Gazan vakauttamisjoukkojen suunnitelman yksityiskohtia

Valinta, mitkä maat muodostavat joukkojen selkärangan, voi ratkaista, tuleeko ISF:stä toimiva mekanismi sodanjälkeisen tilanteen vakauttamiseksi vai jälleen yksi diplomaattinen kokeilu, joka tuhoaa ristiriitaiset tavoitteet.

Shimon Sherman 23. lokakuuta 2025

Yhdysvaltain ja Euroopan viranomaiset ovat edistämässä YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaluonnosta, joka valtuuttaisi kansainvälisen vakautusjoukon (ISF) ottamaan laajasti haltuunsa Gazan kaistan turvallisuuden valvonnan. Washington ajaa sitä, että joukot toimisivat YK:n mandaatilla, mutta ilman perinteisen rauhanturvaoperaation täyttä asemaa, vaan mallina olisi Haitissa aseistettuja jengejä vastaan toimiva kansainvälinen joukko.

ISF on olennainen osa Trumpin 20-kohtaista suunnitelmaa, ja se on tarkoitettu Gazan ”pitkäaikaiseksi sisäisen turvallisuuden ratkaisuksi”. Ehdotuksen ehtojen mukaan ”Israelin puolustusvoimat luovuttavat asteittain miehittämänsä Gazan alueen ISF:lle, kunnes ne vetäytyvät kokonaan Gazasta, lukuun ottamatta turvallisuusvyöhykettä, joka säilyy, kunnes Gaza on riittävän turvassa mahdollisilta uusilta terrorismin uhkilta”. Lopulta ISF:n tehtävänä on turvata Egyptin ja Israelin rajat mahdollisilta tunkeutumisilta sekä ”estää ampumatarvikkeiden pääsy Gazaan ja helpottaa tavaroiden nopeaa ja turvallista kulkua Gazan jälleenrakentamiseksi ja elvyttämiseksi”.

Rauhanturvajoukon roolinsa lisäksi ISF:n on tarkoitus toimia sillanrakentajana presidentti Donald Trumpin johtaman kansainvälisten johtajien neuvoston, ns. rauhanneuvoston, ja suunnitellun teknokraattisen palestiinalaishallituksen välillä, joka on tarkoitus ottaa Gazan hallintaansa, kun Hamas on riisuttu aseista. ISF on rauhanneuvoston suorassa alaisuudessa, ja Trumpin hallinto on tehnyt selväksi, että YK:n turvallisuusneuvoston mandaatti vain laajentaisi joukon suvereniteettia sen sijaan, että se asetettaisiin YK:n alaisuuteen. ISF on tarkoitettu rauhanneuvoston välineeksi, jolla vahvistetaan 15 palestiinalaisen teknokraatin komiteaa, jonka tehtävänä on hallita Gazaa, sekä koulutetaan ja tuetaan ”tarkastettua palestiinalaista poliisivoimaa” yhteistyössä Egyptin ja Jordanian kanssa.

Vaikka useat maat ovat ilmoittaneet olevansa kiinnostuneita lähettämään joukkoja ISF:ään, vain harvat ovat tosiasiallisesti sitoutuneet siihen. Tällä hetkellä ISF:ään osallistumisen pääasialliset ehdokkaat ovat Egypti, Azerbaidžan, Indonesia ja Turkki. Indonesia on ainoa maa, joka on avoimesti sitoutunut lähettämään joukkoja ja ilmoittanut olevansa valmis lähettämään 20 000 sotilasta Gazaan syyskuussa. Pakistan ja Malesia ovat myös ilmoittaneet olevansa mahdollisesti kiinnostuneita osallistumaan rauhanturvajoukkoihin. Viime viikolla Trumpin hallinnon virkamiehet sanoivat, että ”monet arabimaat ja muslimimaat” ovat myös yksityisesti sitoutuneet lähettämään joukkoja. Arabilähteiden mukaan Yhdistyneet arabiemiirikunnat ja Qatar eivät lähetä joukkoja suoraan ISF:ään, mutta auttavat rahoituksella tai koulutuksella. Joukkojen arvioidaan tarvitsevan vähintään kolme tai neljä divisioonaa sekä merivoimia ja ilmatukea voidakseen hoitaa tehtävänsä tehokkaasti.

Useat länsimaat ovat myös ilmoittaneet olevansa valmiita avustamaan ISF:n operaatiossa ilman, että ne lähettävät joukkoja Gazaan. Yhdysvaltain keskuskomento (CENTCOM) on jo lähettänyt yli 200 sotilaan joukon valvomaan ja panemaan täytäntöön tulitaukoa. Lisäksi Israelissa sijaitseva Yhdysvaltain turvallisuuskoordinaattorin toimisto (USSC) on jo esittänyt suunnitelmat palestiinalaisten turvallisuusjoukkojen perustamisesta, jotka keskittyisivät poliisitehtäviin Gazassa. Koulutuksen odotetaan käynnistyvän Jordaniassa Yhdysvaltain tukemissa tiloissa, kuten Jordanian kansainvälisessä poliisikoulutuskeskuksessa. Washington korostaa tiivistä yhteistyötä Israelin kanssa varmistaakseen, että rekrytointi- ja koulutusprosessit ovat Israelin hyväksymiä. Myös Britannia on lähettänyt neuvonantajia Israeliin koordinoimaan toimintaa paikalla olevien Yhdysvaltain virkamiesten kanssa ja yrittämään toteuttaa Trumpin sopimuksen toista vaihetta. Raporttien mukaan brittiläiset virkamiehet ovat jo alkaneet järjestää logistiikkaa potentiaalisen palestiinalaispoliisivoiman koulutuksen avustamiseksi.

Laajasta tuesta ja investoinneista huolimatta ISF:n kykyyn panna Trumpin suunnitelman eri osat tehokkaasti täytäntöön liittyy edelleen kysymyksiä. Hamasin aseistariisuminen, Gazan demilitarisointi, humanitaarisen avun toimittaminen Gazaan tai jopa säännöllinen poliisitoiminta edellyttäisivät selkeää mandaattia ja valmiutta käyttää voimaa sekä sotilaallista ammattitaitoa. Kansainväliset rauhanturvajoukot, kuten UNIFIL-joukot, jotka ovat toimineet Libanonissa vuodesta 1982 lähtien, eivät ole historiallisesti onnistuneet rauhoittamaan hallinnassaan olevia alueita, koska niillä ei ole ollut kykyä tai halua ryhtyä sotilaallisiin toimiin rikkomuksia tehneitä osapuolia vastaan ja koska niillä ei ole ollut ryhmäyhtenäisyyttä.

”Kun rauhanturvajoukkoihin osallistuu monenlaisia maita, joilla on erilaiset organisaatiokulttuurit, erilaiset sotilaalliset doktriinit ja erilaiset intressit, on lähes mahdotonta, että joukot toimisivat yhtenäisenä yksikkönä”, sanoi professori Kobi Michael, vanhempi tutkija ja rauhanturva- ja valtionrakennustoiminnan asiantuntija Kansallisen turvallisuuden instituutissa (INSS), JNS:lle.

Michael selitti, että ISF:llä on vain vähän mahdollisuuksia ryhtyä vakaviin toimiin Hamasia vastaan. ”Jos ISF toimii alueilla, joilla Hamasia ei ole, sen onnistumismahdollisuudet ovat suuremmat. Jos se toimii alueilla, joilla Hamasia on, se epäonnistuu välittömästi. Sillä ei ole pienintäkään mahdollisuutta onnistua”, hän sanoi.

Michael lisäsi, että ISF:n menestys riippuu suurelta osin sen yhteistyöstä IDF:n kanssa.

”Laaja ja johdonmukainen yhteistyö IDF:n kanssa helpottaa merkittävästi ISF:n toimintaa. Jos yhteistyö estyy, ISF:n on erittäin vaikea suorittaa tehtäväänsä, koska jännitteet jatkuvat ja Hamas hyödyntää niitä jälleenrakennuksessaan”, hän lisäsi.

Egyptin keskeinen rooli ISF:ssä

ISF-konseptin edetessä huomio on kääntymässä Egyptiin, jonka odotetaan ottavan johtavan roolin uuden joukon komentamisessa ja muokkaamisessa. Kairon motiivit ulottuvat paljon symboliikkaa pidemmälle. Dalia Ziada, Lähi-idän tutkija ja Washington DC:n koordinaattori Institute for the Study of Global Antisemitism and Policy (ISGAP) -instituutissa, kertoi JNS:lle: ”Ensisijainen motiivi on ehdottomasti rajaturvallisuus. Siinai on aina ollut ongelman lähde Kairon johdolle, pääasiassa sen läheisyyden vuoksi Lähi-idän monimutkaisimpaan konfliktiin ja sen vuoksi, että se on ainoa portti Gazaan ja sieltä pois.” Arabikevään jälkeen Siinai muuttui ”Hamasin, Palestiinan islamilaisen jihad-liikkeen ja Islamilaisen valtion terroristien pesäpaikaksi”, ja Egyptin armeija on edelleen erittäin varovainen sodan jälkeisten levottomuuksien leviämisen suhteen alueelleen.

Estääkseen Siinain aiemman epävakauden toistumisen Egypti on asettanut tiukat ”punaiset linjat” kaikille tuleville Gazan järjestelyille: ei gazalaisten siirtämistä Siinaihin, ei Hamasin hallinnan palauttamista rajalle eikä ISISin jäänteiden soluttautumista. Ziadan mukaan tämä selittää, ”miksi Egypti on varovainen osallistuessaan täysimääräisesti Gazan turvallisuuden edistämisprosessiin, jotta se voi muokata Gazan sodanjälkeistä turvallisuusjärjestystä sen sijaan, että se vain seuraisi sitä”. Toimimalla ISF:n johtavana kumppanina Kairo voisi ”kirjata nämä punaiset viivat joukon mandaattiin ja pitää Siinain eristettynä ja Egyptin kansallisen turvallisuuden suojattuna”.

Egyptin tavoitteet eivät kuitenkaan ole puhtaasti taktisia. Ziada korosti, että kansallisen turvallisuuden lisäksi tärkeää on ”maineen ja historiallisen alueellisen roolin säilyttäminen”, jota Sisin hallitus pitää ratkaisevana kotimaisen legitimiteetin ylläpitämiseksi vaikean talouskriisin keskellä. Kairo näkee ISF:n johtamisen myös harvinaisena tilaisuutena vahvistaa vaikutusvaltaansa arabipolitiikassa vuosien suhteellisen taantuman jälkeen. Ziadan mukaan ”Yhdysvaltojen suunnittelema turvallisuusarkkitehtuuri Gazassa, joka on saanut YK:n legitimiteetin ja kansainvälisen yhteisön tunnustuksen, on juuri se, mitä Kairo haluaa”, koska se antaa Egyptille mahdollisuuden vahvistaa alueellista merkitystään yhteistyössä Washingtonin kanssa ja samalla säilyttää monenvälisen konsensuksen ulkoisen kuvan.

On kuitenkin edelleen epäselvää, pystyykö Egypti täyttämään näin kunnianhimoisen roolin. Ziada varoitti, että ”sama armeija on aiemmin epäonnistunut terrorismin torjumisessa, jota Hamas on osittain lietsonut Siinailla, ja se on toistuvasti epäonnistunut estämään Siinailla asuvia heimoja salakuljetuksesta Hamasin ja muiden Gazan terroristiryhmien kanssa”. Egyptin armeijan olisi myös toimittava lisärajoitusten alaisena ja tasapainotettava tarve koordinoida toimiaan Israelin kanssa ja kotimainen yleinen mielipide, joka suhtautuu Israeliin erittäin kielteisesti.

Michael puolestaan sanoi, että ei ole selvää, toimisiko Egypti vilpittömästi, jos sille annettaisiin johtava rooli ISF:ssä. ”Egyptiläisillä ei ole todellista intressiä edistää Gazan kaistan vaurautta. He haluavat, että Israel jatkaa verenvuodatusta, koska se heikentää Israelia ja edistää Egyptin geostrategista kilpailua”, hän sanoi.

Turkin, Qatarin ja Pakistanin mukaan ottamisen haaste

Vaikka Egypti on ottanut johtoaseman ISF:ssä, sen laajempi kokoonpano on edelleen poliittisesti monimutkainen. Useat muslimienemmistöiset valtiot, joita on mainittu mahdollisina osallistujina, etenkin Turkki, Qatar ja Pakistan, ovat vihamielisissä suhteissa Israeliin ja ovat eri tavoin antaneet poliittista tai aineellista tukea Hamasille. Jerusalemille ajatus siitä, että tällaiset toimijat toimisivat sen rajalla kansainvälisen mandaatin nojalla, on mahdoton. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan on pitkään kuvannut Hamasia lailliseksi ”vastarintaliikkeeksi”, ja Ankara jatkaa kansainvälisestä painostuksesta huolimatta Hamas-järjestön korkeiden virkamiesten vastaanottamista. Qatar puolestaan on toiminut vuosia Hamasin tärkeimpänä taloudellisena tukijana rahoittamalla Gazan siviili-infrastruktuuria ja maksamalla hallituksen palkat yhteistyössä järjestön kanssa. Michael totesi, että kummankin maan ottaminen mukaan Gazan vakauttamistehtävään voisi heikentää koko hankkeen uskottavuutta jo ennen sen alkamista. ”Jos Qatar ja Turkki ovat osa ISF:ää, niiden intressit ovat täysin ristiriidassa Israelin, Egyptin ja Persianlahden maiden intressien kanssa”, hän sanoi. ”Qatarilla ja Turkilla on suora intressi Hamasin säilyttämiseen, mikä tarkoittaa käytännössä, että niillä on suora intressi ISF:n epäonnistumiseen”, hän lisäsi.

Israelin kannalta näiden maiden johtavan roolin salliminen ISF:ssä tai Gazan jälleenrakennuksessa merkitsisi lähes varmasti Israelin sotatavoitteiden epäonnistumista. Turkin sotilaallinen läsnäolo Gazassa syventäisi lähes varmasti turvallisuuskriisiä sen sijaan, että se ratkaisisi sen. Ziada varoitti, että tällainen osallistuminen ”rohkaisee entisestään Hamasia ja muita terroristiryhmiä, koska Hamasilla, Muslimiveljeskunnan maailmanlaajuisella verkostolla ja Turkin johdolla on pitkään vakiintuneet siteet”. Michael lisäsi, että Turkin läsnäolo Gazassa voisi itse asiassa uhata Israelia sotilaallisesti.

”Ajatus turkkilaisten sotilaiden läsnäolosta Gazan alueella on uskomattoman vaarallinen. Se johtaa siihen, että turkkilaiset yrittävät rajoittaa Israelin toimintavapautta Gazassa huomattavasti”, hän selitti. ”He käyttävät tilaisuutta hyväkseen laajentaakseen sotilaallista painostusta Israelia kohtaan, joka nyt tulee paitsi pohjoisesta Syyriasta myös etelästä Gazasta”, hän lisäsi.

Pakistanin osallistuminen aiheuttaa hienovaraisemman ongelman. Islamabadilla ei ole suoraa roolia Gazassa, mutta se ylläpitää läheisiä puolustus- ja diplomaattisuhteita Turkin kanssa ja jakaa suuren osan sen islamistisesta poliittisesta sanastosta. Ziada totesi, että ”Pakistan on edelleen paljon läheisempi liittolainen Turkille kuin Egyptille, Saudi-Arabialla tai muille arabimaille” ja että sen osallistuminen voisi kallistaa ISF:n voimatasapainon Ankaralle. Sen lisäksi Pakistanin historiallisesti kireät suhteet Israeliin, jota se ei ole virallisesti tunnustanut diplomaattisesti, herättävät käytännön kysymyksiä tiedustelutietojen jakamisesta ja komentoketjun koordinoinnista. Pakistanin tai Turkin läsnäolo Gazassa vaikeuttaisi siten Israelin täysimääräistä yhteistyötä ISF:n kanssa, etenkin herkissä operaatioissa rajalla.

Sen sijaan Azerbaidžanin ja Indonesian kaltaisten maiden mukaan ottaminen on saanut israelilaisilta viranomaisilta hiljaisempaa hyväksyntää. Molemmat maat ovat muslimienemmistöisiä, mutta ylläpitävät työyhteyksiä Israeliin: Baku on pitkäaikainen strateginen kumppani Kaukasiassa, joka jakaa tiedustelutietoja Iranista, kun taas Jakarta, vaikka sillä ei ole virallisia suhteita, on ottanut pragmaattisemman, kehitykseen suuntautuneen kannan Gazan jälleenrakennukseen. Niiden osallistuminen antaisi ISF:lle jonkin verran muslimien legitimiteettiä ilman, että se vahvistaisi Hamasiin tai Muslimiveljeskuntaan sidoksissa olevien toimijoiden asemaa. Käytännössä valinta siitä, mitkä maat muodostavat joukon selkärangan, voi ratkaista, tuleeko ISF:stä toimiva mekanismi sodanjälkeisen vakauden palauttamiseksi vai jälleen yksi diplomaattinen kokeilu, joka tuhoaa ristiriitaiset tavoitteet.