja uskovina ei tule hyväksyä englanninkielisen maailman käyttämän "settlement"-sanan suomennosta "siirtokunta", koska
"siirtokunta" viittaa siirtomaa-aikaan, jolloin toiseen maahan asettuneet vierasmaalaiset yhteisöt pyrkivät käyttämään hyväkseen siirtomaiden luonnonvaroja ja alkuperäisväestöä. Englanninkielinen sana ”settlement” tarkoittaa neutraalimmin asutusta.Sivuillamme (Gesher Hajetsia) on käytetty, etenkin alkuvuosina) sivuja tehdessämme usein "siirtokunta" -sanaa, joka etenkin tänä päivänä eräissä piireissä tahallisesti käytetään väärässä merkityksessä liittäen se siirtomaa aikaiseen merkitykseen. Ymmärtäkäämme, että kyseessä on asutus.
Voit lukea lisää Israel-info sivuilta:
Juutalaisasutus Juudeassa ja Samariassa ja
Zuheir Mushin
Palestiinan vapautusjärjestön (PLO) Syyriaa kannattavan as-Sa'iqa-ryhmittymän johtaja. Zuheir Mushin lipsautti vahingossa Kairossa erään suuren saksalaisen aikakauslehden sponsoroimassa lehdistötilaisuudessa:
"Palestiinalaisten identiteetin luominen palvelee vain taktisia tarkoitusperiä.
Tosiasiallisesti ei ole olemassa palestiinalaista kansaa - vain poliittisista syistä puhumme palestiinalaisten identiteetistä."
Pelkästään tämä sulkee pois ”palestiinalaisten” väitetyn omistusoikeuden.
Zuheir Mohsen itse totesi, että "jordanialaisten, palestiinalaisten, syyrialaisten ja libanonilaisten välillä ei ole eroja", "Olemme kaikki osa yhtä kansaa, arabikansaa [...] Vain poliittisista syistä korostamme huolellisesti palestiinalaista identiteettiämme. Koska arabien kansallisen edun mukaista on puolustaa palestiinalaisten olemassaoloa sionismin vastapainoksi. Kyllä, erillisen palestiinalaisidentiteetin olemassaolo on olemassa vain taktisista syistä."
Zuhair Mohsen sanoi maaliskuussa vuonna 1977 hollantilaisen Trouw-lehden haastattelussa:
»Palestiinan kansaa ei ole olemassa. Palestiinalaisvaltion perustaminen aiheuttaisi sen että taistelu Israelia vastaan jatkuisi meidän arabien yhtenäisyyden vuoksi. Todellisuudessa nykyisin ei ole mitään eroa jordanialaisen, palestiinalaisten, syyrialaisten, libanonilaisten välillä. Nykyisin puhutaan Palestiinan kansasta vain poliittisista ja taktisista syistä, koska arabien kansalliset edut vaativat erillisen "Palestiinan kansan" olemassaoloa vastauksena sionismiin, ja että "Palestiinan valtion perustaminen on vain keino jatkaa taisteluamme Israelin valtiota vastaan arabien yhtenäisyyden puolesta. "Taktisista syistä Jordania, joka on suvereeni valtio määriteltyine rajoineen, ei voi esittää vaatimuksia Haifan ja Jaffan suhteen, kun taas palestiinalaisena voin epäilemättä vaatia Haifaa, Jaffaa, Beersebaa ja Jerusalemia. Sillä hetkellä kun vaadimme oikeutta koko Palestiinaan, tapahtuu saman tien Palestiinan ja Jordanian yhdistyminen.»
Toimittaja Robert Fisk väitti, että As-Saiqa käytti Mohsenin johdolla voimiaan PLO:ta vastaan todeten, että kesäkuussa 1976 hän näki "PLO:n käyvän avointa taistelua Länsi-Beirutissa As-Saiqaa vastaan, joka oli hyökännyt Arafatin joukkoja vastaan Damaskoksen käskystä."
Mohsen noudatti pääosin as-Sa'iqan syyrialaisen baathistisen ideologian linjaa, jossa palestiinalaiskysymystä tulkittiin yleisarabialaisen nationalismin näkökulmasta. Tämä oli joiltakin osin ristiriidassa PLO:n peruskirjan kanssa, jossa vahvistettiin tulevan Palestiinan valtion olemassaolo.
************
Zuheir Mohsen
Zuheir Mohsen (1936-25. heinäkuuta 1979) oli Palestiinan vapautusjärjestön (PLO) Syyriaa kannattavan as-Sa'iqa-ryhmittymän johtaja.
Elämäkerta
Zuheir Mohsen syntyi vuonna 1936 Tulkarmissa, Palestiinan mandaattivaltiossa sunnimuslimipalestiinalaisten perheeseen. Hän liittyi 17-vuotiaana Baath-puolueeseen, ja vuonna 1957 hän menetti opettajan työnsä "kumouksellisen toiminnan" vuoksi. Damaskoksessa hän auttoi perustamaan Palestiinan vapautusjärjestön (PLO) Syyria-myönteisen as-Sa'iqa-haaran. Hän oli yleisarabisti. Vuonna 1976 häntä kuitenkin pidettiin vastuullisena Damourin verilöylystä, jossa kuoli jopa 582 maroniittia Libanonin sisällissodan aikana. Heinäkuun 25. päivänä 1979 Mossad tappoi hänet operaation Jumalan viha aikana, ja hänet ammuttiin kasinon edessä Cannesissa Ranskassa.
*********
PLO:n edustaja Zuheir Mohsen ammuttiin 26. heinäkuuta vuonna 1979 Cannesissa, Ranskan Rivieralla juuri kun hän oli saapumassa eräästä kasinosta. Mohsen oli PLO:n sotilaallisen siiven päällikkö ja Syyrian tukeman al-Saika ryhmän edustaja. Mohsenin surman takana oli luultavasti Mossad. Myös pahamaineista terroristi Abu Nidalia on epäilty surmasta, koska Mohsen oli Jasser Arafatin läheinen työtoveri. Myös Irakin turvallisuuspalvelua ja Egyptiä on epäilty surmasta. Mohsenin osuutta Münchenin verilöylyyn ei ole tiedossa.